Kategoria: Uncategorized

Vuoden alku ja uuden elämän aloittajat ovat täällä taas: Kuntosalit pullistelevat kävijöitä, ohjatuille tunneille ei mahdu sekaan, jokainen lehti suoltaa dieettivinkkejä ja ihmiset yrittävät taas olla piirun verran parempia.

Vuoden alku on myös kestävyyskuntoilijalle hyvää aikaa treenata voimaa varsinkin nyt, kun hiihtokausi antaa vielä odottaa itseään. Viime viikolla olin parina päivänä kuntosalilla tekemässä omaa voimaharjoitustani ja silmäilin siinä sivussa välillä muita. Naisten salilla karkeasti arvioituna noin 80% asiakkaista teki ihan mitä sattuu mitä karmaisevammilla tekniikoilla. Mitään suurta vahinkoa tuskin pääsi syntymään, sillä näiden naisten painot olivat 1-2 kilon luokkaa eli ei siitä treenistä kyllä syntynyt paljon hyötyjäkään! Ehkä 10 % naisista tuntui tietävän, mitä teki ja jäljelle jääneet 10 % lukivat lähinnä lehtiä ja välillä käväisivät laitteilla ihmettelemässä, mitä näillä oikein pitäisi tehdä. Sekasalilla sentään vähän useamman treeni näytti jotenkin järkevältä, mutta osa näytti sielläkin olevan totaalisesti hukassa tai väänsi menemään maksimipainoilla sellaisella tekniikalla, että hirvitti. 

Korostan nyt, että kuntosaleille ja ohjatuille tunneille SAA mennä tutustumaan ja vain haistelemaan menoa, mutta jos haluaa tuloksia, on hommassa oltava tolkkua ja suunnitelmallisuutta. Tässä fiktiivinen, mutta tyypillinen tarina erään uudenvuodenlupauksen tehneen keski-ikäisen naisen ensimmäisestä (ja luultavasti viimeisestä) kuntosalikerrasta:

Nainen menee salille ja näkee mielestään ympärillään vain supertreenattuja naisia tai sitten hieltä haisevia kehonrakentajamiehiä (vaikka oikeasti suurin osa kävijöistä on ihan tavallisia kuntoilijoita). Nainen on kuullut, että ensin pitää lämmitellä ja tutkailee lämmittelylaitteiden rivistöä. Hän astuu crosstrainerille, muttei saa sitä käynnistymään. Nolostuneena nainen katsoo ympärilleen huomasiko kukaan ja siirtyy vähin äänin kuntopyörän päälle, sillä pyöräillähän nyt jokainen osaa. Nainen saa pyörän liikkeelle, mutta keikkuu puolelta toiselle, koska ei osannut säätää satulaa alemmas. 5 minuuttia sinniteltyään nainen lähestyy varovasti ensimmäistä laitetta. Hän on pyörän päältä nähnyt jonkun istuvan penkissä ja ojentavan laitteessa jalkojaan. Nainen menee laitteeseen istumaan, muttei saa jaloillaan vastusta hievahtamaankaan. Hän tutkailee varovasti laitetta ja kiertää sen ympäri, kunnes viimein keksii mistä laite säädetään. Nainen laittaa vastuksen pienimmälle mahdolliselle, jottei äskeinen tilanne ainakaan toistuisi ja ojentelee jalkojaan tietämättä kuinka paljon on tarpeeksi. Kun reidet vähän polttelevat, nainen siirtyy seuraavalle laitteelle ja huomaa, ettei hänellä ole aavistustakaan mitä sillä pitäisi tehdä. Koetettuaan muutaman liikesuunnan nainen vilkuilee taas nolona ympärilleen ja jättää laitteen äkkiä rauhaan. Salin toisella laidalla on käsipainoja ja niillä nainen koettaa vielä tehdä muutamia liikkeitä, joita on joskus tehnyt jumpassa. Tuolloin hän teki liikkeitä 2 kilon käsipainoilla, mutta nyt nainen ottaa varmuuden vuoksi kilon painot. Samaan aikaan viereen tulee hikinen mies, joka ottaa suurimmat mahdolliset painot ja ähisee epäilyttävästi. Nainen kokee olevansa tiellä, nolostuu taas ja pakenee vähin äänin. Hän tekee vielä muutaman venytyksen, jotta saisi aikaa kulumaan salilla enemmän, lueskelee muka huolettomasti lehteä venyttelyn yhteydessä ja katoaa sen jälkeen pukuhuoneeseen… eikä tule salille enää toiste. 

Moni kokee voimaharjoittelun epämiellyttävänä, koska ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja tuntee itsensä sekä kuntosalilla, että ohjatuilla lihaskuntotunneilla ulkopuoliseksi. Eihän kukaan voi osata asioita, joita ei ole ikinä tehnyt! Paras tapa aloittaa harjoittelu onkin ammattilaisen ohjauksessa. Jos olet menossa ensimmäisiä kertoja salille, pyydä samantien saliohjaus ja tutustu voimaharjoitteluun turvallisesti ja ohjatusti. Kun sinulla on oma ohjelma, voit keskittyä olennaiseen ja myös kehityt. Jos taas olet jo vuosia paahtanut bodypumpissa, kokeile välillä korvata pumppitunti kuntosalitreenillä. Kehitystä ei tapahdu samaa ohjelmaa samoilla painoilla vuodesta toiseen junnaamalla. 

Itselleni kertyi viime vuonna 850 treenituntia, joissa toki on mukana asiakkaitteni kanssa tehokkaasti liikutut tunnit. Noissa tunneissa on mukana myös erittäin monta voima- ja liikkuvuusharjoitteluun käytettyä tuntia, joita ilman tuo määrä muuta treeniä tuskin olisi ollut mahdollinen ilman merkittäviä loukkaantumisia. Nyt odotan malttamattomana lumen tuloa ja kunnollista hiihtokautta ja toivon voivani jo seuraavassa blogikirjoituksessani hehkuttaa hiihdon ilosanomaa 🙂

Toivon sinulle kestävää, vahvaa, nopeaa, vetreää ja iloista treenivuotta 2014!

Hiihtokelejä odotellessa,

– Johanna

 

Keväthanget, aaahh!!

Terveiset harjoitusleiriltä! Viimeiset pari viikkoa vietin juosten, pyöräillen ja uiden Canarialla. Mukana leirillämme oli yli 30 aktiivista liikkujaa ja ikäskaala ulottui kolmekymppisistä seitsemänkymppisiin. Äkkiseltään voisi ajatella, että vanhemmat osallistujat pelasivat mölkkyä, heittelivät hernepusseja ja kävivät pienillä leppoisilla kävelyretkillä nuorempien valloittaessa serpentiinirinteitä. Väärin.

Kestävyyslajien harrastajien ollessa kyseessä, on turha puhua iästä tai sen tuomista rajoitteista. Todella suuren virheen tekee, jos ryhtyy arvioimaan ihmisten suorituskykyä iän perusteella. Väitän, että leirimme 69-vuotias aktiivinen herrasmies kiipesi vaativia serpentiininousuja huomattavasti ketterämmin, kuin valtaosa suomalaisista kolmekymppisistä olisi pystynyt kiipeämään. Itse asiassa suurin osa suomalaisista 30-40-vuotiaista, ei olisi päässyt pyörällään ensimmäistä mutkaa pidemmälle.

(Kuva: Fiilistelyä Moganin nousun päällä)

Leirin upeat hyväkuntoiset eläkeläiset pistävät aina ajattelemaan ihmisten omaa vastuuta kunnostaan. Kuka sanoo, koska olet liian vanha juoksemaan? Entä kuka kalenterin täyttää niin, ettei työssäkäyvä ihminen löydä muka millään aikaa liikunnalle? Niinpä. Olen paasannut tästä aiemminkin, mutten kyllästy aiheeseen ikinä. Oma hyvinvointi on omissa käsissä, piste.

Huippukuntoisten iäkkäämpien osallistujiemme tekemisestä paistoi aina ilo ja rentous. Jos tuntui hyvältä, tehtiin pidempi lenkki ja jos vähän väsytti, pidettiin kevyempi päivä. Liikunnan lisäksi nautimme hyvästä ruoasta, viinistä, naurusta ja auringosta. Ryppyotsaisemmalla treeniasenteella olisin luultavasti treenannut taas yli ja leirin hyödyt olisivat kääntyneet haitoiksi. Nyt treenitunteja tuli kahden viikon aikana yli 50, mutta kroppa kesti mainiosti (osin joka-aamuisen liikkuvuusharjoittelun ja venyttelyn vuoksi).

Jos siis haluat olla huippukunnossa 70-vuotiaana, ei ole liian myöhäistä aloittaa kunnon rakentamista vaikka 50-vuotiaana. 70-vuotiaana on kurja murehtia huonoa kuntoaan ja kaikkia menetettyjä liikkumattomia vuosia. Siispä kolmekymppiset ja keski-ikäiset (huom, itse olen kolmekymppinen enkä vielä keski-ikäinen ;)): Lakatkaa käyttäytymästä kuin raihnaiset vanhukset. Lopettakaa marina ajanpuutteesta ja antakaa itsellenne paras joululahja ikinä – säännöllinen liikuntahetki joka päivälle!

Oma loppuvuoteni sujuu vielä tämän viikon juoksu-, uinti- ja salitreenien parissa, sitten palauttelen Afrikan auringossa viikon verran ja joulun tienoilla aloitan tavoitteellisemman harjoittelun toivottavasti jo hiihtäen. Joulu on syömisen lisäksi mitä parhainta treeniaikaa, nauttikaa siitä.

Ihanaa ja rentouttavaa joulua!

– Johanna

(Kuva: Aurinkoinen välipala pyörälenkillä, maistuu vähän paremmalta kuin energiageelit…)

(Kuva: Vaikuttava pyörärivistömme taukopaikalla)

(Kuva: Sain pyöräni säädöt millilleen kohdilleen bike fittingissä. Suosittelen!)

Tällä viikolla marraskuu on hyökännyt kaikella voimallaan päälle. Marraskuuhun liitetään tyypillisesti sanat pimeys, märkyys, vesisade, tuuli, räntä, ankeus… ja masennus. Olen tästäkin huolimatta valmis puolustamaan myös marraskuuta, vaikkei se lempikuukausiini kuulukaan.  JA hei, onhan marraskuussa kauniitakin päiviä!

On aika paljon itsestä kiinni, kuinka paljon jää märehtimään pimeyteen ja kurjuuteen. Kyllä minullakin on vaikeita hetkiä ja välillä tekee tiukkaa vetää lenkkikamat niskaan ja lähteä puskemaan tuuleen ja sateeseen. On huomattavasti helpompaa herätä kauniina kesäaamuna kuudelta aamulenkille asiakkaan kanssa, kuin vääntäytyä lämpimästä kolosta sysipimeään tuulitunneliin. Hetkellisestä valituksesta ja lähtemisen tuskasta huolimatta, en missään nimessä haluaisi kuitenkaan pysytellä päiviä kokonaan sisällä. Tiedän kokemuksesta, että keli tuntuu aina sisältä katsottuna paljon pahemmalta, kuin miltä se tuntuu lenkkeillessä. Kun vaan pääsee ulos ja varustus on oikea, kurjalta näyttävän kelin unohtaa hyvinkin pian.

Liikunnan vaikutuksesta masennukseen on tehty lukuisia tutkimuksia ja liikunnan on todettu monessa tapauksessa korvaavan masennuslääkkeet. Jos itse jäisin marraskuuksi sisälle enkä liikkuisi, olisi marraskuu varmasti monin verroin rankempi: jos ei herätä itseään ulkoilemalla edes vähän aamulla ja katkaise päivää työpäivän jälkeen treenillä, pimeys vaan jatkuu ja keho sekä mieli vaipuvat marraskuun horrokseen. Näillä vinkeillä selviydyt pimeimmistä kuukausista:

1. Liiku joka päivä. Kokeile uusia lajeja, hyödynnä uimahalleja ja uhmaa säätä lenkkeillen.
2. Hanki kunnon varusteet. Kun päällä on goretexit, sade ei työmatkallakaan haittaa! Juoksulenkillä pieni kastuminen ei haittaa sillä keho tuottaa niin paljon lämpöä, ettet ehdi ainakaan lyhyemmän lenkin jälkeen vielä paleltua. Joulupukin toivomuslistaan voi merkitä ainakin hyvän aluskerraston, tuulenpitävän ja hengittävän takin, hyvän pipon ja hanskat, kävely- ja pyöräilymatkoja varten vedenpitävän kuoriasun ja vedenpitävät kengät, teknisen välipaidan, korkeavartisia juoksusukkia ja sisätreenejä varten tietenkin paljon värikkäitä kivoja treenivaatteita, joita on pakko päästä heti testaamaan.
3. Katso lämpömittaria. Jos ulkona on +6 astetta, et tarvitse juoksulenkillä vielä toppavarusteita… etkä niitä kyllä tarvitse talvellakaan.
4. Tärkeintä on liikkeelle lähtö. Kun olet päässyt ulos, olet jo voittaja.
5. Kovemmille juoksulenkeille oikeastaan paras keli on pieni tihkusade: ilma on happirikasta ja kotiin päästyäsi fiilis on normaaliakin lenkkifiilistä parempi.
6. Sauno, fiilistele kynttilöillä, venyttele (ota pieni lasillinen punaviiniä 😉 ) ja nauti sateen ropinasta.
7. Käytä heijastinta ja pyörässä valoa. Marraskuu on mukavampi elävänä, kuin auton alle liiskaantuneena.

Nyt kun olen aikani paasannut marraskuun ihanuudesta, voinkin paljastaa lähteväni etelään kahdeksi viikoksi treenaamaan. Marraskuu on myös vuoden paras aika matkustaa muualle! Kahden viikon aikana luvassa on pyöräilyä Canarian serpentiiniteillä, juoksua rannoilla ja uintitreenejä altaassa ja meressä. Ohjattavaksemme leirille lähtee lähes neljäkymmentä aktiiviliikkujaa eli menoa riittää. Leirikuulumisia saatte kuulla seuraavassa blogitekstissäni.

Pysykää liikkeessä ja raahatkaa kaverinnekin väkisin liikkumaan!

– Johanna

p.s. Olen tilannut Suomeen talven ja kunnon hanget siihen mennessä, kun tulen leiriltä takaisin. Joulukuun toisella viikolla päästään siis hiihtämään…

Varusteet kuntoon ja tuulta päin!

Syksyllä omissa treeneissäni fokuksessa on ollut uinti, kuten ehkä otsikosta jo päättelittekin. Tai enpä nyt tiedä, tuovatko nuo sanat ensimmäiseksi uinnin mieleen, jos ei satu lajia harrastamaan…

Merkittävin saavutus uinnin saralla on mielestäni se, että olen oppinut nauttimaan halliuintisessioista! Kaisan & Sebastianin vinkeillä olen koettanut hioa käsivetoa optimaalisemmaksi ja toki kaikkea muuta siinä sivussa. Pari vuotta sitten 25 metrin räpiköinti altaan päästä päähän ei vielä kroolilla onnistunut – tai siis se muistutti lähinnä Tarzanin eloonjäämistaistelua krokotiilien kanssa. Siitä olen onneksi päässyt jo aika paljon eteenpäin ja olen nopeiden radalla jo oikeasti aika nopea.

Tässä 10 huomiotani uinnista:

1. Juuri kun luulet osaavasi jotain, sinulle kerrotaan 100 muuta korjattavaa asiaa. Kun vedon alkuosa menee suhteellisen hyvin, pettää loppu ja kun loppu on kunnossa, ovat potkut taas lähinnä jarruttavia jne. Lista on loputon.
2. Uimaleluille tarvitaan kohta oma huone! Luulin, että vain lapset raahaavat uimaleluja mukanaan, mutta omasta uintikassistani löytyvät uikkareiden, lasien ja uimalakin lisäksi myös räpylät ja lättärit (nämä ovat siis erilaisia tekniikkaharjoituksissa käytettäviä apuvälineitä). Pullari ja lauta onneksi löytyvät uimahallista ja metronomia käytämme Jussin kanssa yhteiskäytössä.
3. Joidenkin tekniikkaharjoitusten (lue: hukkumisharjoitus) tarjoituksena on vaan saada perusuinti tuntumaan lasten leikiltä.
4. Joidenkin miesten itsetunto ei kestä uimahallissakaan sitä, että nainen menee ohi: seuraavalla kierroksella on pakko taas ryysiä ohi ja jäädä jumittamaan hitaampaa vauhtia eteen. 
5. Ruuhka-aikaan rinta-uintia nopeiden radalla erittäin rauhallisesti uiva henkilö saa verenpaineen nousemaan vaarallisesti.
6. Vaikka tekniikkaharjoitukset ovat välillä hukkumisharjoituksia, ovat ne uimahallitreenien suola. Pelkkä perusuinti olisi tylsää. Ja tuleepahan ainakin kaikki pään ontelot välillä huuhdeltua kunnolla 😉
7. Uimahallin vakiomummojen saunakeskustelut ovat aivan oma taiteenlajinsa.
8. Potkuissani on ilmeisesti hieman hiomista, sillä pääsen edelleen kovempaa pullarin kanssa (jolloin potkuja ei siis ole lainkaan), kuin potkujen kanssa. 
9. Ennestään suhteellisen leveät hartiani ovat taas levinneet lisää. Hiihtokauden alettua alan luultavasti muistuttaa kaappia. 
10. Pari hyvää vetoa riittää tuomaan leveän hymyn koko päiväksi. Se, että oppii aikuisena koko ajan uutta, muttei tule valmiiksi, on mahtavaa. 

Mitä sitten ovat killerit? Nimensä mukaisesti killereitä eli vatsalihaspitoa vedessä, varpaat pinnalla ja käsillä eteenpäin kauhoen. 

Tänään on taas uintipäivä ja treeninä aion tehdä taas tekniikkaharjoituksia. Parin viikon päästä pääsenkin sitten pulahtamaan Canarialla avoveteen ja ulkoaltaaseen…

Hyvää treeniviikkoa!

– Johanna

(11. Uimalakki ei pue ketään. Tyylinäyte Kuopio Triathlonilta 2012)

 

 

Luin uusinta Fit-lehteä, jossa kerrottiin (onneksi sopivan sarkastisella vivahteella) uudesta hittidieetistä – Nautintodieetistä!

Kuinka omaperäinen dieetti onkaan taas kyseessä. Tätä huipputrendikästä dieettiä noudattavat kuulemma mm. Kate Winslet ja joukko supermalleja. Sinänsä periaate, että pyritään kuuntelmaan omaa kehoa, sen tarpeita ja elämään sopusoinnussa itsensä kanssa, on ihan järkevä. Mutta entä jos sisäinen ääni kehottaa syömään joka päivä pelkkää pizzaa ja suklaata?

Tämän superdieetin perustelut ovat, hmm…mielenkiintoisia:
– Dieetti kuulemma perustuu siihen, että aineenvaihdunta paranee ja keho ”pääsee rasvanpolttovaihteelle” kun miellyttävät kokemukset vähentävät stressihormoneja
– Dieetin mukaan keho kuulemma osaa käyttää ihanan makuista ruokaa paremmin hyväkseen (!!)
– Erityisen viihdyttävä on väite, että kauniisti asetellun aterian ravinteiden luvataan imeytyvän jopa 70 prosenttia tehokkaammin kuin vähemmän kauniin mättöannoksen. 
Riittää siis, että asettelet roskaruokasi kauniisti esille ja nautiskelet.

Vaikka tämä dieetti on sinänsä täyttä puppua, piilee seassa pieni totuus: läsnäolo ja arvon antaminen. Tuo läsnäolo pätee sekä ruokailuun, että liikuntaan. Jos keskityt siihen mitä teet, syntyy myös tuloksia. On eri asia syödä suklaapala nautiskellen ja ajatuksella, kuin levyllinen huomaamatta työnteon ohessa. On myös eri asia tehdä treeni siihen keskittyen, kuin samaan aikaan facebookia päivittäen tai lehtiä lukien.   

Ehkä tuo ruoan asettelu johtaa myös ruokailun monipuolistumiseen? Pelkästä einespizzasta saa kauniimman annoksen, kun vierelle kokoaa kauniin salaatin? Toki kauneus on aina katsojan silmissä: jos itse fiilistelen täydellisen kauniin tomaatin ulkonäköä, joku toinen kokee makkaran kauniiksi. Ainahan voi myös jäljitellä valmisruokien ”tarjoiluehdotuksia” 😉

On houkuttelevaa ajatella, että kehomme kertoisi, mitä se kaipaa ja osaisimme syödä sen mukaan. Valitettavasti asia ei vaan ole näin yksinkertainen. Jos on tottunut monta vuotta syömään miten sattuu, ei keho todellakaan automaattisesti osaa kaivata oikeita ravintoaineita. On asia erikseen himoita krapulapäivänä suolaista ruokaa, kuin tunnistaa itse, saako ruoastaan esimerkiksi tarpeeksi kalsiumia tai tärkeimpiä vitamiineja. Nautintodieettiä voi siis noudattaa, mutta ensin pitäisi opetella nauttimaan oikeista asioista.

Itse kannatan ehdottomasti nautintodieettiä: nautintojani ovat esimerkiksi herkullinen kaurapuuro, mustikat, runsas salaatti, täydellinen latte, mehukas päärynä ja loistavasti kulkenut lenkki. Ja päivän päätteeksi Greyn anatomia telkusta. 

(Nautintoja vaelluksella. Kiinnitä huomiota kauniiseen asetteluun ja aistikkaaseen tarjoiluastiaan!)

 

Berliinin maraton juostiin pari viikkoa sitten ja mekin olimme mukana. Wilson Kipsang juoksi uuden maailmanennätyksen 2.03.23 rikkoen vanhan ennätyksen 15 sekunnilla. Hurja vauhti!

Minulla ja Jussilla juoksu kulki mukavasti. Jussi teki oman ennätyksensä 2.40. ja minä pääsin pitkästä aikaa lähemmäs ennätysten rikkomista ajalla 3.22. Pitkästä aikaa fiilis oli sellainen, että oma ennätykseni 3.18 voisi mennä vielä lähivuosina rikki. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että kilometrivauhti pysyi tasaisena ja koko matkan aikana kilometrien keskivauhti vaihteli vain n. 8 sekunnin sisällä. Selvisin siis ilman pahempia notkahduksia.

(rakeinen otos loppusuoralta)

Merkittävää näissä tuloksissa on se, että molemmat pääsivät edellisvuosia parempiin tuloksiin aiempaa vähäisemmällä juoksumäärällä. Väite, että triathlonharjoittelu vaikuttaa usein positiivisesti myös juoksuvauhteihin tuli taas todistettua. Kestävyystreeniä meille on toki kertynyt huimat määrät, mutta eri lajeja vaihdellen. Pitkät lenkit olemme tehneet pääosin hiihtäen ja pyöräillen. Toki juoksua on ollut koko ajan viikottaisessa harjoittelussa mukana ja pitää muistaa myös se, että molemmilla meillä on vahva pohja juoksun osalta rakennettuna. Ennen maratonia panostimme noin 1,5 kuukautta juoksuun ja teimme muutamia hyviä täsmätreenejä maratonvauhtia etsien. 

Olen saarnannut monipuolisuuden puolesta jo kyllästymiseen asti, mutta saarnaanpa silti edelleen. Syksy on upeaa juoksuaikaa ja kuulaat syyslenkit ovat vertaansa vailla. Muistakaa hyvät ihmiset kuitenkin talven aikana tehdä muutakin kuin juosta, jotta paikat eivät kevään koittaessa ole hajalla! 

Berliinin maratonilla tunnelma ja kannustus ovat vertaansa vailla – Berliinissä siis kannustetaan, ei pelkästään katsota. Tänä sunnuntaina juostaan Vantaan maraton, jonne monet juoksijat ovat menossa ennätyksiään rikkomaan. Itse taidan mennä paikalle kannustamaan. Toivottavasti moni muukin lähtee paikalle kannustusjoukkoihin. Katsojat harvoin arvaavatkaan, kuinka suuri ero katsomisella ja kannustamisella voi juoksijalle olla.

Ja naiset: Jos tavoittelette ennätystä, uskaltakaa mennä epämukavuusalueelle… peruslenkit ovat peruslenkkejä, kilpailut kilpailuja. Ylittäkää muurit heittämällä!

– johanna

P.S. Minulla oli maratonkäytössä nyt ensi kertaa jalassa adidaksen Energy Boostit, jotka toimivat aivan loistavasti (ja tämä ei ole mikään ostettu mainos)! Välipohjamateriaalin huomattava kimmoisuus auttoi eteenpäinvievän askeleen ylläpitämisessä etenkin lopun raskailla kilometreillä. 

 

Olen viime vuoden aikana joutunut todistamaan mielenkiintoisia tapauksia:

1. Elämäntapamuutoksen juuri tehnyt ja juoksusta uudelleen innostunut asiakas menee työterveyslääkärille, koska on huolissaan kipeytyneestä polvestaan. Lääkäri toteaa, että lopeta juoksu, se ei sovi sulle. Kyytipojaksi asiakas saa mukaansa tulehduskipulääkekuurin ja kehotuksen levätä. Asiakas laittaa minulle murheissaan viestin, että ilmeisesti pitää lopettaa koko juoksu.

2. Toinen asiakas on alkanut aktiivisesti liikkumaan, parantanut kuntoaan roimasti, pudottanut painoaan ja muuttanut ruokailutottumuksiaan terveellisemmiksi. Kolesteroliarvot ovat työterveyshoitajan mittauksessa edelleen voimakkaan sukurasituksen vuoksi hieman koholla, mutta tulleet kuitenkin alaspäin entisistä arvoista. Triglyseridien arvot ovat ruokailutottumusten ja liikunnan myötä myös laskeneet. Koska kolesteroliarvot ovat edelleen koholla, asiakas saa vielä lähetteen työterveyslääkärille. Lääkäri toteaa, että ”siinä se nyt nähdään, ei sillä ruokavaliolla mitään väliä ole” ja jatkaa vielä perään että hän on huomannut arvojensa olevan sitä alemmat, mitä enemmän punaista lihaa hän syö. Asiakas on taas hämillään.

Okei, lääkärilläkin voi olla huono päivä, vaimo oli aamulla hankala ja ehkä harmittaa, kun ei itse saa persettään irti penkistä ja itseään liikkeelle. En missään nimessä halua yleistää ja leimata lukuisia upeaa työtä tekeviä lääkäreitä, mutta mielestäni kansanterveyden kannalta ei ole varaa yhteenkään puolihuolimattomaan tokaisuun. Lääkärin sana on monelle laki ja sitä kunnioitetaan. Vastuu on suuri, niin myös minulla.  Jos nämä kuvaamani henkilöt olisivat olleet vasta liikuntataipaleensa alussa ja vielä etsineet omaa motivaatiotaan, olisi heidän elämäntapamuutoksensa tyssännyt noihin muutamaan lauseeseen. Mitä väliä, ihan sama treenaanko vai en ja kolesteroliarvot pysyvät koholla vaikka söisin päivät pitsaa ja makaisin sohvalla!

Näissä tapauksissa patistin polvivaivaisen fysioterapeutille, jossa kivun alkuperäinen aiheuttaja selvitettiin ja polven toiminta tuli kuntoon muutamilla täsmäliikkeillä. Lähdettiin siis selvittämään syytä, ei hoitamaan vain akuuttia seurausta kipulääkkeillä. Monesti polvien kipeytyminen johtuu myös huonosta juoksutekniikasta, ei siitä, että ”juoksu ei nyt vaan sovi sinulle”.

Toinen asiakas oli onneksi jo siinä vaiheessa, että oli jo huomannut liikunnan ja ruokavalion konkreettiset hyödyt jaksamisen, elämänlaadun ja kunnon suhteen eikä onneksi ajatellut lähteä noudattamaan lääkärin ohjetta ja syömään mahdollisimman paljon punaista lihaa. Korkean sukurasitteen vuoksi kolesteroliarvoja ei ehkä omalla toiminnalla saa mallilukemiin, mutta liikunnan ja ravinnon muita hyötyjä ei pidä unohtaa.

En missään nimessä yritä olla lääkäri enkä ole koulutukseltani myöskään fysioterapeutti. Ohjaan asiakkaitani kulloisenkin tarpeen mukaan eri asiantuntijoiden pakeille ja jatkan sitten asiakkaan kanssa muiden asiantuntijoiden ohjeet ja mielipiteet huomioiden. Minun ammattitaitoani ei horjuta se, että yksi ihminen ei voi tietää kaikesta kaikkea ja sen vuoksi eri aloille on omat asiantuntijansa. En voi olla ihmettelemättä tiettyjen lääkäreiden nihkeää suhtautumista fyssareihin. Kaikilla on omat erikoistumisalueensa ja fysioterapeutit nyt sattuvat tietämään ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta aika paljon. Eihän se ole työterveyslääkärin ammattitaidosta pois, jos hän antaa lähetteen fysioterapeutille. Lääkärit hoitavat oman tärkeän osuutensa, fysioterapeutit täydentävät pakettia omalla osuudellaan, asiakas antaa oman panoksensa tekemällä määrätyt harjoitteet ja minä jatkan näiden ihmisten työtä ja koetan ottaa huomioon kokonaisuuden.

Itse koen, että minulla on asiakkaiden suhteen suuri vastuu. Yritän toimia niin, että jokainen saavuttaisi omia tavoitteitaan, pysyisi terveenä ja nauttisi liikunnasta. Jos heittelisin treenejä asiakkaitten ohjelmiin lonkalta ja laukoisin huolimattomia kommentteja esimerkiksi ravintoon liittyen, toimintani luultavasti loppuisi lyhyeen. Yrittäjänä ei ole varaa tehdä asioita huonosti. Jokainen on loppujen lopuksi vastuussa omasta elämästään, mutta ammattilaisten pitäisi ymmärtää, kuinka suuri vaikutus heidän sanomisillaan voi asiakkaalle olla.

Onnistun työssäni välillä hyvin, välillä huonommin, mutta jos saan itseni kiinni väliinpitämättömyydestä asiakkaiden suhteen, on aika vaihtaa alaa.

– Johanna

Kuva: Lasse Roiha

Tein eilen mahtavan treenin mieheni ja kahden asiakkaani kanssa – suolla. Olimme suojuoksemassa eli juoksimme polkuja pitkin sopivalle suolle ja teimme siellä kukin omaa vauhtiamme 3 minuutin tiukkoja intervalleja. Sauvat upposivat, turve lensi, kengät ja housut kastuivat, syke nousi lähelle maksimia ja hauskaa oli. Tämä hieman erikoisempi (joskin hiihtäjien yleisesti suosima) treenimuoto sai minut pohtimaan taas kerran monipuolista treenaamista ja sen hyötyjä.

Sekä minä että mieheni saamme välillä eri lajien harrastajilta ja kisakumppaneilta hämmästeleviä ja jopa hieman arvostelevia kommentteja siitä, että teemme sekalaisia juttuja emmekä keskity niin puhtaasti yhteen lajiin. Mieheni kohdalla voin todeta ainoastaan, että tulokset ja iloisuus puhukoot puolestaan. Kunto on kova ja tuloksia syntyy, vaikkei hommaan niin ryppyotsaisesti suhtautuisikaan. Omalla kohdallani kehitystä tapahtuisi enemmän, jos pystyisin keskittymään enemmän omiin treeneihini, mutta koska olen valinnut työkseni muiden ihmisten liikuttamisen, kompromisseja on tehtävä… enkä kyllä tätä työtä ihan helposti muuhun vaihtaisi!  

Olen aina puhunut monipuolisuuden puolesta: vammariski pienenee, keho saa erilaisia ärsykkeitä, vahvistuu tasapuolisesti ja tekemisessä säilyy hauskuus sekä mielenkiinto. On totta, että ominaisuutta, jota halutaan kehittää, pitää myös harjoittaa – jos haluaa selvitä maratonista kunnialla, pitää juosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka lenkki pitäisi tehdä juosten.

Tänä vuonna olen keskittynyt pitkälti triathlonharjoitteluun. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Kuten tiedämme, triathlon koostuu uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Olen kuitenkin tehnyt paljon muutakin.

Jos tarkastellaan viime syksyä, talvea ja kevättä, suurin muutos edeltäviin vuosiin verrattuna oli varmasti uintiharjoittelu. Pyrin viime talvena käymään uimassa kerran viikossa ja keskityin pelkästään tekniikkaharjoituksiin. Välillä uintikertoihin tuli monen viikon taukoja, mutta en siitä jaksanut liikaa stressata. Muutaman yksityistunnin avulla pääsin lajissa huimasti eteenpäin ja mikä parasta, kehittymisen myötä opin pitämään myös uintitreeneistä.

Talvella tein pääosan omista lenkeistäni hiihtäen. Toki juoksuakin oli viikoissa aina mukana jo ihan työnkin puolesta, mutta ainakin pitkät lenkit sujuivat suksilla. Myös monet kilpailut tuli kierrettyä ja tekniikka hyppäsi taas harppauksen lähemmäksi oikeaa hiihtoa. Viikottainen spinning sekä pari mahtavaa etelänreissua takasivat sen, ettei pyöräilykään päässyt unohtumaan (joo, tässä suhteessa olen erityisen onnekas, sillä olin marras- ja huhtikussa etelässä polkemassa ihan työn puolesta). Kun me hiihdimme, moni juoksija keräsi kilometrejä ainoastaan juosten – ja oli valitettavasti hajalla keväällä kisakauden alkaessa. 

Suomen luonto luo upean mahdollisuuden monipuoliselle harrastamiselle ja ainakin itse käytän tuota mahdollisuutta hyväkseni: kesällä pyöräillään, talvella hiihdetään ja koko vuoden voi juosta, uida ja vaeltaa. Mikä sitten yhdistää pyöräilyä, juoksua, hiihtoa ja vaellusta? Kestävyys. Sydän ei tiedä, millä tavoin etenemme ja saamme sykkeen sopivalle tasolle. Kestävyys kehittyy monipuolisuudesta huolimatta ja ennen kaikkea siitä johtuen: juoksija hyötyy välillä pitkistä pyörälenkeistä, jotka voivat kestoltaan olla pitkiä juoksulenkkejä pidempiä ja hiihtotreenien myötä myös ylä- ja keskivartalon voima ja hallinta paranevat. 

Itse näen triathlonin ensisijaisesti kestävyyslajina ja enemmän kuin osiensa summana. Triathlon antaa luvan ja oikeutuksen monipuoliselle harjoittelulle, jopa kannustaa siihen. Kieltäydyn suhtautumasta lajiin liian ryppyotsaisesti ja vääntämään pyörälenkkejä olohuoneessani keskellä talvea hiihtokelien ollessa parhaimmillaan. Haluan tehdä harjoituksia suolla, vedessä, tiellä, tunturissa, laduilla ja saleilla. Ja olla hieman kapinallinen ja sopivasti hullu.

Syksy on mahtavaa liikunta-aikaa. Menkää vaikka suolle, juoskaa polkuja, kokeilkaa kuntokeskusten uusia lajeja, tehkää ruskavaelluksia, hyödyntäkää vielä viimeiset pyöräilykelit ja nauttikaa kirpeistä juoksulenkeistä. Itse huomaan jo pian haaveilevani salaa ensimmäisistä hiihtolenkeistä. Ennen suksien esiin kaivamista ajattelin kuitenkin vielä käväistä toisen kerran suolla, hyödyntää pitävän alustan kunnon mäkitreenissä ja juosta Berliinin maratonin.

 

Harjoittelun ei kuulu olla loputonta suota ja harjoitusohjelmassa väkisin rämpimistä. Siitä saa ja pitää nauttia, vaikka välillä vähän upottaisikin.

Hyvää alkanutta syksyä!  

– Johanna

 

   

Joroisten Fintriathlon lähestyy ja se tarkoittaa taas erinäisten tavaroiden tarkistamista, pakkailua ja huoltamista. Kun lajeja on kolme, tarvitaan varusteitakin aika paljon.

Pelkään kuitenkin, että moni aloitteleva triathlonisti jättää tänäkin kesänä kilpailut kokeilematta, koska ei mielestään omista tarpeeksi hyviä varusteita tai ei ole tarpeeksi valmis kokeilusarjoihin. Kyse on loppujen lopuksi kuitenkin vain uinnista, pyöräilystä ja juoksusta, ei avaruusmatkailusta. Ja kokeilusarjat ovat nimensä mukaisesti kokeilusarjoja!

Itse kokeilin triathlonia ensimmäisen kerran jo lapsena, kun isäni keksi järjestää mökkipaikkakunnallamme Sola-triathlonin. Tapahtumasta tuli klassikko mökkiläisten ja kyläläisten keskuudessa ja sarjoja sekä matkoja sovellettiin niin, että kaikki löysivät sopivan reitin. Uintipaikalle matkustimme traktorin lavalla ja uintipoijuina toimivat vesikanisterit. Pyöräilyosuuden monet väänsivät vaihteettomalla mummopyörällä ja palkintomitalit väännettiin paalinarusta ja koivuhaloista tehdyistä kiekoista. Palkintojenjako tapahtui illan tansseissa navetan ylisillä. Käyttämäni varusteet tuolloin olivat vanhat lenkkarit, kulahtanut puuvillateepaita ja shortsit – eikä niistä mitään taatusti hankittu kisaa varten.

(Tunnelmia tulevan triathlonistin talven kilpailukaudelta 80-luvulta. Kultaa tuli. Huomaa ammattimaiset varusteet.)

Ensimmäinen ”oikea” triathlonkisani oli sprinttimatka Kisko triathlonissa. Olin tuohon mennessä pyöräillyt maantiepyörällä kerran enkä osannut kroolata yhtään. Kuntoni toki oli tuolloin erinomainen ja maratoneja oli alla jo lähes parikymmentä. Halusin lähteä kokeilemaan lajia ja mikäs sen parempi paikka olisi kokeilla, kuin hyvin järjestetty tapahtuma. No entäs ne varusteet? Uimalasit löytyivät omasta takaa, maantiepyörä oli lainassa ja kisavaatteiksi riitti tavallinen urheilutoppi ja bikinien alaosa, joiden päälle vedin uinnin jälkeen pyöräilyhousujen malliset juoksushortsit ja numeroliivin. Parasta oli kuitenkin märkäpuku, josta on kyllä pakko kertoa kasvojen menettämisen uhallakin… Rakas, säästäväinen miehini nimittäin bongasi Claes Ohlsonilta lyhythihaisen ja -lahkeisen märkäpuvun, hinta 35 euroa. Miksi ostaa kallista märkäpukua, jos sellaisen saa muutamalla kympillä? Vedessä kyllä huomasin, että on olemassa märkäpukuja ja Märkäpukuja. Meidän pukumme oli tarkoitettu vesileikkeihin, ei uintiin: hartioiden muotoilu pakotti kädet alaspäin ja puku muuttui uidessa raskaaksi eikä ainakaan helpottanut uintia millään tavalla. No, uin rintauintia matkan suhteellisen reippaasti läpi enkä edes noussut viimeisenä vedestä ylös. Muutenkin kisa oli hauska kokemus ja triathlon valikoitui uudeksi lajikseni juoksun, hiihdon ja lihaskuntotreenailujen rinnalle. Tarinan opetus: vaikka olisit kuinka pihi, älä osta pukuasi Claes Ohlsonilta!

(Kiskossa 2011, nyt jo ensimmäisellä omalla maantiepyörällä. Kuva: Ilkka Järvimäki)

Älä siis ota liikaa stressiä ensimmäisistä kilpailuistasi. Jos et kilpaile sadasosasekunneista huippujen kanssa, et tarvitse erillistä kilpailuasua, aika-ajopyörää tai pisarakypärää. Uskallan väittää, että mahdollisimman aerodynaaminen juomapulloteline ei ole ratkaiseva tekijä onnistumisesi suhteen – toki huonoja välineitä on aina kiva syyttää ennemmin kuin huonoa kuntoa 😉

Ihan kylmiltään ei kuitenkaan kisaa kannata lähteä. Aloittele kokeilusarjoista ja esimerkiksi elokuussa järjestettävä Helsinki City Triathlon on erinomainen tilaisuus testata lajia. Tärkeitä opeteltavia asioita jatkossa ovat 

• pyörän hallinnan opettelu, ettet aiheuta vaaraa muille etkä itsellesi
• juominen ja energian nauttiminen vauhdissa
• kilpailujen säännöt (mm. peesikielto)
• vapaauinnin tekniikka 
• taloudellinen juoksutekniikka

Jos ja kun innostut lajista enemmän, on syytä kiinnittää huomiota vaihtojen harjoitteluun, totutella aerotangoilla ajamiseen ja panostaa hieman enemmän lajiharjoitteluun. 

Myönnetään… nykyään omasta kaapistani löytyy varusteita joka lähtöön ja keskustelen jo sujuvasti erilaisista kiekoista (jotka maksavat enemmän kuin oma pyöräni). Viime kesänä hankittu märkäpuku (ei se Claes Ohlsonin malli) päivittyi jo uudella ja etenkin pyöräilyn osalta nälkä kasvaa syödessä. Jos sinulla on liikaa rahaa, on triathlon erinomainen laji pistää setelit kiertoon. Jos et kuitenkaan kylve rahassa etkä pysty hankkimaan kaikkia varusteita kerralla, mielestäni kannattaa panostaa näihin:

• Hyvä maantiepyörä, jota ei heti seuraavana kesänä tarvitse päivittää uuteen ja jonka voit tuunata triahtlon-kisoihin jatkossa lisäämällä siihen aerotangot ja eteenpäin kallistuvan satulatolpan
• Hengittävä ja kevyt pyöräilykypärä
• Istuvat ja laadukkaat maantiepyöräilykengät
• Märkäpuku (älä osta halvinta mahdollista)
• Hyvät lenkkarit
• Avovesiuintiin sopivat uimalasit (avovedessä ja etenkin yhteislädöissä isommat, maskimaiset uimalasit pysyvät yleensä paikallaan pieniä laseja paremmin)
• Laadukkaat pyöräilyhousut ja -paita
• Myöhemmin yksi- tai kaksiosainen triathlonasu

Vähemmälläkin pääsee kuitenkin alkuun ja nykyään maantiepyöriä sekä märkäpukuja pystyy myös vuokraamaan ja kokeilemaan. 

Palataan vielä lopuksi märkäpukuun. Ensimmäisellä Clasun märkäpuvullani tuskin olisin lähtenyt vapaaehtoisesti uintiretkelle, mutta parempi märkäpuku on avannut oven kokonaan uuteen maailmaan: voin uida ilta-auringossa upean järven päästä päähän, kellahtaa välillä selälleni kellumaan, katsella pilviä ja haaveilla uusista seikkailuista. 

Varusteilla on siis väliä, mutta unohda aluksi pisarakypärät ja levykiekot ja keskity olennaiseen. Ja muista, että tärkeämpää kuin mitkään varusteet, on peruskestävyyden rakentaminen, monipuolinen harjoittelu ja järkevä syöminen. 

Itse pakkaan perjantaina auton täyteen kilpailu- ja lomailuvarusteita ja suuntaan kohti Itä-Suomea. Joroisten kisasta en ole Nizzan jälkeen jaksanut ottaa paineita. Lähden matkaan fiilispohjalta ja ilman sen suurempia tulostavoitteita tavoitteenani kannustaa samalla myös lukuisia triathlonkoululaisiamme, jotka ovat omaa urakkaansa Joroisilla tekemässä.  

Onnea kaikille kesän kilpailuihin. Jos et ole vielä kokeillut triathlonia, elokuussa Helsingin uimastadionilla on hyvä hetki kokeilla…