Olen viime vuoden aikana joutunut todistamaan mielenkiintoisia tapauksia:
1. Elämäntapamuutoksen juuri tehnyt ja juoksusta uudelleen innostunut asiakas menee työterveyslääkärille, koska on huolissaan kipeytyneestä polvestaan. Lääkäri toteaa, että lopeta juoksu, se ei sovi sulle. Kyytipojaksi asiakas saa mukaansa tulehduskipulääkekuurin ja kehotuksen levätä. Asiakas laittaa minulle murheissaan viestin, että ilmeisesti pitää lopettaa koko juoksu.
2. Toinen asiakas on alkanut aktiivisesti liikkumaan, parantanut kuntoaan roimasti, pudottanut painoaan ja muuttanut ruokailutottumuksiaan terveellisemmiksi. Kolesteroliarvot ovat työterveyshoitajan mittauksessa edelleen voimakkaan sukurasituksen vuoksi hieman koholla, mutta tulleet kuitenkin alaspäin entisistä arvoista. Triglyseridien arvot ovat ruokailutottumusten ja liikunnan myötä myös laskeneet. Koska kolesteroliarvot ovat edelleen koholla, asiakas saa vielä lähetteen työterveyslääkärille. Lääkäri toteaa, että ”siinä se nyt nähdään, ei sillä ruokavaliolla mitään väliä ole” ja jatkaa vielä perään että hän on huomannut arvojensa olevan sitä alemmat, mitä enemmän punaista lihaa hän syö. Asiakas on taas hämillään.
Okei, lääkärilläkin voi olla huono päivä, vaimo oli aamulla hankala ja ehkä harmittaa, kun ei itse saa persettään irti penkistä ja itseään liikkeelle. En missään nimessä halua yleistää ja leimata lukuisia upeaa työtä tekeviä lääkäreitä, mutta mielestäni kansanterveyden kannalta ei ole varaa yhteenkään puolihuolimattomaan tokaisuun. Lääkärin sana on monelle laki ja sitä kunnioitetaan. Vastuu on suuri, niin myös minulla. Jos nämä kuvaamani henkilöt olisivat olleet vasta liikuntataipaleensa alussa ja vielä etsineet omaa motivaatiotaan, olisi heidän elämäntapamuutoksensa tyssännyt noihin muutamaan lauseeseen. Mitä väliä, ihan sama treenaanko vai en ja kolesteroliarvot pysyvät koholla vaikka söisin päivät pitsaa ja makaisin sohvalla!
Näissä tapauksissa patistin polvivaivaisen fysioterapeutille, jossa kivun alkuperäinen aiheuttaja selvitettiin ja polven toiminta tuli kuntoon muutamilla täsmäliikkeillä. Lähdettiin siis selvittämään syytä, ei hoitamaan vain akuuttia seurausta kipulääkkeillä. Monesti polvien kipeytyminen johtuu myös huonosta juoksutekniikasta, ei siitä, että ”juoksu ei nyt vaan sovi sinulle”.
Toinen asiakas oli onneksi jo siinä vaiheessa, että oli jo huomannut liikunnan ja ruokavalion konkreettiset hyödyt jaksamisen, elämänlaadun ja kunnon suhteen eikä onneksi ajatellut lähteä noudattamaan lääkärin ohjetta ja syömään mahdollisimman paljon punaista lihaa. Korkean sukurasitteen vuoksi kolesteroliarvoja ei ehkä omalla toiminnalla saa mallilukemiin, mutta liikunnan ja ravinnon muita hyötyjä ei pidä unohtaa.
En missään nimessä yritä olla lääkäri enkä ole koulutukseltani myöskään fysioterapeutti. Ohjaan asiakkaitani kulloisenkin tarpeen mukaan eri asiantuntijoiden pakeille ja jatkan sitten asiakkaan kanssa muiden asiantuntijoiden ohjeet ja mielipiteet huomioiden. Minun ammattitaitoani ei horjuta se, että yksi ihminen ei voi tietää kaikesta kaikkea ja sen vuoksi eri aloille on omat asiantuntijansa. En voi olla ihmettelemättä tiettyjen lääkäreiden nihkeää suhtautumista fyssareihin. Kaikilla on omat erikoistumisalueensa ja fysioterapeutit nyt sattuvat tietämään ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta aika paljon. Eihän se ole työterveyslääkärin ammattitaidosta pois, jos hän antaa lähetteen fysioterapeutille. Lääkärit hoitavat oman tärkeän osuutensa, fysioterapeutit täydentävät pakettia omalla osuudellaan, asiakas antaa oman panoksensa tekemällä määrätyt harjoitteet ja minä jatkan näiden ihmisten työtä ja koetan ottaa huomioon kokonaisuuden.
Itse koen, että minulla on asiakkaiden suhteen suuri vastuu. Yritän toimia niin, että jokainen saavuttaisi omia tavoitteitaan, pysyisi terveenä ja nauttisi liikunnasta. Jos heittelisin treenejä asiakkaitten ohjelmiin lonkalta ja laukoisin huolimattomia kommentteja esimerkiksi ravintoon liittyen, toimintani luultavasti loppuisi lyhyeen. Yrittäjänä ei ole varaa tehdä asioita huonosti. Jokainen on loppujen lopuksi vastuussa omasta elämästään, mutta ammattilaisten pitäisi ymmärtää, kuinka suuri vaikutus heidän sanomisillaan voi asiakkaalle olla.
Onnistun työssäni välillä hyvin, välillä huonommin, mutta jos saan itseni kiinni väliinpitämättömyydestä asiakkaiden suhteen, on aika vaihtaa alaa.
– Johanna
Kuva: Lasse Roiha
tahto 
Moi Johanna. Asian ytimeen osuva kirjoitus, ja antamasi esimerkit valitettavan yleisiä. Hyvä ammattitaito ei takaa kykyä kohdata potilasta, ihmistä, inhimillisesti, ja toisaalta potilaan, ihmisen, voi kohdata hyvin lääketieteellisen ammattitaidon tasosta riippumatta. Tämä olisi jokaisen potilaiden parissa työskentelevän hyvä muistaa. Vaikka myönnettäköön, ettei se aina helppoa ole. Näin fysioterapeutin näkökulmasta, joskin vain henkilökohtaisen kokemukseni pohjalta, sanoisin kuitenkin, että parannusta on onneksi viime vuosina tapahtunut, ja terveydenhuoltohenkilökunnan joukosta löytyy yhä enemmän niitä avarakatseisiakin henkilöitä, jotka tunnustavat ihmislähtöisyyden työssään sekä osaavat myöntää oman rajallisuutensa ja ohjata potilaan eteenpäin siinä vaiheessa, kun omat rahkeet ei eivät enää riitä auttamaan.
-saara
Aika surullista lukea – mutta varmaan valitettavan totta. Omalla saralla täytyy vaan todeta, että kyllä minäkin olen havainnut Saaran lailla, että terveydenhuollossa laaja-alaisempi ammattiryhmien arvostus – ja samalla omien tietotaito-rajojen hahmotus – olisi lisääntynyt. Tiedän itse (onneksi) varsin monta tapausta, jossa liikkujan polvikivusta tms ei ole ”tehty” sairautta tai tautia, vaan asia on nähty semmoisena kuin se on; kuormitus on ylittänyt kudosten sietokyvyn ja perussyyt pitää kartoittaa. Tätä ei yleensä lääkäri osaa 🙂 Tehdään siis jatkossakin yhdessä töitä sen sen eteen, että arvostamme toistemme osaamista ja tunnemme oman osaamisemme rajat!