Suolla

Tein eilen mahtavan treenin mieheni ja kahden asiakkaani kanssa – suolla. Olimme suojuoksemassa eli juoksimme polkuja pitkin sopivalle suolle ja teimme siellä kukin omaa vauhtiamme 3 minuutin tiukkoja intervalleja. Sauvat upposivat, turve lensi, kengät ja housut kastuivat, syke nousi lähelle maksimia ja hauskaa oli. Tämä hieman erikoisempi (joskin hiihtäjien yleisesti suosima) treenimuoto sai minut pohtimaan taas kerran monipuolista treenaamista ja sen hyötyjä.

Sekä minä että mieheni saamme välillä eri lajien harrastajilta ja kisakumppaneilta hämmästeleviä ja jopa hieman arvostelevia kommentteja siitä, että teemme sekalaisia juttuja emmekä keskity niin puhtaasti yhteen lajiin. Mieheni kohdalla voin todeta ainoastaan, että tulokset ja iloisuus puhukoot puolestaan. Kunto on kova ja tuloksia syntyy, vaikkei hommaan niin ryppyotsaisesti suhtautuisikaan. Omalla kohdallani kehitystä tapahtuisi enemmän, jos pystyisin keskittymään enemmän omiin treeneihini, mutta koska olen valinnut työkseni muiden ihmisten liikuttamisen, kompromisseja on tehtävä… enkä kyllä tätä työtä ihan helposti muuhun vaihtaisi!  

Olen aina puhunut monipuolisuuden puolesta: vammariski pienenee, keho saa erilaisia ärsykkeitä, vahvistuu tasapuolisesti ja tekemisessä säilyy hauskuus sekä mielenkiinto. On totta, että ominaisuutta, jota halutaan kehittää, pitää myös harjoittaa – jos haluaa selvitä maratonista kunnialla, pitää juosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka lenkki pitäisi tehdä juosten.

Tänä vuonna olen keskittynyt pitkälti triathlonharjoitteluun. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Kuten tiedämme, triathlon koostuu uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Olen kuitenkin tehnyt paljon muutakin.

Jos tarkastellaan viime syksyä, talvea ja kevättä, suurin muutos edeltäviin vuosiin verrattuna oli varmasti uintiharjoittelu. Pyrin viime talvena käymään uimassa kerran viikossa ja keskityin pelkästään tekniikkaharjoituksiin. Välillä uintikertoihin tuli monen viikon taukoja, mutta en siitä jaksanut liikaa stressata. Muutaman yksityistunnin avulla pääsin lajissa huimasti eteenpäin ja mikä parasta, kehittymisen myötä opin pitämään myös uintitreeneistä.

Talvella tein pääosan omista lenkeistäni hiihtäen. Toki juoksuakin oli viikoissa aina mukana jo ihan työnkin puolesta, mutta ainakin pitkät lenkit sujuivat suksilla. Myös monet kilpailut tuli kierrettyä ja tekniikka hyppäsi taas harppauksen lähemmäksi oikeaa hiihtoa. Viikottainen spinning sekä pari mahtavaa etelänreissua takasivat sen, ettei pyöräilykään päässyt unohtumaan (joo, tässä suhteessa olen erityisen onnekas, sillä olin marras- ja huhtikussa etelässä polkemassa ihan työn puolesta). Kun me hiihdimme, moni juoksija keräsi kilometrejä ainoastaan juosten – ja oli valitettavasti hajalla keväällä kisakauden alkaessa. 

Suomen luonto luo upean mahdollisuuden monipuoliselle harrastamiselle ja ainakin itse käytän tuota mahdollisuutta hyväkseni: kesällä pyöräillään, talvella hiihdetään ja koko vuoden voi juosta, uida ja vaeltaa. Mikä sitten yhdistää pyöräilyä, juoksua, hiihtoa ja vaellusta? Kestävyys. Sydän ei tiedä, millä tavoin etenemme ja saamme sykkeen sopivalle tasolle. Kestävyys kehittyy monipuolisuudesta huolimatta ja ennen kaikkea siitä johtuen: juoksija hyötyy välillä pitkistä pyörälenkeistä, jotka voivat kestoltaan olla pitkiä juoksulenkkejä pidempiä ja hiihtotreenien myötä myös ylä- ja keskivartalon voima ja hallinta paranevat. 

Itse näen triathlonin ensisijaisesti kestävyyslajina ja enemmän kuin osiensa summana. Triathlon antaa luvan ja oikeutuksen monipuoliselle harjoittelulle, jopa kannustaa siihen. Kieltäydyn suhtautumasta lajiin liian ryppyotsaisesti ja vääntämään pyörälenkkejä olohuoneessani keskellä talvea hiihtokelien ollessa parhaimmillaan. Haluan tehdä harjoituksia suolla, vedessä, tiellä, tunturissa, laduilla ja saleilla. Ja olla hieman kapinallinen ja sopivasti hullu.

Syksy on mahtavaa liikunta-aikaa. Menkää vaikka suolle, juoskaa polkuja, kokeilkaa kuntokeskusten uusia lajeja, tehkää ruskavaelluksia, hyödyntäkää vielä viimeiset pyöräilykelit ja nauttikaa kirpeistä juoksulenkeistä. Itse huomaan jo pian haaveilevani salaa ensimmäisistä hiihtolenkeistä. Ennen suksien esiin kaivamista ajattelin kuitenkin vielä käväistä toisen kerran suolla, hyödyntää pitävän alustan kunnon mäkitreenissä ja juosta Berliinin maratonin.

Harjoittelun ei kuulu olla loputonta suota ja harjoitusohjelmassa väkisin rämpimistä. Siitä saa ja pitää nauttia, vaikka välillä vähän upottaisikin.

Hyvää alkanutta syksyä!  

– Johanna