Lähiaikoina mediassa on nostettu paljon esiin ylikuormittumista ja alipalautumista. Tärkeitä asioita sinänsä, näitä sivusin itsekin edellisessä kirjoituksessani. Sanoisin kuitenkin, että liikkumattomuus on edelleen suurempi ongelma kuin liiallinen liikkuminen.
Kokonaiskuormituksesta puhuminen on tärkeää, koska liian moni ihminen polttaa kynttiläänsä molemmista päistä. Liiallisesta treenaamisesta syytetty porukka on kuitenkin aika pieni verrattuna siihen massaan, joka ei treenaa ollenkaan. Valtava joukko suomalaisia on tikittäviä aikapommeja: liikkumattomuutta, ylipainoa ja niistä seuraavia elintapasairauksia.
Kun syksyn pimeys laskeutuu, on itsensä motivoiminen liikkeelle vielä haasteellisempaa kuin kesän kauniissa auringonpaisteessa. ”Liikunnanvihaaja” ehkä haluaisi olla paremmassa kunnossa, mutta aloittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, tai sitten liikunta aloitetaan liian rajusti, jolloin tuloksena on paha olo hyvän olon sijaan. Lopputuloksena voi olla lisääntynyt vihamielisuus liikuntaa ja ”terveysintoilijoita” kohtaan, ja tarve etsiä todisteita sille, miksi ei kannata liikkua ollenkaan – voihan siitä olla tuloksena ylikuormitustila, josta palaudutaan monta vuotta…
On hirveän helppoa tehdä kahtiajakoa aktiivisesti liikkuvien ja liikkumattomien välille. Aktiivisesti liikkuvat leimataan helposti tiukkapipoisiksi ajokoiriksi, ja vähemmän liikuntaa harrastavat taas rennon lupsakoiksi hedonisteiksi.. Suurin minun tuntemistani aktiiviliikkujista ovat äärimmäisen mukavia tyyppejä, jotka osaavat myös nautiskella. Se, mistä kukakin nauttii on toki eri asia. Jos on fyysisesti hyvässä kunnossa, energiaa riittää työpäivän jälkeen enemmän myös muille – esimerkiksi lasten kanssa leikkimiseen tai ystävien näkemiseen. Huonokuntoinen rojahtaa sohvalle ja lukee lisää liikunnan vaaroista.
Ei ihmisten tarvitse olla joko-tai. Eri elämäntilanteisiin mahtuu monenlaista harrastamista, välillä tavoitteellisemmin ja välillä rennommin. Kaikkien ei tarvitse tähdätä maratoneille, mutta itsestään huolehtiminen ja terveyden kannalta riittävä liikunta on jokaisen ihmisen vastuulla.
Väsynyt ihminen haluaa nähdä aamulla kaatosateessa juosten töihin tulleen kollegansa hieman hulluna – tai ainakin supersuorittaja-tiukkapipona. Luultavasti kyseessä on kuitenkin ihan tavallinen, liikuntaa harrastava mukava tyyppi, joka ei juossut töihin työkaveriaan kiusatakseen. Vaikka vesisateeseen lähteminen aamulla vähän tympi, päätti hän kuitenkin lähteä matkaan juosten. Matkalla hän huomasi upean väriset lehdet, puiston reunassa loikkivan oravan, ja heräsi raikkaassa ilmassa kaikilla aisteillaan. Muutama tulevan päivän työasia hahmottui lenkin aikana selkeämmäksi, ja alkavaan palaveriin saapui virkeä ja hyväntuulinen työkaveri.
Seuraavien viikkojen ainoa varma asia on lisääntyvä pimeys. Ei jäädä pelkästään sisälle syömään pullaa. Hyggeilykin on paljon kivampaa, kun on ensin vähän hengästynyt.
Johanna
Aamulla näytti tältä, kun lähdin vetämään porukalle juoksutreeniä. Kivaa oli!
Suojuoksua Team Tahdon kanssa – ilolla, ei pakkomielteisesti 😉
Aloitetaan varsin kevyellä aiheella… Onko harrastuksesi sinulle arkeen lisää energiaa tuova kiva asia vai pakkomielle, jossa yksikin väliin jäänyt treeni aiheuttaa vahvaa ahdistusta?
Olen itse intohimoinen liikkuja. Liikunta tuo jaksamista, hyvää oloa, vahvan ja kestävän kehon ja lisäksi se on iso osa identiteettiäni. Koska liikunta on myös työni, en aina pysty valitsemaan juuri sellaista treeniä, jota kehoni sinä päivänä tarvitsisi. Silti koetan kuunnella kehoani ja tehdä sellaisia treenejä, jotka kulloisenakin hetkenä ovat järkeviä. Välillä onnistun, välillä en. Lapset pitävät huolta siitä, että asioiden tärkeysjärjestys pysyy oikeana.
Triathlonin parissa törmään yhä useammin ilmiöön, jossa kohtuuden rajat on ylitetty jo kauan sitten. Erään yhteisön pukkarissa kehuskellaan treenien jälkeen sillä, kuka on ollut mitenkin monta kertaa ylikunnossa tai miten aikaisin tyyppi x herää aamuisin, jotta ehtii työpäivän ja perheen huoltamisen lisäksi tehdä kaksi treeniä päivässä. Lajin harrastamista aloitteleva saattaa saada kuvan, että triathlonia ei voi harrastaa, ellei harjoittele 15 tuntia viikossa. Väärin.
Porukassa harrastaminen on parhaimmillaan mahtavaa, mutta pahimmillaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Toisten sankaritarinoita kuunnellessa todellisuus helposti hämärtyy. Oma treenimäärä ja etenkin harjoitusten intensiteetti tulee aina sovittaa vallitsevan elämäntilanteen mukaan. Usein hieman vähemmän, on enemmän.
Triathlon- tai juoksuharjoittelu ei ole rakettitiedettä. Jokaista lenkkiä ei tarvitse suorittaa tiukasti nenä kiinni sykemittarin näytössä. Se, että harjoitellaan oikeilla sykealueilla on tärkeää – etenkin sen takia, että pysytään pk-harjoituksissa peruskestävyyden sykealueella. Jokaiseen harjoitukseen liitetty hifistely (esim. 15 min PK1 + 5 min PK2 + 10 min VK1…). on kuitenkin yksinkertaisesti turhaa ja tekee jokaisesta harjoituksesta suorittamista. Kun näitä ohjelmia lykätään jokaisella muullakin elämänalueella suorittaville ihmisille, lopputuloksena on liian usein ylikunto ja liikunnan ilon katoaminen. Harrastuksesta tulee pakonomaista suorittamista eikä enää riitä se, että lähtee ”vain” pyöräilemään pariksi tunniksi syksyiseen luontoon.
Jotta kuntoilija kehittyy, täytyy harjoitussyklien ja palautumisen olla tasapainossa. Fyysinen harjoitus aiheuttaa hetkellisesti suorituskyvyn laskun. Kun palautuminen on riittävää, suorituskyky palaa samalle tasolle tai nousee harjoitusta edeltävää tasoa korkeammalle. Jos harjoituksia tulee liian tiheästi tai ne ovat intensiteetiltään liian kovia, keho ei ehdi palautua ja tuloksena on suorituskyvyn lasku. Yleisimmin törmään kehityksen pysähtymiseen tai taantumiseen silloin, kun harjoitukset ovat koko ajan liian kovia (palauttavat treenit, sekä peruskestävyysharjoittelu ovat todella vähäisessä roolissa). Samaan tilaan voi päästä kuitenkin myös pk-alueella treenaamalla, jos treenejä on yksinkertaisesti liian tiuhaan tai jos sykerajat ovat vain karkeita arvioita ja treenaakin koko ajan luultua kovempaa. TAI jos kokonaiskuormitus muilla elämän osa-alueilla on kovaa.
Aloitteleva triathlonisti kaipaa yleensä valmennusapua. Tällöin valmentajan vastuulla on oikeasti selvittää, mitä henkilö toivoo, mikä on hänen lähtötasonsa, ja kuinka paljon hän pystyy treenaamaan ilman, että esim. sosiaaliset suhteet kärsivät tai unen määrästä karsitaan. Olen joutunut todistamaan muutamaa tapausta, jossa triathlonista kiinnostunut henkilö on valmentajaltaan saanut eteensä listan hankittavista tavaroista ja ohjeet tiettyjen wattien noudattamisesta, vaikka hänellä ei ole ollut mitään käsitystä siitä, mihin niitä tavaroita käytetään tai mitä watit ylipäätään ovat.
Mittaamme monia asioita ja mittareiden myötä kyky kuunnella omaa kehoa on ehkä hieman hämärtynyt. Omaan tunteeseen kannattaa luottaa – jos väsyttää, kannattaa levätä. Liikkujan vaikein erottelutehtävä onkin erottaa väsymys ja laiskotus toisistaan.
Ehkä voisit pysähtyä hetkeksi pohtimaan suhdettasi liikuntaan: * Ahdistutko voimakkaasti, jos et pysty tekemään suunniteltua treeniä? * Tuntuuko, että jo yhden lepopäivän takia painosi nousee ja lihomisen pelko iskee? * Jätätkö tärkeitä juhlia väliin, jotta voit toteuttaa treeniohjelmasi pilkun tarkasti? * Tunnetko koko ajan huonoa omaatuntoa siitä, että liikuntaharrastuksesi vie liikaa perheen yhteistä aikaa? * Karsitko yöunistasi harrastuksesi takia?
Hei taas lukijani. Viimeisin kirjoitukseni on näköjään raskausviikolta 40, lähes kahden vuoden takaa. Tässä välissä ehti syntyä ihana tyttö, josta on kasvanut määrätietoinen taapero.
En toki ole viettänyt pelkästään äitiyslomaa koko tätä aikaa. Työt taisivat jatkua 10 päivää synnytyksen jälkeen lihaskuntotreenin ohjauksella, mutta toki pääosaa arjessani näytteli pitkään suloinen vauva. Töihin käytettävä aika rajoittui aikaisiin aamuihin, päiväuniaikoihin ja satunnaisiin iltaohjauksiin – blogi sai luvan jäädä.
Kisaamistakaan en ole jättänyt. Kuluvalla kaudella olen kipittänyt yhden katumaratonin Barcelonassa, juossut pari puolimaratonia Helsingissä, könynnyt pari puolimaratonia ja yhden maratonin poluilla sekä nautiskellut triathlonista yhden perusmatkan ja kahden puolimatkan verran.
Nyt on aika taas jatkaa ajankohtaisista aiheista kirjoittamista – aina kun ehdin. Olen innoissani tästä syksystä, joka pitää sisällään triathlonporukan valmennusta, juoksutiimini treenausta, pilatesta, spinningiä, eri yritysryhmiä sekä tietysti mahtavia yksityisasiakkaita.
Monta blogiaihetta pyörii jo mielessä. Tulen kirjoittamaan ainakin unesta, kokonaiskuormituksesta, itsensä mittaamisesta ja toki antamaan myös konkreettisia treenivinkkejä.
Lämpimästi tervetuloa taas mukaan!
Johanna
Iloinen maaliintulija Nuuksio Classic Trail Maratonilla pari viikkoa sitten.
Tässä se sitten hujahti, loppuraskaus. Nyt on jo viikko 40 menossa ja kärsimättömänä odottelen pikkutyypin näkemistä. Toivottavasti tämä ei viihtyisi kohdussa ihan yhtä pitkään kuin isoveljensä, jota odottelin lasketun ajan jälkeen vielä kaksi viikkoa. Treenien suhteen sujuu hyvin – haastavinta on sukkien ja kenkien saaminen jalkaan. Kokosin tähän kirjoitukseen poimintoja loppuraskauden treeneistäni. Tekstistä tuli liian pitkä, mutta pitkä se on odotuskin, etenkin näin lopussa 😉
Syyskuun loppua ja lokakuuta hallitsi sitkeä flunssa. Loppuraskaushan laskee äidin vastustuskykyä ja tuntuu, että imuroin itseeni monta flunssa putkeen. Viimeisimmän taudin yskä kesti monta viikkoa ja pisti lantionpohjan ja etenkin hermot aikamoiselle koetukselle.
Porrastreeniä ja bootcampia
Taudin jälkeen olikin juhlaa päästä taas uimaan, käymään salilla yskimättä ja tekemään pitkiä lenkkejä. Viikolla 34 olin pitämässä Vierumäellä harjoitusleiriä ja siellä juoksin vielä lenkkejä ja jopa muutamia vetoja hyvällä fiiliksellä.
Viikolla 36 tein oman valmennusryhmäni kanssa porrastreeniä Tuomiokirkon portailla – toki isoimmat hypyt korvasin askellusversioilla. Oli mukavaa huomata, että jalkojenkin voimatasot ovat säilyneet aika hyvin ennallaan.
Portaissa saa muuten tehtyä yllättävän hyviä juttuja myös raskaana ollessa. Tässä muutama esimerkki:
– Harppominen (kävellen) joka toiselle portaalle
– Joka toiselle portaalle niin, että aina sama jalka johtaa liikettä, toinen seuraa perässä
– Sivuttain joka toiselle portaalle reisipidossa peppu alhaalla
– Kyykky portaalla ja askellus / tasahyppy seuraavalle portaalle, jossa taas kyykky
Samaisen porukan kanssa teimme hyvän bootcampin tähtitaivaan alla Hietsussa (rv 38): askelkyykkykävelyä, viivajuoksua, punnerruksia, reisipitoa ym hyvällä jengillä, hyvällä fiiliksellä. Toki taas sovelsin liikkeitä omalla kohdallani. Vaikka tässä vaiheessa ei tietenkään voi tehdä mitään maksimitehoilla tai haastaa itseään tappoliikkeillä, huomaan nauttivani suunnattomasti siitä, että voin silti osallistua ja olla mukana menossa – ja näin säilyttää myös tärkeän osan itseäni ja oman liikkuvan identiteettini.
Porrastreeniä pimeydessä…
Lantio myllerryksessä – voimaa ja kehonhuoltoa
Noin viikosta 37 lähtien vauva on majaillut sen verran alempana, ettei juoksu enää tunnu hyvältä, ja olen vaihtanut juoksulenkit kävelyyn. Pissataukoja saa pitää useita… ärsyttävää. Huomaan, että kaikki on moninkerroin helpompaa aamuisin, siksi pyrin sijoittamaan treenit aamupäiville. Päivän mittaan vauva alkaa painaa enemmän lantioon, harjoitussupistuksia tulee enemmän ja muutenkin olo vähän nuupahtaa iltaa kohti.
Onneksi vasta viimeisen parin viikon aikana olen kärsinyt lantion myllerrykseen liittyvistä krempoista, kuten toispuoleisesta pakara/alaselkäjumista. Niidenkin kanssa tulen hyvin toimeen pitämällä huolta myös kehonhuollosta. Uskon vahvasti, että ahkerta tukilihasten treenaaminen läpi koko raskausajan on ollut arvokasta. Kun pararoissa ja syvissä vatsa- ja selkälihaksisssa on voimaa ja pitoa, lantio saa löystymisestään huolimatta tukea. Lihasten tuki on erityisen tärkeää myös siinä vaiheessa, kun vauva ei enää ole lantiossa tukemassa, vaan rakenteet jäävät oman onnensa nojaan.
Kun koko keskivartalo muuttuu jatkuvasti, myös ylävartalossa saattaa ilmetä yllättäviä ongelmia. Itselläni lapojen alue on ainainen jumikohta ja viikko sitten sain rintarankani jotenkin totaaliseen jumiin. Sain onneksi nopean avun tutulta osteopaatilta ja sitä ennen sain vaivaa itse helpotettua yläkropan liikkuvuusliikkeillä ja foam rollerilla rullailemalla. Myös tuplapallo (massasta tehty, vähän niin kuin kaksi tennispalloa yhdessä) on loistava apuväline rangan liikkuvuuden ylläpitämisessä.
Uinti, loppuraskauden suosikki
Uinti sujuu edelleen lähes normaaliin tapaan. Olen tehnyt hyviä, noin 2-2,5km uintitreenejä. Toki kölinä toimiva maha hieman haastaa uintiasentoa vaparissa ja hidastaa hieman menoa, mutta muuten altaassa maha välillä unohtuu lähes kokonaan. Jos tuntuu siltä, että asennon ylläpitäminen alkaa olla hankalaa ja keskivartalon pito heikkenee, otan avukseni jalkoja kelluttavan pullarin. Vaparin kiertoliike hellii selkää ja käsivedot pitävät ylävartalon liikkuvuudesta ja voimasta huolta. Myös vesijuoksu on raskausaikana erinomainen laji, vaikka se välillä vähän tylsää onkin.
Äitiyslomalla on myös mahtavaa, kun voi mennä hallille ruuhka-aikojen ulkopuolella. Mummot ovat ihania ja jaksavat ihastella mahaani ja treenin jälkeen on aina superhyvä olo. Jotenkin uskon, että vauvakin nauttii veden liplatuksesta 🙂
Lihaskuntoharjoittelua ja joogaa
Koska kävelylenkkien jatkuvat pissatauot ärsyttävät, olen käynyt nyt loppuraskaudessa aika paljon myös salilla. Edelleen teen aika normaaleja treenejä laitteita, vapaita painoja, kahvakuulaa ja trx-nauhoja hyödyntäen. Kaikki lihasryhmät saa hyvin käytyä läpi eri liikkeitä soveltaen ja olenkin pystynyt ylläpitämään voimatasoni aika mukavasti. Olen käynnyt myös bodypumpissa edelleen: tuttu kaava mahdollistaa hyvän treenin tekemisen myös raskaana, jos tekniikat ovat kunnossa ja hieman soveltaa muutamissa osuuksissa. Tähän olenkin kirjoitellut vinkkejä jo edellisissä teksteissäni.
Mahakuva raskausviikolta 37. Kuten kököstä kuvasta näkyy, en hirveästi olo tottunut ottamaan saliselfieitä 😉
Olen naureskellut olevani säännöllisesti joogaa harrastava tyyppi – harrastan sitä aina loppuraskaudessa. Jooga ei kuulu muuten suosikkeihini, mutta äitiysjooga on ihana hengähdys- ja rentoutumishetki arjen keskellä. Käyn itse äitiysjoogassa, jonka vetäjä on myös pilatesohjaaja ja fyssari. Tunneilla tehdäänkin paljon pilateksesta tuttuja liikkeitä, aktivoidaan lantionpohjaa ja toki tehdään ihania, avaavia venytyksiä. En niin kovasti perusta joogan hörhöhenkisestä puolesta, mutta koetan suhtautua neutraalisti energiavirta ym juttuihin… Tunti ajaa ilmeisesti rentouttavuudessaan asiansa, kun joka kerta nukahdan loppurentoutukseen. Ehkä ei sitten haittaa, vaikka en yhteyttä maahan ja aurinkoon aina saisikaan 😉
Tässä vielä yksi harjoitusviikko, raskausviikko 39
ma: uinti 53 min (2500m), osin lättäreillä ja pullarilla + kävelylenkki noin 1h (+hyötyliikuntaa)
ti: ylä- ja keskikroppapainotteinen lihaskuntotreeni 30 min + 30 min liikkuvuutta, äitiysjooga 1,5h, illalla sauvakävely 1h, jonka lopussa yksi mäkiveto
ke: uinti 43 min (2000m), osteopaatin käsittely 45 min, illalla kävelylenkki 1,5h
to: koko päivä siivousta (mm. ikkunoiden pesu) + hyötykävelyä paljon
pe: salitreeni koko kropalle 45min + hyötykävelyä
la: bobypump 1h (+ koko päivä kaupungilla)
su: kävelylenkki 1,5h
Loppurutistus
Synnytys jännittää – eniten ehkä käytännön järjestelyiden takia. Nyt kun hommassa on mukana esikoinen huolehdittavana, huomaan koko ajan miettiväni toimintakaavaa, mitä tehdä, jos lapsi päättää syntyä nyt.
Jännitän myös sitä, miten kaikki menee. En haluaisi kokea uudelleen sitä, että menen hyväkuntoisena synnyttämään ja palaan täysin raadeltuna takaisin. Nämä ovat kuitenkin asioita, joihin ei pysty kovin paljon itse vaikuttamaan. Lapsi syntyy kun haluaa, eikä synnytyksen kulkuakaan voi liikaa suunnitella etukäteen.
Toivottavasti teksteistäni on ollut jollekin toiselle odottajalle iloa. Toivon, että olen pystynyt välittämään sanomaa siitä, ettei liikunnallista elämäntapaa tarvitse lopettaa raskausajaksi, ja että myös raskauden loppuvaiheessa voi säilyä täysin toimintakykyisenä, jos raskaus etenee normaalisti.
Paljon tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville!
Raskausviikko 32. Enää kaksi kuukautta laskettuun aikaan ja vajaa kuukausi ”äitiysloman” alkuun. Vointi on edelleen hyvä. Uin juuri hyvän 3km vaparitreenin, voimatasot ovat pysyneet aika lailla ennallaan ja jopa juoksu sujuu – toki yhä lukuisemmilla puskatauoilla höystettynä.
Juoksu tuntuu olevan monelle raskaana olevalle, ohikulkijalle ja sivusta seuraajalle suuri ihmetyksen ja kommentoinnin aihe. Siksi päätinkin tässä kirjoituksessa keskittyä kyseiseen aihepiiriin – onhan juoksu edelleen itselleni rakkain urheilumuoto, josta myös saan parhaimman olon niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Moni raskaana oleva on ehkä kokenut olevansa arvostelulle vapaata riistaa raskaana ollessaan. Ihmiset toki tarkoittavat pääosin hyvää, mutta monet kuvittelevat olevansa raskauden asiantuntijoita aika heppoisella tietopohjalla. Etenkin liikunnan suhteen.
Toisten mielestä raskaana olevien pitäisi toki liikkua, mutta kaikki kävelylenkkejä ja mammajoogaa kuormittavampi urheilu on vähintäänkin epäilyttävää. Parempi vaan hengitellä ja konkreettisesti odottaa… ja olla sitten rapakunnossa ja valmiiksi rikki vauvan syntyessä. Vaikka raskausajan liikunnan hyötyjä korostetaan, on trikoissa hyppelevä odottava äiti edelleen jollakin tasolla outo lintu.
Juoksun sujuminen raskausaikana on hyvin yksilöllistä. Usein kuitenkin lajia pitkään harrastaneet pystyvät juoksemaan raskaana ollessaankin hyvällä tekniikalla ja säätelemään kuormitusta raskauden vaatimalle tasolle. Monet naismaratoonarit ovat treenanneet kohtuullisen kuormittavasti jopa loppumetreille asti. ”Harjoittelua raskauden aikana jatkaneiden huippu-urheilijoiden raskauksissa, synnytyksissä tai synnyttämissä lapsissa ei ole todettu poikkeavaa” (Lääkärilehti Duodecim).
Kengät eivät enää näy mahan alta lenkille lähtiessä…
Raskausaikana lantionpohjan lihakset venyvät kohdun painosta ja hormonaalisten muutosten takia. Juoksu lisää lantionpohjan kuormitusta, mutta toisaalta aktiviinen liikunta myös vahvistaa lantionpohjaa. Jos lantionpohjan kanssa on ongelmia (esim. virtsankarkailua) tai jos raskaudessa on jotain poikkeavaa, kannattaa juoksu vaihtaa muihin lajeihin.
JOS kaikki on hyvin, tuleva äiti on terve, juoksu tuntuu hyvältä ja lajia on harrastanut pitkään jo ennen raskautta, voi juokseminen olla kuitenkin myös raskausaikana yksi harjoitusmuoto (huom! ei ainoa harjoitusmuoto), jopa kolmannellakin kolmanneksella. Tuleva äiti voi juosta raskausaikanakin, muttei samalla intensiteetillä. Paljon treenaavat joutuvat karsimaan myös harjoitusmäärää. Itse olen juossut kolmannella kolmanneksella arviolta noin 20-30 % normaalimäärästä, joskus vähemmänkin.
Kilpajuoksija ja valmentaja Kirsi Valasti kertoo Naisen treenikirjassa (Otava 2009), että esimerkiksi hän juoksi ensimmäisen raskautensa viimeisten kahden kuukauden aikana noin 30% normaalimäärästä. Pyöräily ja uinti tuntuivat hänestä pahalta ja ainoa laji mikä hänelle silloin sopi oli juoksu. Juoksu oli hänelle luonnollinen ja helppo liikkumistapa, vaikka se ulkopuolisesta tuntuisikin oudolta. Tämä kertoo mielestäni hienosti kehojen, treenitottumusten ja raskauksien eroista: kovaksi mielletty juoksu saattaakin sopia jollekin toiselle paremmin kuin pehmeäksi ja ”kaikille sopivaksi” mielletty uinti.
Keräsin alle muutaman vinkin juoksevan äidin harjoitteluun liittyen:
Unohda kilometrivauhtien tarkkailu ja liika tavoitteellisuus. Lähde lenkille ja päätä vasta sitten, kuinka pitkään juokset vai vaihdatko kävelyyn. Olo voi vaihdella paljonkin eri päivinä ja hampaat irvessä ei pidä raskaana ollessaan suorittaa. Esimerkiksi itselläni normaalitilassa kevyt peruskestävyyslenkkien vauhti on noin 5.30 min / km. Tällä hetkellä vielä peruskestävyysalueella sykkeiden puolesta pysyvä vauhti (tasaisella) on noin 6.30-6.45.
Ensimmäisellä kolmanneksella voi tehdä vetoja ja reippaampia lenkkejä normaaliin tapaan. Myös toisella kolmanneksella voi hyvin tehdä rentoja, lyhyitä vetoja, mutta pitkäkestoista juoksua kovalla teholla on syytä välttää. Itse tein vielä toisella kolmanneksella ja kolmannen kolmanneksen alussa rentoa vauhtileikittelyä ja lyhyitä vetoja vauhtikestävyysalueella, mutta nyt ihan perusjuoksussakin on riittävästi haastetta ja vaihdan suosiolla isoimmissa ylämäissä kävelyyn.
Hanki tukivyö. Itse käytän juostessa Anita Baby Belt -tukivyötä joka tukee vatsaa alapuolelta, estää vatsaa hölskymästä ja tukee samalla selkää.
Jos olet kilpailuhenkinen suorittaja, tunnista piirre itsessäsi ja lähde lenkille mielummin yksin kuin porukassa. Itse ainakin tunnistan sen, että jos olen porukassa lenkillä, kynnys hidastaa tai vaihtaa kävelyyn on aika paljon suurempi kuin yksin juostessa.
Suunnittele lenkkisi niin, että pääset usein pissalle…
Kiinnitä ekstrapaljon huomiota juoksutekniikkaan!!
* Kun juoksutekniikka on taloudellinen, askel laskeutuu pehmeästi kehon alle ja keskivartalon tukilihakset ovat kunnossa, on juoksun aiheuttama tärähdys huomattavan paljon pienempi kuin huonolla juoksutekniikalla harppoen. Oma mahani ei heilu tai pompi juostessa juurikaan sen enempää kuin kävellessäkään. En toki myöskään tee suuria loikkia, pomppuja tai harppauksia ja syvät vatsalihakseni ovat verrattain hyvässä kunnossa.
* Kiinnitä erityisesti huomiota alaselkään (notko ei saa korostua ja peppu pudota taakse) ja yläselän ryhtiin. Lapatuen aktivointi aktivoi samalla myös lantionpohjaa ja vaikuttaa näin koko tukijärjestelmään.
Vältä kovalla helteellä harjoittelua ja huolehdi riittävästä nesteytyksestä.
Kuulostele lenkkejä eri vuorokaudenaikoina. Esimerkiksi itselläni lenkit sujuvat heti aamusta, kun maha on vielä kohtuullisen tyhjä. Illalla kohdun koko tuntuu taas kasvaneen ja syötyjen aterioiden paine tuntuu myös juostessa.
Jos juoksu tuntuu epämiellyttävältä, vaihda lajia, mutta älä lopeta liikkumista. Hyviä juoksua korvaavia lajeja raskausaikana ovat vesijuoksu, pyöräily niin kauan, kuin asento tuntuu hyvältä, spinning, talvella hiihto (en kuitenkaan lähtisi kovin hurjiin laskuihin), salilla crosstrainerilla polkeminen ja toki kävelylenkit. Itse olen tehnyt hyviä lajivoimatreenejä myös suolla sauvomalla ja portaita nousemalla. Muista myös lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelu!
Pidä huolta riittävästä ja monipuolisesta ravinnosta.
Pitkiä lenkkejä on mielekästä tehdä etenkin raskauden loppuvaiheessa sauvakävellen. Sauvat aktivoivat samalla erinomaisesti myös yläselkää ja kehon ristikkäislinjoja. Mäkisessä maastossa sykkeitäkin saa mukavasti nousemaan – hallitusti.
Tarkoista sykerajoista (ennen toitotettu 150) on vähitellen luovuttu, sillä kunkin äidin maksimisyke, kynnysarvot ja kuntotaso määräävät sen, millä sykkeillä harjoittelu on vielä kohtuullista kuormitukseltaan. Jos äidin anaerobinen kynnys on hyvinkin matalalla esim. 152 lyöntiä minuutissa, voi tuo 150 olla sykerajana jo liian korkea. Toisella taas vasta aerobinen kynnys sijaitsee tuolla 150 hujakoilla, jolloin rasitus on sykkeellä 150 vielä verrattain kevyttä. Nyrkkisääntönä sykkeidenkin osalta kannattaa pitää oman tuntuman kuuntelua. Maksimaalisia treenejä on raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen syytä välttää ja kuten harjoittelussa muutenkin, pääosan harjoittelusta tulee tapahtua peruskestävyysalueella.
Raskaus löysyttää niveliä ja nivelsiteitä ja esimerkiksi nilkka voi lenkillä pyörähtää normaalia helpommin. Innokkaiden polkujuoksijoiden on ehkä järkevää vaihtaa haastavimmat polut hieman helpompiin ja talven liukkailla nastakenkien suosiminen on järkevää.
Summa summarum, liikkumattomuus raskausaikana on suurempi riski kuin liikunta. Nyt toista lasta odottaessa tämä konkretisoituu myös pärjäämisenä liikkuvaisen esikoisen kanssa. On mukavaa, että pääsee ketterästi hiekkalaatikolla syväkyykkyyn (ja sieltä ylös), pysyy pienen potkupyöräilijän perässä ja pystyy nauttimaan yhteisistä seikkailuista.
Iloisia syyspäiviä!
Johanna
P.s. Olen koko ajan odottanut, koska jokin urheiluvaatemerkki luo oman äitiysvaatemallistonsa. Vieläkin odottelen esim. Niken ja adidaksen ulostuloa, mutta ilahduttavana avauksena kompressiovaatteita valmistava 2XU on tuonut markkinoille äitiystrikoot, jossa kompressiovaatteen ominaisuudet on valjastettu myös raskausajan haasteisiin. Suosittelen!
Terveen äidin raskaudenaikainen liikunta on turvallista
Ei lisää ennenaikaisia synnytyksiä (= ennen 36. raskausviikon täyttymistä).
Ei lisää ennenaikaisen lapsivedenmenon vaaraa.
Ei vaikuta synnytyksen kestoon eikä keisarileikkausten määrään.
Ei pienennä lapsen syntymäpainoa.
Ei vaikuta vastasyntyneen yhden ja viiden minuutin Apgar-pistemäärään.
Ei vaikuta jälkeläisen henkiseen kehitykseen.
Raskas liikunta raskauden aikana
Raskas, erityisesti raskauden loppuun asti jatkunut liikunta saattaa pienentää lapsen syntymäpainoa ensisijaisesti hänen rasvakudoksensa vähäisen määrän vuoksi.
Ei ole näyttöä raskaan liikunnan aiheuttaman kehon lämpötilan nousun vaikutuksesta sikiön epämuodostuma-alttiuteen.
Harjoittelua raskauden aikana jatkaneiden huippu-urheilijoiden raskauksissa, synnytyksissä tai synnyttämissä lapsissa ei ole todettu poikkeavaa.
Hups. Siinä se kesä meni ja blogin kirjoitus jäi. Lomaa ennen piti saada maailma valmiiksi ja lomalla koetin avata konetta mahdollisimman vähän.
Nyt on kuitenkin jo viikko 27 alkamassa, hurjaa. Vointi on edelleen hyvä, mitä nyt pieniä kiristyksiä välillä on, kun maha venyy. Ulkopuolisten kommenteista päätellen näytän ilmeisesti hyvin raskaana olevalta, kun moni ei meinaa uskoa, että laskettuun aikaan on vielä yli kaksi kuukautta.
Lomalla olimme aluksi korkeanpaikan leirillä Pohjois-Italiassa (rv 21-22). Vaellukset yli 2km korkeudessa sujuivat hyvin ja maisemat olivat huikeat. Emme tehneet ihan tiukimpia kivikkohuiputuksia, sillä 2,5 -vuotiaamme matkusti kantorepussa isänsä selässä ja minulla taas oli salamatkustaja kyydissä – kumpaakaan ei huvittanut pahemmin kaatuilla tai kompuroida.
Etelä-Tirolia voin suositella lämpimästi retkeilyhenkisille lapsiperheille. Kabiinilla pääsi helposti upeisiin maisemiin ja lapset otettiin ilahduttavan hyvin huomioon: rinkassa matkustamisen jälkeen esikoinen sai hien pintaan pomppimalla rinnekahvilan trampoliinilla tai seikkailemalla pomppulinnassa. Myös vuorilla vapaana laiduntavat lehmät, lampaat, hevoset ja alpakat tekivät vaelluksista myös reppumatkustajalle mielenkiintoisen.
Etelä-Tirolin mäkimaastoissa tein myös lyhyitä juoksulenkkejä (jotka tosin piti tehdä tosi aikaisin aamulla helteen vuoksi) ja yhtenä päivänä myös maantiepyörälenkin vuokrapyörällä. En tiedä, oliko hyvällä ruoalla myös osuutta asiaan, mutta maha tuntui tuplaavan kokonsa muutaman viikon aikana.
Perhelomailun ja treenien yhteensovittamista jatkoimme mökkireissuilla. Pohjanmaalle ajaessamme mies pudotti minut pyörän kanssa pois kyydistä noin 65km ennen määränpäätä ja ajelin lakeuksista nautiskellen loppumatkan samalla, kun mies ja lapsi kävivät kaupassa ja roudasivat tavarat. Pointsit miehelle.
Seuraavalla viikolla sama meno jatkui ja sain tehtyä 75 ja 55 km lenkit mökkisiirtymiä hyödyntäen. Ajo sujui vielä ihan hyvin mahasta huolimatta. Nostin maantiepyöräni tangon niin ylös, kuin sen saa ja henkselimalliset pyöräilyhousut antavat mahalle mukavasti tilaa… Toki ajelin sykkeitä seuraillen pk-alueella ja kevyellä tuntumalla, mutta eivät vauhdit silti merkittävästi jääneet normaaleista. Märkäpukikin mahtui vielä juuri ja juuri kiinni, vaikkakin vähän liitoksistaan natisten ja sain muutaman upean avovesitreeninkin tehtyä.
Juoksut jatkuvat vielä ja kaivoin taas myös tukivyön käyttöön. Juoksujen, kuten muidenkin treenien suhteen on vaan unohdettava liika suunnitelmallisuus. Lenkille lähtiessä ei voi tietää, millainen päivä tänään on ja päivän tuntemuksia pitää kunnioittaa. Parhaiten juoksut sujuvat aamuisin, kun keho on levännyt eikä ruoka ja neste vielä tuo lisäpainetta mahaan. Oma tekniikkani on hyvin taloudelliseksi hiottu, joten pystyn juoksemaan ilman tunnetta, että maha hyppisi tai venyisi sinne tänne.
Treenien suhteen tulee kuitenkin muistaa, että joka raskaus on todella yksilöllinen. Mikä toimii tai tuntuu hyvältä minulla, ei välttämättä tunnu toisella enää hyvältä. Lisäksi treenitausta vaikuttaa huimasti. Itse olen keventänyt treenejä todella paljon ja liikun tuntemuksiani tarkasti kuunnellen, mutta silti treenimääräni tuntuvat jollekin toiselle hurjilta. Tämän suhteen toivoisin monelta pientä asennemuutosta. Ei ole olemassa tiettyä kaavaa, jolla kaikkien pitäisi edetä. Ja edelleen, raskaus ei ole sairaus.
Tässä ote treenipäiväkirjastani (rv 26):
Ti: Juoksu 1,5h PK (pidempi aamulenkki kevyellä tuntumalla, tuntui hyvältä)
Ke: Bodypump 60 min (vatsat omilla liikkeillä soveltaen, penkkipunnerruksissa laudan toinen pää reilusti nostettu, kyykyissä kevyemmät painot).
To: Spinning 50 min (ohjaus, itse mukana tehden) + coretreeni 20 min
Pe: Bodypump 60 min + juosten salille ja takaisin 15 min. Matkustus Tahkolle.
La: 30 min aamuvenyttely. 12h asiakkaiden kannustamista Tahkon triathlonilla. Kaikki 40 pääsivät onnellisesti ja hyvissä voimissa maaliin!
Su: Lepopäivä, matkustus Tahkolta kotiin (illalla venyttelyä autossa istumisen jälkeen)
Ma: Spinning 50 min (ohjaus) + asiakkaan kanssa juoksua ja tekniikkaharjoituksia 30min
Ti: Juoksu yhteensä 1,5h (siirtymiä paikasta toiseen ja asiakkaan kanssa radalla, välissä 4x200m reipasta) + kuntopiiri kehonpainolla 30 min (toisen asiakkaan treeniä valvoessa)
Ke: Kevyt uinti 2100 m (43min) + hieronta 1h
To: Spinning 50 min (ohjaus) + salitreeni 1h
Nautin joka treenistä ja kropalle ehdottomasti rankinta on pitkä autossa istuminen tai pitkään paikallaan seisominen – tuntuu, että tuolloin joka paikka jumittaa ja väsymys iskee päälle. Onneksi väsymys on kuitenkin vain hetkellistä. Töissä oleminen on kuitenkin tavallaan kevyempää, kuin lomalla koko ajan 2,5 vuotiaan kanssa touhuaminen – vaikka teen osin fyysistä työtä, saan sentään hetkeksi hengähtää rauhassa syömään 😉
Työt jatkuvat täysipainoisesti vielä lokakuun puoliväliin asti. Tarkoituksena olisi vielä aloittaa yksi äitiyspilatesryhmä. Tässä lisää nettisivuillani, toivottavasti pian.
Nyt alkoi viikko 18. Tämä on sitä aikaa, kun pitäisi erityisesti nauttia raskaudesta: alun pahoinvoinnit ja muut ihanuudet ovat takana ja uudet vaivat vielä edessä. Itse en ole sen tyyppinen ihminen, että nauttisin ylenpalttisesti raskauden aiheuttamista muutoksista. Selviäisin kyllä vallan mainiosti ilman ylimääräisiä kertyviä rasvavarastoja tai suurentuneita rintoja. Oman urheilullisen kehon muuttuminen pehmeämmäksi tavallaan ärsyttää, vaikka tiedänkin sen olevan luonnollista ja osa naisen elimistön hienoa toimintaa.
Suhtaudun raskauteen ennen kaikkea hienona fysiologisena tapahtumana. On ällistyttävää, miten keho voi rakentaa uutta elämää ja mukautua sen tarpeisiin. Toisaalta kuitenkin hämmentää oman kehon luovuttaminen jollekin vieraalle. Heippa vaan timmi keskikroppa ja saavutettu kunto. Tervetuloa suonikohjut, ainainen pissahätä ja hiljentyneet juoksuvauhdit.
Itse pysyn edes jotenkin omana itsenäni liikunnan avulla. Vaikka en täysillä tehoilla enää treenaakaan, saan liikkumisesta iloa, virtaa, tuttua endorfiinihuumaa ja hyvinvointia. Ainakin vielä kaikki lajit onnistuvat, vain vatsalihasten treenaamista olen rajoittanut. Vatsa on tosiaan jo selkeä rasvausvatsa, mutta ei vielä haittaa juoksua tai pyöräilyä – paitsi toki tehojen osalta. Eilen neuvolalääkäri totesi verenpaineen, painonnousun määrän ja muiden arvojen olevan erinomaisia ja ultrassa näkyi vilkkaasti liikehtivä olento. Ilmeisesti siis myös salamatkustajani voi hyvin.
Treenit ovat sujuneet viime päivien flunssaa lukuunottamatta ihan mukavasti. Olen tehnyt esim. hyviä kahvakuula- ja trx-treenejä, vetänyt spinningejä, uinut, juossut ja pyöräillyt. Treenitunteja kertyi toukokuun aikana 58, eli ihan kelpo määrä. Tunnustan kyllä jo nyt kaipaavani taas tunnetta, kun voin paahtaa täysillä ilman syke- tai muita rajoituksia…
Aamu-uinnilla Tonavassa. Triathlonkisareissulla Slovakian Samorinissa, tällä kertaa tosin vain kannustamiseen keskittyen.
Jotta liikunta maistuisi myös blogini lukijoille, päätin listata muutamia vinkkejä raskauden toiseen kolmannekseen:
Liiku. Jos olo on hyvä, jatka edelleen tuttuja lajejasi tarvittaessa keventäen / liikkeitä modifioiden. Jos kärsit supisteluista tai lääkäri kieltää sinua liikkumasta, on asia tietenkin eri.
Jos juoksussa maha alkaa heilua / painaa, kokeile tukivyötä. Jos edelleen tuntuu pahalta, vaihda esim. pyöräilyyn tai vesijuoksuun.
Hanki sauvakävelysauvat kävelylenkkejä tehostamaan ja lähde sauvomaan mäkiseen maastoon, jotta myös ylävartalo pääsee kunnolla töihin.
Jos pyöräilet maantiepyörällä / cyclocrossilla, nosta ohjaintankoa ylemmäs, jos maha alkaa painaa tai asento tuntuu epämukavalta.
Jätä salilla lantioon voimakasta painetta aiheuttavat liikkeet pois (esim. jalkaprässi isoilla painoilla, kyykyt isoilla painoilla). Kokeile korvaavana askelkyykkyjä, yhden jalan maastavetoa, yhden jalan kyykkyjä korokkeelta (kehittää samalla myös kehonhallintaa ja tasapainoa), polven ojennusta laitteessa ym. Kaikki nämä tietenkin erinomaisella tekniikalla!
Kun raskausvatsa alkaa selkeästi erottua, huomaat tiettyjen vatsalihasliikkeiden tuntuvan jo epämukavilta. Kun suorat vatsalihakset alkavat erkaantua, ei niiden treenaamisesta ole enää hyötyä – päinvastoin. Vältä siis ainakin rutistuksia, jalkojen laskua selinmakuulta ja voimakkaita kiertoja.
Keskity syvän poikittaisen vatsalihaksen etsimiseen ja lantionpohjan treenaamiseen. Näin saat niihin tuntuman helpommin myös heti synnytyksen jälkeen. Itse olen vatsan ollessa vielä kohtuullisen kokoinen tehnyt myös esim. dynaamisia sivulankkuja ja myös punnerrusasennossa tehtäviä liikkeitä. Kun vatsa kasvaa, kannattaa kovaa painetta vatsaan aiheuttavia asentoja (esim. lankkua vatsa kohti lattiaa) välttää, sillä ne voivat lisätä vatsalihasten erkaumaa.
Kun vatsamakuulla oleminen ei enää tunnu hyvältä, siirrä selkäliikkeet konttausasentoon. Ole kuitenkin tarkkana selän neutraaliasennon säilyttämisessä!
Muista lisääntynyt nesteentarve eli juo liikunnan aikana riittävästi.
Jokainen päivä ja viikko voi olla erilainen. Liikunta, joka ei tunnu tänään hyvältä, voi taas huomenna sujua ongelmitta. Älä siis luovuta, mutta treenaa kehon ehdoilla. Tiukan harjoitusohjelman ylläpitämisessä ei ole raskausaikana järkeä.
Treeni-iloa! Kesälahjaksi aion kuvata teille kuntopiirin, jonka voi tehdä ulkona.
Kun esikoista odottaessani vilkuilin joka päivä joltain nettisivulta, mitä milläkin raskausviikolla tapahtuu, nyt välillä unohdan edes olevani raskaana.
Toki kasvanut pömppö siitä jo muistuttaa aktiivisesti. 14. raskausviikkoon mahtui puolimaraton upeassa säässä, ihana äitienpäivä ja paljon muuta kivaa!
Viikon treenit:
ke: lounaslenkki 1h (mäkiloikkatreeni), hieronta 1h ja lapsen kanssa vesipeuhua
to: kehonhuolto 50 min (firmatunnin pitäminen), juoksu 1h (juoksukoulu, lyhyitä vetoja)
pe: lepopäivä, Kotilääkärin jumppakuvaukset hyytävässä kelissä ja hyötypyöräilyä
la: Helsinki City Run puolimaraton (1.53, rennosti mukavuusalueella, sykkeitä vahtien)
su: palauttava kävelylenkki 1h 10 min esikoisen päiväuniaikaan
ma: Spinning 50 min (ohjaus) + yläkropan salitreeni 35 min, pilatestunnin ohjaus
ti: spinning+vatsatreeni (1h) ohjaus, jonka jälkeen 3km uinti uimastadionilla, matkat pyörällä
Olipa kivaa päästä juoksemaan HCR, vaikka jouduinkin aika paljon jarruttelemaan. Jalat olisivat vieneet, mutta koetin pitää sykkeet aerobisen kynnyksen tuntumassa ja vain vähän sen yli. Keli oli mahtava, tuttuja oli paljon ja järjestelyt toimivat. Toisaalta oli mukava kerrankin juosta mukavuusalueella ja samalla katsella tapahtumaa vähän eri näkökulmasta. Tutuillekin ehti vilkutella ja maalissa oli kerrankin raskaana oleville sopivat tarjoilut – alkoholitonta skumppaa!
Hyvällä fiiliksellä kiva juoksu! Kuva: Ilkka Järvimäki
Muutenkin viikko sujui treenien osalta oikein mukavasti. Loikissa mahasta ei vielä ole haittaa ja spinning, pyöräily ja uinti sujuvat entiseen tapaan. Hengästyn toki helpommin ja juoksuvauhdit ovat tippuneet, mutta se kuuluu asiaan. Salilla jätin jalkaprässin kovilla painoilla pois, sillä se aiheuttaa jo liian voimakasta painetta lantion seudulle. Onneksi variaatioita jalkaliikkeissä riittää. Vatsatreenin ohjaus tuntuu vielä ihan hyvältä, mutta vähitellen alan keventää siinäkin isoimpia liikkeitä. Tunnen selvästi, koska liike ei enää tunnu normaalilta, vaan aiheuttaa ylimääräistä kiristystä tai venytystä.
Tällä kertaa sain neuvolan ensitapaamisessa lähinnä ihailua liikkumisestani ja säästyin liialta paatokselta. Suosituksethan kannustavat äitejä liikkumaan, mutta silti moni on edelleen todella varovainen liikkumisen suhteen. Raskaus/vauvasivustot kehottavat lepäämään ja korostavat, kuinka paljon keho tekee jo töitä. Tekeehän se. Keho jaksaa kuitenkin huomattavasti paremmin raskauden loppuun, jos sen kunnosta pitää huolta.
Aiemmin vähänlaisesti liikkuneet saavat raskaudesta helposti hyvän tekosyyn jäädä sohvalle (aina) lepäämään. Aktiivisesti liikkuville raskauden aikainen liikunta ei yleensä ole ongelma. Paitsi siinä vaiheessa, kun erilaiset vaivat estävät liikkumisen. Itse en enää epäilisi hetkeäkään hakea osaavan fysioterapeutin apua, jos liitoskivut, selkäsäryt tms vaikeuttavat oleellisesti elämää.
Pilateskoulutuksen myötä olen entistä tarkempi siitä, että kehon pystyasento pysyy mahdollisimman hyvänä ja tukilihakset kunnossa. Kun maha kasvaa, kehon painopiste siirtyy eteen ja lanneselän notko kasvaa. Samalla kudokset löystyvät ja kehonhallinta on normaalia vaikeampaa. Kun keho on normaalia ”löysemmässä” kunnossa, ei pelkkä venyttely ole ratkaisu esimerkiksi selkäongelmiin. Tarvitaan ryhdin tarkkailua, syvien lihasten aktivointia ja oikeiden asentojen opettelua. Jos tähän panostaa ja pitää samalla lihaskunnostaan sekä aerobisesta kunnostaan huolta, pääsee jo aika pitkälle!
Aion seuraavissa postauksissani antaa myös konkreettisia jumppaohjeita raskauden eri vaiheisiin. Pysykää kuulolla 🙂
Johanna
Jumppakuvauksissa. Noin + 3 ja hyytävä pohjoistuuli – piti kuitenkin hakea heinäkuun fiilis… Mahaa sisään vetäen ja oikeilla kuvakulmilla saimme luultavasti feikattua pömppöä näkymättömiin. Kuva: Sanna Manninen
Nyt on pakko taas palata ajankohtaiseen aiheeseen – nimittäin talviurheiluvarusteisiin. Sen jälkeen, kun ensimmäiset hiutaleet satoivat maahan, olen jo kuullut monta kommenttia siitä, miten nyt on pakko lopettaa hyvin alkanut juoksuharrastus, sillä eihän talvella voi juosta. Miksi ei voi? Ja voi sitä urputuksen määrää, kun joutuu astumaan lumihankeen pikkukengillään ja tuuli puree luihin ja ytimiin. On se kamalaa, kun kerrankin marraskuussa on talvi, eikä pelkkää pimeyttä 😉
Helsingissä on pyryttänyt monta päivää, ja tänä aamuna lumessa sai jo kahlata – ihanaa! Kun aamulla lähdin kävellen (takuuvarma kulkuväline, ei juutu lumeen eikä ruuhkiin) uimahallille valmentamaan, puin kiltisti tuulenpitävät core-housut farkkujen päälle ja kunnon talvikengät jalkaan. Isopyöräiset rattaat takasivat sen, että sain lapsen sujuvasti työnnettyä päiväkotiin ja ehdin hallille ajoissa. Kaupan päälle sain matkan ajan nauttia upeasta talven ihmemaasta.
Tiedän, aina ei ole mahdollisuutta kävellä. Mutta jos se mahdollisuus on, kannattaa varustautua asianmukaisesti. Jotenkin tuntuu hassulta, että aikuiset ihmiset ovat vielä teinien tasolla turhamaisuudessa – väkisin on pakko yrittää sinnitellä korkkareissa lumihangessa ja jäädyttää päänsä ilman pipoa. Ei ihme, että talvikeli tuntuu tuolloin kurjalta ja puolen kilometrin matkallekin odotellaan bussia tai ratikkaa. Kukaan ei taatusti katso pahalla, jos vaihtaa konttorilla toiset kengät ja kuorii päällimmäiset tuulihousut pois. Itselläni monen vuoden pelastus ovat olleet Haglöfsin kevyet, pieneen tilaan menevät kuorihousut, jotka saa vetoketjulla auki nilkasta lonkkaan asti. Näin ne on helppo pukea kengät jalassakin päälle. Suosittelen! Karkeasti kuvioidut maastolenkkarit (esim. Salomonin Crossmax) pitävät myös irtolumella ja ovat sen verran tiiviit, ettei kosteuskaan pääse heti läpi.
Talvijuoksussa ja myös hiihdossa varusteissa tärkeintä on hengittävyys ja tuulenpitävyys. Huippulaatuinen urheilukerrasto ja hyvä takki eivät auta, jos välissä on hengittämätön puuvillahuppari. Mieti siis kokonaisuus alusvaatteista asti ja suosi oikein kylmällä merinovillaisia kerrastoja (huom! myös rintaliivejä ja alushousuja löytyy merinovillasekoituksesta valmistettuna) . Laatuun panostaminen kannattaa, sillä laadukkaat urheiluvaatteet kestävät vuosia ja palkitsevat käyttäjänsä.
Itselläni on esimerkiksi yhdet Löfflerin talvitrikoot, jotka taitavat täyttää jo 10 vuotta, ja joita olen käyttänyt ahkerasti niin hiihtäessä, juostessa, kuin vuoristovaelluksillakin. Tuulenpitävä softshell-takki on kesätakkia lämpimämpi, mutta hengittää kuitenkin tehokkaasti. Kaulaan tuubihuivi tai kaksi, päähän tarpeeksi tuulta pitävä pipo. Kädet ovat minulla aina hankalin kohta varsinkin hiihtäessä, ja oikein kylmällä turvaudun lobster-mallisiin hanskoihin, joissa on siis peukalon lisäksi kaksi ”sormea”: pari sormea samassa kolossa lämmittävät toisiaan hyvin.
Ja ne kengät… Juoksin itse noin 15 vuotta kesät talvet samoilla lenkkareilla ja tuhahtelin nastoille. Nastalenkkarit olivat pitkään traktorimaisia, raskaita hirvityksiä, mutta nyt viime vuosina nastureissa on tapahtunut huima loikkaus! Tein tämän talven ensimmäisen nasturilenkkini sunnuntaina. Olipa mukavaa juosta rennosti jäisellä alustalla, kun ei tarvinnut uhrata ajatustakaan liukkaudelle. Meillä on pitkillä lenkeillä usein mukana lapsi juoksukärryssä ja täytyy kyllä sanoa, että kärryjen työntäminen lipsuvilla kengillä on aika kettumaista puuhaa. Nyt jäiset ylämäetkin menivät helposti – tai siis helpolta se ainakin näytti, mies työnsi kärryjä 😉
Nastureina itselläni on Sarvan Xerot ja niistä on myös moni asiakkaani pitänyt kovasti. Xerot ovat kevyet ja hyvin rullaavat ja niillä on mukava juosta vauhdikkaampiakin lenkkejä. Myös Icebugilta ja Salomonilta on tullut kevyempiä nastalenkkareita eli jokainen varmasti löytää omansa. Jos ei ihan peilijäällä tarvitse juosta, myös karkeasti kuvioidut maastojuoksukengät saattavat riittää hyvin. Varpaat harvoin palelevat juostessa, eli mitään erillisiä toppauksia kengissä ei tarvitse olla.
Talvella juostessa juoksutekniikalla on myös suuri merkitys. Kun askelfrekvenssi pysyy tiheänä ja askel laskeutuu kehon painopisteen alle, pito pysyy paremmin myös liukkaalla. Jos taas askel laskeutuu kauas kehon painopisteen eteen kanta edellä, on liukastuminen huomattavasti todennäköisempää. Lumisilla, epätasaisilla alustoilla juoksu kehittää erinomaisesti koordinaatiota, aktivoi keskivartalon lihaksia töihin ja jopa lisää lajinomaista voimaa. Välillä kannattaa myös hypätä umpihankeen ja kokeilla spurtteja siellä.
Lopuksi vielä paluu arkitilanteisiin ja esimerkin voimaan: Jos haluamme saada lapsista liikunnallisesti aktiivisia, pitäisi miettiä, millaisen mallin annamme itse. Jos kyräilemme keliä ja lähdemme ulos puolialastomana kärvistelemään, lapset luultavasti jossain vaiheessa omaksuvat saman asenteen ja jäävät mielummin sisään pelaamaan pleikkaa, kuin lähtevät ulos pulkkamäkeen.
Summa summarum – vaatteita tarpeeksi päälle ja ulos nauttimaan edes hetkellisestä talvesta!
Johanna
Talviurheilueleganssia Hippo-hiihdoissa 1984 tai -85?
Syksyn valmennukset ovat alkaneet ja olenkin viime viikkojen aikana tehnyt useita kymmeniä harjoitusohjelmia. Helpointa ja mukavinta ohjelmien teko on silloin, kun ihmisellä ei vielä ole sataa harrastusta ja ohjelmasta saa oikeasti järkevän. Haastavinta homma on silloin, kun harrastettavia (usein varsin kovatehoisia) lajeja on jo monta, mistään ei haluttaisi luopua ja tähtäimessä on kuitenkin pitkä kestävyyssuoritus. Valitettavasti pelkällä tenniksellä ja golfilla ei kuitenkaan kehitetä maraton- tai triathlonkuntoa. Ihmisten harjoitteluun käytettävissä oleva aika on rajallinen ja vaikka aikaa löytäisikin, ei keho kestä ihan mitä tahansa, vaikka toiset niin luulevatkin.
Itse olen ollut aikamoinen treeniholisti, mutta onneksi olen viime vuosina (ja viimeistään lapsen myötä) oppinut myös kuuntelemaan itseäni paremmin ja keksinyt elämälleni muutakin sisältöä, kuin urheilun. Omassa työssäni kehon kuuntelukaan ei kuitenkaan aina riitä, kun jokin juttu vaan on pakko vetää, vaikka kroppa sanoisi muuta. Jos treenaisin niin kuin opetan, en esimerkiksi tekisi kahta kertaa mäkivetoja saman viikon aikana ja siinä välissä jumittavaa jalkatreeniä… ihan vaan esimerkkinä huonosta omasta suunnittelustani. Älkää siis tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon! On muuten huikea tunne juosta täysin palautuneilla jaloilla – kannattaa joskus kokeilla 😉
Suojuoksun jälkeisiä jalkoja
Pystyn samaistumaan hyvin ihmisiin, jotka tekevät koko ajan liikaa. Omien yksityisasiakkaitteni kanssa roolini on usein olla ennemminkin ikävä jarru, kuin kaikkeen kannustava tsemppari. Olen seurannut läheltä ihmisiä, jotka hakkaavat vuosi vuoden jälkeen päätään seinään: he sulkevat kivun pois mielestään ja treenaavat kahta kauheammin, vaikka keho oireilisi joka puolelta. Tällöin treenistä on tullut pakkomielle, joka ajaa ihmisen lopulta loppuun tai vähintäänkin leikkauspöydälle.
Jokaisen kannattaisi joskus pysähtyä miettimään, kestääkö kehoni näillä elämäntavoilla niin, että olen vielä 70-vuotiaanakin suhteellisen ehjä ja hyvässä fyysisessä kunnossa. Pelkkien treenimäärien vertailussa ei ole mitään järkeä. Vaikka kaksi ihmistä treenaisi täsmälleen samalla tavalla, voi treeni toiselle olla selvästi liikaa, vaikka lähtötaso olisi sama. Emme voi sulkea pois kuormitusta, joka tulee työstä, perhe-elämän haasteista, ihmissuhteista ym – tämä kaikki vaikuttaa kokonaiskuormitukseen.
Syksy pitäisi olla peruskunnon kehittämisen kulta-aikaa. Hyvää peruskuntoa ei kuitenkaan kehitetä viidellä kovatehoisella harjoituksella viikossa, vaan rauhallisilla peruskestävyyslenkeillä. Ja tässäkin menee raja, peruskestävyystreeniäkin voi tehdä liikaa. Palauttava lenkki ei (kuntoilijoilla) tarkoita 20 kilometrin juoksulenkkiä, vaikka sen tekisi kuinka rauhallisesti.
Toisista peruskestävyystreeni on varsin tylsää. Pitkät lenkit yksin tekevät kuitenkin välillä hyvää myös pääkopalle – on hetki aikaa olla yksin ajatustensa kanssa. Puolison kanssa lenkkeillessä pystyy ehkä kerrankin juttelemaan asioista, jotka arjen kiireessä jäävät puhumatta. Ehkä nämä ovat juuri niitä pelottavimpia juttuja? Ei voi vaan tohottaa menemään.
Perhelenkillä. Kärryn vetäminen (etenkin mäkisessä maastossa) käy muuten hyvästä voimatreenistä.
Syksyn peruskestävyystreeneihin voi hakea uusia ulottuvuuksia eri lajeista. Kokeile ensi viikonloppuna vaikka seuraavia:
Polkujuoksu: lähde vaikka merkityille ulkoilureiteille tai kokeneemman polkujuoksijan matkaan nauttimaan syksyisestä luonnosta. Kytke sykemittaristasi kilometrivauhti pois näkyvistä ja etene kevyellä tuntumalla. Polkujuoksu haastaa koordinaatiotasi, pakottaa keskivartalosi ja myös jalkateräsi tehokkaasti töihin ja lenkki menee kuin huomaamatta.
Sauvakävely mäkisellä reitillä: Lähde ulkoilureiteille sauvojen kanssa. Käytä sauvoja tehokkaasti ja kävele 2-3 tunnin lenkki. Saat ylävartalon liikkeelle, löydät uusia lihaksia ja ehdit ihailla myös ympäröiviä maisemia tai jutella ystävän kanssa kuulumiset läpi.
Cyclocrossilla tai maastopyörällä retkelle: Vaihda maantiet metsäteiksi tai maastopyörällä poluiksi ja keskity matkantekoon, älä kilometrivauhtiin. Pysähdy välillä pullakahveilla.
Vaella: Ota halutessasi eväät mukaan ja suuntaa useamman tunnin retkelle metsään. Kiipeile kallioilla, hypi juurakoiden yli ja poimi samalla vielä viimeiset sienet talteen.
Vielä ehtii myös suolle. Neopreenisukat jalkaan ja sauvat mukaan – suo tuo hyvää lajivoimaa juoksuun, hiihtoon ja pyöräilyyn.
Jos olet liikkunut monta viikkoa paljon ilman lepopäiviä, lepää. Mene leffaan, lue kirjaa, tapaa ystäviä tai ole vaan.
tahto 