Lähiaikoina mediassa on nostettu paljon esiin ylikuormittumista ja alipalautumista. Tärkeitä asioita sinänsä, näitä sivusin itsekin edellisessä kirjoituksessani. Sanoisin kuitenkin, että liikkumattomuus on edelleen suurempi ongelma kuin liiallinen liikkuminen.
Kokonaiskuormituksesta puhuminen on tärkeää, koska liian moni ihminen polttaa kynttiläänsä molemmista päistä. Liiallisesta treenaamisesta syytetty porukka on kuitenkin aika pieni verrattuna siihen massaan, joka ei treenaa ollenkaan. Valtava joukko suomalaisia on tikittäviä aikapommeja: liikkumattomuutta, ylipainoa ja niistä seuraavia elintapasairauksia.
Kun syksyn pimeys laskeutuu, on itsensä motivoiminen liikkeelle vielä haasteellisempaa kuin kesän kauniissa auringonpaisteessa. ”Liikunnanvihaaja” ehkä haluaisi olla paremmassa kunnossa, mutta aloittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, tai sitten liikunta aloitetaan liian rajusti, jolloin tuloksena on paha olo hyvän olon sijaan. Lopputuloksena voi olla lisääntynyt vihamielisuus liikuntaa ja ”terveysintoilijoita” kohtaan, ja tarve etsiä todisteita sille, miksi ei kannata liikkua ollenkaan – voihan siitä olla tuloksena ylikuormitustila, josta palaudutaan monta vuotta…
On hirveän helppoa tehdä kahtiajakoa aktiivisesti liikkuvien ja liikkumattomien välille. Aktiivisesti liikkuvat leimataan helposti tiukkapipoisiksi ajokoiriksi, ja vähemmän liikuntaa harrastavat taas rennon lupsakoiksi hedonisteiksi.. Suurin minun tuntemistani aktiiviliikkujista ovat äärimmäisen mukavia tyyppejä, jotka osaavat myös nautiskella. Se, mistä kukakin nauttii on toki eri asia. Jos on fyysisesti hyvässä kunnossa, energiaa riittää työpäivän jälkeen enemmän myös muille – esimerkiksi lasten kanssa leikkimiseen tai ystävien näkemiseen. Huonokuntoinen rojahtaa sohvalle ja lukee lisää liikunnan vaaroista.
Ei ihmisten tarvitse olla joko-tai. Eri elämäntilanteisiin mahtuu monenlaista harrastamista, välillä tavoitteellisemmin ja välillä rennommin. Kaikkien ei tarvitse tähdätä maratoneille, mutta itsestään huolehtiminen ja terveyden kannalta riittävä liikunta on jokaisen ihmisen vastuulla.
Väsynyt ihminen haluaa nähdä aamulla kaatosateessa juosten töihin tulleen kollegansa hieman hulluna – tai ainakin supersuorittaja-tiukkapipona. Luultavasti kyseessä on kuitenkin ihan tavallinen, liikuntaa harrastava mukava tyyppi, joka ei juossut töihin työkaveriaan kiusatakseen. Vaikka vesisateeseen lähteminen aamulla vähän tympi, päätti hän kuitenkin lähteä matkaan juosten. Matkalla hän huomasi upean väriset lehdet, puiston reunassa loikkivan oravan, ja heräsi raikkaassa ilmassa kaikilla aisteillaan. Muutama tulevan päivän työasia hahmottui lenkin aikana selkeämmäksi, ja alkavaan palaveriin saapui virkeä ja hyväntuulinen työkaveri.
Seuraavien viikkojen ainoa varma asia on lisääntyvä pimeys. Ei jäädä pelkästään sisälle syömään pullaa. Hyggeilykin on paljon kivampaa, kun on ensin vähän hengästynyt.
Johanna
tahto 