Tekijä: JohannaT

Olympialaiset ovat täällä taas. Saamme seurata upeita urheilusuorituksia, nähdä huippu-urheilijoiden monen vuoden työn, jännittää onnistumisia ja kokea suuria tunteita. Arvostan kaikkien noiden urheilijoiden työtä, jotka ovat lunastaneet paikkansa olympiajoukkueeseen. Haluaisin palavasti uskoa, että kisojen menestys on jokaisen urheilijan kohdalla ansaittu kovan työn ja poikkeuksellisen lahjakkuuden avulla. Valitettavasti näin ei kuitenkaan taida olla. Iso D on jo ajat sitten tullut mukaan kilpaurheiluun ja nykyään doping houkuttelee myös kuntoilijoita.

Doping-testit kehittyvät koko ajan (niin tosin kehittyvät myös aineet ja menetelmät) ja koska nyt otettuja näytteitä säilytetään seuraavat 10-vuotta, on hyvin todennäköistä, että kiellettyjen aineiden käyttäjät paljastuvat ennen pitkää. Silti moni on valmis ottamaan riskin. Lopullinen päätös on toki ainakin teoriassa urheilijalla, mutta käytännössä kiellettyjen aineiden käytöstä voi olla vaikea kieltäytyä, jos maailman huipulle ei vain ole asiaa puhtain paperein. Pyöräilyssä doping on noussut suuriin otsikoihin ja pyöräilijä Tyler Hamiltonin kirja Voittoja ja valheita avasi ainakin omat silmäni siitä, millaisten asioiden kanssa huippupyöräilijät joutuvat dopingin osalta kamppailemaan. Suosittelen lukemaan. 

Valitettavasti kielletyt aineet ovat mukana myös kuntosalimaailmassa. Aiheesta on ollut viime aikoina runsaasti keskustelua ja tavallisten kuntoilijoiden dopingin käyttöön on alettu kiinnittämään enemmän huomiota. Miksi ihmeessä joku on valmis vaarantamaan terveytensä ja käyttämään kiellettyjä aineita (esim. anaboliset steroidit, efedriini ja klenbuteroli) vain saadakseen isomman hauiksen nopeammin? Laiskuuden, kaikkimullehetitännenyt-ajattelun, kiireen, menestymisen pakon ja tyhmyyden takia. Ei hitto, oikotietä onneen ei ole edelleenkään olemassa. Lihasten ja hyvän kunnon eteen pitää tehdä töitä! Hyvä artikkeli kuntoilijoiden dopingistä ja sen vaaroista löytyy mm täältä.

Itse olen tuonut monta kertaa täällä blogissanikin esille oman suhtautumiseni lisäravinteisiin ja erilaisiin laihdutusvalmisteisiin. Tietyt lisäravinteet ovat kovaa urheileville perusteltuja (mm. heraproteiini palautumisen edistäjänä), mutta tavallinen liikkuja pärjää edelleen erinomaisesti perusruoalla ja syömällä monipuolisesti. Kilpailutilanteissa ja pitkissä harjoituksissa energiavalmisteiden käyttö on tietenkin asia erikseen ja tuolloin energiageelit sekä urheilujuomat ovat suositeltavia. Nämä tuotteet ovat kuitenkin vain hiilihydraatin lähteitä eivätkä sinänsä rinnastettavia lisäravinnekikkailuihin. Eviran mukaan Suomeen tuodaan koko ajan ravintolisiä ja laihdutusvalmisteita, joita valvotaan vain pistokokein. Voit siis käytännössä ostaa mitä roskaa tahansa. Jos päätät harkitusti käyttää jotain lisäravinnetta, tutki tarkkaan, mitä ostat. Kaikki ihmepillerit, jotka kuulostavat liian hyvältä ollakseen totta, ovat todennäköisesti suurta huijausta. Myös alkuun harmittomalta tuntuvat valmisteet, kuten esimerkiksi kofeiinitabletit aiheuttavat säännöllisesti käytettynä riippuvuutta ja elimistön toleranssi kasvaa. Tie runsaasta lisäravinteiden ja piristeiden käytöstä kohti voimakkaampia aineita voi olla yllättävänkin lyhyt. 

Elimistömme palautejärjestelmä on uskomattoman hieno ja monimutkainen systeemi, eikä sitä pidä sekoittaa. Kun joku paikka ilmoittaa itsestään kivulla, sitä pitää kuunnella eikä vaan vetää päivästä toiseen buranaa huuleen. Jo runsas särkylääkkeiden käyttö on mielestäni askel dopingin maailmaan. Huolestuneena olen kuunnellut kommentteja, joissa juoksuharrastajat kertovat ottavansa särkylääkkeitä ennen maratonia. Jos elimistö ei ole siinä kunnossa, että se kestäisi maratonin ilman särkylääkkeitä, ei matkaan pidä lähteä. Jos särkylääkkeitä ottaa ennen maratonia vain sen takia, ettei juoksun loppupuolella tuntuisi niin pahalta, mennään myös metsään. Eihän maraton olisi maraton, jos loppumetreillä juoksu ei alkaisi jo lihaksissa painamaan! Kollegani, joka on kierrellyt satoja maratoneja, muistelee, että monilla rapakon takaisilla maratoneilla on ollut jopa urheilujuomien vierellä tarjolla pillerikasoja. Siitähän sitä onkin sitten kätevää nappaista banaania ja kipulääkettä samalla kertaa ja jatkaa iloisena juoksua.

Ylen artikkelissa Tommi Vasankari puhuu viisaita ja toteaa, että varsinkin munuaisten nestettä poistava tehtävä urheilusuorituksen aikana vaikeutuu, jos veressä on tulehduskipulääkkeitä. Jutun mukaan Bonnin maratonilla lääkkeitä käyttäneistä juoksijoista joka kymmenes oli havainnut juoksun jälkeen verta virtsassa tai ulosteessa. Luulisi, että jotkut kellot alkaisivat soida viimeistään tuossa vaiheessa. Uusimpien tutkimusten mukaan särkylääkkeiden on myös todettu hidastavan palautumista. 

No niin, tulipa paasattua vähän rankempaa asiaa tänään. Avautuiko? 😉
Jotenkin sitä vaan toivoisi, että mahdollisimman moni suomalainen urheilisi mahdollisimman puhtain paperein. Liikunnassa mukavintahan on matka tavoitteeseen, ei pelkkä päämäärä. Miksi siis kiiruhtaisit mukavaa matkaa ja jopa vaarantaisit pääsysi maaliin? 

Nautinnollisia treeni- ja penkkiurheiluhetkiä kaikille!

– Johanna

 

Kuva: Pyöräilijöitä puhtain eväin!

Viikonloppuna ainakin Helsingin laduilla näytti siltä, että suomalaiset ovat taas vahvasti hiihtokansaa. Menijöitä, varusteita ja tyylejä löytyi joka lähtöön ja vaikka ladut välillä ruuhkautuivatkin, sopivalla luovimisella sain omat treenini kunnialla tehtyä. Yhteensä 4,5 tuntia viikonloppuna Paloheinän laduilla viettäneenä ehdin tehdä monia huomioita kanssahiihtäjistä.

Lauantaina hiihdin 1,5 tuntia vapaata 3 x 15min vk-vedoilla, päälle 30 minuuttia juoksua ja loppuun tein vielä 45 minuutin uintitreenin. Tiukan vedon lopussa jyrkintä ylämäkeä hiihtäessäni kuulin jonkun tulevan ihan takanani. Mäen päällä tyyppi kommentoi keliä raskaaksi luistella (totta!) ja jatkoimme laskun aikana juttelua kelistä, vetoharjoituksestani ja suksien luistosta. Suksemme luistivat täsmälleen samaa vauhtia ja pitkän laskun aikana ehdimme jutella yllättävänkin paljon. Mäen jälkeen hyppäsin Itse luistelu-uralle jatkaakseni tiukempaa vetoani ja juttukaverini jäi ladulle pökkimään ehkä kauneinta ja eteenpäinvievintä tasatyöntöä, jota olen Paloheinässä nähnyt.  Tämä tyyppi oli Jari Isometsä. Jatkoin harjoitustani suu leveässä virneessä – eipä sitä joka päivä saa hiihdellä tuon tason kavereiden kanssa. Muutenkin treenini sujui pitkästä aikaa niin vahvasti, teknisesti hyvin ja liikunnan riemua tuntien, että koko loppupäivän leijailin pilvissä.

Sunnuntaina hiihtelimme tunnin pertsaa ja pari tuntia vapaata, yhteensä noin 41 kilometriä. Laduilla ilahdutti etenkin pienten hiihtäjien letka, joka eteni noin kymmenen metriä siinä aikana, kun me ehdimme välissä hiihtää kolmen kilometrin lenkin. Letkaa veti supliikki nuorimies, joka leveällä savonmurteellaan kertoi tarinoita puista, kivistä ja muista metsän ihmeistä. Noille alle kouluikäisille lapsille noin kilometrin mittainen metsälenkki oli jo suuri hiihtovaellus ja innostuneista ilmeistä näki, että tuo retki ei varmasti jäänyt lasten ainoaksi hiihtokokemukseksi. Virneen suupieliini saivat aikaan myös tasaisella pyllähtelevät turistit ja vanhoissa anorakeissaan pitkillä liu’uilla sivakoivat vanhat herrat ja rouvat. 

Väkeä katsellessani (ja ohitellessani) mietin sitä, miten pienillä tekniikkavinkeillä moni saisi hiihtonsa näyttämään oikeasti hiihdolta kävelyn sijaan. Tässä muutamia vinkkejä pertsaan ja hiihtoetiketin alkeita:

1. Sauvojen asento: Moni hiihtää perinteistä niin, että heilauttaa sauvat kauas eteen, töksäyttää ne maahan metrin kehonsa edessä ja kampeaa sitten itsensä sauvojen yli. Väärin. Katso, että sauvan sompa tulee maahan monosi viereen ja työntö lähtee siitä. Sauvat osoittavat siis koko ajan taaksepäin noin 45 asteen kulmassa ja kyynärpäitä koukistamalla ja ojentamalla sekä yläselän lihaksia voimakkaasti käyttämällä saadaan aikaan työntö. Tarkoituksena ei siis ole hiihtää suorilla käsillä ja jaloilla vaan viedä käsi koukussa vartalon eteen ja saattaa työntö vartalon taakse ojentamalla kyynärpää suoraksi.

2. Potku: Perinteisen hiihdossa on siis potku, ei jalan siirto eteen. Kokeile sauvoitta hiihtoa ja koeta painaa suksi voimakkaasti ladun pintaan ja jatka voimakasta potkua niin, että suksen kanta irtoaa ladusta. Keskivartalo pitää asennon kasassa ja paino siirtyy joka potkulla toiselta sukselta toiselle. Jos et saa potkua aikaiseksi, ei mikään suksi voi toimia. Ylämäessä sinun täytyy potkulla saada suksen pitoalue maahan, jotta suksi voi pitää. Sauvoittahiihto on hyödyllinen tekniikkatreeni kokeneillekin hiihtäjille, suosittelen.

3. Haarakäynti: Jos joudut ylämäessä siirtymään haarakäyntiin, siirry kunnolla pois ladulta, jotta vuorohiihtoa nousevat pystyvät jatkamaan hiihtoaan latua pitkin. 

4. Alamäki: Opettele laskemaan, muuten olet vaaraksi itsellesi ja muille. Kun horjut pystyssä selkä suorana ja pahimmassa tapauksessa tökit sauvoilla edestä jarrua, kaadut sata kertaa todennäköisemmin kuin oikeassa laskuasennossa laskien. Lisäksi loukkaat kätesi, kun yrität jarruttaa edestä vauhtia. Laskit sitten missä asennossa tahansa, sauvat osoittavat aina suoraan TAAKSE päin, ei sivulle. Meinasin eilenkin monta kertaa saada sauvan piikin silmääni, kun laskin toista latua ohi ja viereisellä ladulla oleva henkilö päätti heittää sauvansa suoraan sivulle. Vie siis peppuasi taakse, koukista reilusti polvet, nojaa kyynärpäillä polviisi ja linjaa sauvat osoittamaan suoraan taaksepäin (ei töröttämään kainaloista suoraan takaviistoon ja sivulle). Jos sinun täytyy jostain syystä hidastaa tai jarruttaa, tuo asentoa pystymmäksi, jolloin ilmanvastus toimii jo jarruna. Jos sekään ei riitä, nosta toinen jalka ladulta ja auraa sillä kevyesti rikkomatta kuitenkaan latua. Kokeile joskus harjoitusmielessä laskea pienissä mäissä vain yhdellä suksella (ei ruuhkaladulla). Laskuharjoituksilla kehität hiihdossa tarvittavaa tasapainoa tehokkaasti 🙂

5. Säännöt: Noudata hiihtosuuntaa ja jos ulkoilet ilman suksia, pysy poissa laduilta (myös luistelu-uralta!). Piste. 

On mahtava juttu, että ihmiset ovat innokkaina laduilla. Nyt vaan kun latuja on vielä niin vähän, vaaditaan kaikilta pelisilmää, ennakoimista, tilan antamista ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Itse pääsen kyllä hitaampien ohi pienestäkin raosta, kunhan edessä ei ole keskelle latua juoruilemaan pysähtyneiden ihmisten muuri. 

Ymmi Hinaajan sanoin: ”Aivan aivan, todellakin todellakin. Ei se yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla, että me kaikki vaan hiihdeltäis mihin suuntaan sattuu.” 

Iloisia talvipäiviä ja lennokkaita hiihtolenkkejä kaikille!

– Johanna

 

Pitkä nousu palkitsee lopulta…

Vuoden alku ja uuden elämän aloittajat ovat täällä taas: Kuntosalit pullistelevat kävijöitä, ohjatuille tunneille ei mahdu sekaan, jokainen lehti suoltaa dieettivinkkejä ja ihmiset yrittävät taas olla piirun verran parempia.

Vuoden alku on myös kestävyyskuntoilijalle hyvää aikaa treenata voimaa varsinkin nyt, kun hiihtokausi antaa vielä odottaa itseään. Viime viikolla olin parina päivänä kuntosalilla tekemässä omaa voimaharjoitustani ja silmäilin siinä sivussa välillä muita. Naisten salilla karkeasti arvioituna noin 80% asiakkaista teki ihan mitä sattuu mitä karmaisevammilla tekniikoilla. Mitään suurta vahinkoa tuskin pääsi syntymään, sillä näiden naisten painot olivat 1-2 kilon luokkaa eli ei siitä treenistä kyllä syntynyt paljon hyötyjäkään! Ehkä 10 % naisista tuntui tietävän, mitä teki ja jäljelle jääneet 10 % lukivat lähinnä lehtiä ja välillä käväisivät laitteilla ihmettelemässä, mitä näillä oikein pitäisi tehdä. Sekasalilla sentään vähän useamman treeni näytti jotenkin järkevältä, mutta osa näytti sielläkin olevan totaalisesti hukassa tai väänsi menemään maksimipainoilla sellaisella tekniikalla, että hirvitti. 

Korostan nyt, että kuntosaleille ja ohjatuille tunneille SAA mennä tutustumaan ja vain haistelemaan menoa, mutta jos haluaa tuloksia, on hommassa oltava tolkkua ja suunnitelmallisuutta. Tässä fiktiivinen, mutta tyypillinen tarina erään uudenvuodenlupauksen tehneen keski-ikäisen naisen ensimmäisestä (ja luultavasti viimeisestä) kuntosalikerrasta:

Nainen menee salille ja näkee mielestään ympärillään vain supertreenattuja naisia tai sitten hieltä haisevia kehonrakentajamiehiä (vaikka oikeasti suurin osa kävijöistä on ihan tavallisia kuntoilijoita). Nainen on kuullut, että ensin pitää lämmitellä ja tutkailee lämmittelylaitteiden rivistöä. Hän astuu crosstrainerille, muttei saa sitä käynnistymään. Nolostuneena nainen katsoo ympärilleen huomasiko kukaan ja siirtyy vähin äänin kuntopyörän päälle, sillä pyöräillähän nyt jokainen osaa. Nainen saa pyörän liikkeelle, mutta keikkuu puolelta toiselle, koska ei osannut säätää satulaa alemmas. 5 minuuttia sinniteltyään nainen lähestyy varovasti ensimmäistä laitetta. Hän on pyörän päältä nähnyt jonkun istuvan penkissä ja ojentavan laitteessa jalkojaan. Nainen menee laitteeseen istumaan, muttei saa jaloillaan vastusta hievahtamaankaan. Hän tutkailee varovasti laitetta ja kiertää sen ympäri, kunnes viimein keksii mistä laite säädetään. Nainen laittaa vastuksen pienimmälle mahdolliselle, jottei äskeinen tilanne ainakaan toistuisi ja ojentelee jalkojaan tietämättä kuinka paljon on tarpeeksi. Kun reidet vähän polttelevat, nainen siirtyy seuraavalle laitteelle ja huomaa, ettei hänellä ole aavistustakaan mitä sillä pitäisi tehdä. Koetettuaan muutaman liikesuunnan nainen vilkuilee taas nolona ympärilleen ja jättää laitteen äkkiä rauhaan. Salin toisella laidalla on käsipainoja ja niillä nainen koettaa vielä tehdä muutamia liikkeitä, joita on joskus tehnyt jumpassa. Tuolloin hän teki liikkeitä 2 kilon käsipainoilla, mutta nyt nainen ottaa varmuuden vuoksi kilon painot. Samaan aikaan viereen tulee hikinen mies, joka ottaa suurimmat mahdolliset painot ja ähisee epäilyttävästi. Nainen kokee olevansa tiellä, nolostuu taas ja pakenee vähin äänin. Hän tekee vielä muutaman venytyksen, jotta saisi aikaa kulumaan salilla enemmän, lueskelee muka huolettomasti lehteä venyttelyn yhteydessä ja katoaa sen jälkeen pukuhuoneeseen… eikä tule salille enää toiste. 

Moni kokee voimaharjoittelun epämiellyttävänä, koska ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja tuntee itsensä sekä kuntosalilla, että ohjatuilla lihaskuntotunneilla ulkopuoliseksi. Eihän kukaan voi osata asioita, joita ei ole ikinä tehnyt! Paras tapa aloittaa harjoittelu onkin ammattilaisen ohjauksessa. Jos olet menossa ensimmäisiä kertoja salille, pyydä samantien saliohjaus ja tutustu voimaharjoitteluun turvallisesti ja ohjatusti. Kun sinulla on oma ohjelma, voit keskittyä olennaiseen ja myös kehityt. Jos taas olet jo vuosia paahtanut bodypumpissa, kokeile välillä korvata pumppitunti kuntosalitreenillä. Kehitystä ei tapahdu samaa ohjelmaa samoilla painoilla vuodesta toiseen junnaamalla. 

Itselleni kertyi viime vuonna 850 treenituntia, joissa toki on mukana asiakkaitteni kanssa tehokkaasti liikutut tunnit. Noissa tunneissa on mukana myös erittäin monta voima- ja liikkuvuusharjoitteluun käytettyä tuntia, joita ilman tuo määrä muuta treeniä tuskin olisi ollut mahdollinen ilman merkittäviä loukkaantumisia. Nyt odotan malttamattomana lumen tuloa ja kunnollista hiihtokautta ja toivon voivani jo seuraavassa blogikirjoituksessani hehkuttaa hiihdon ilosanomaa 🙂

Toivon sinulle kestävää, vahvaa, nopeaa, vetreää ja iloista treenivuotta 2014!

Hiihtokelejä odotellessa,

– Johanna

 

Keväthanget, aaahh!!

Terveiset harjoitusleiriltä! Viimeiset pari viikkoa vietin juosten, pyöräillen ja uiden Canarialla. Mukana leirillämme oli yli 30 aktiivista liikkujaa ja ikäskaala ulottui kolmekymppisistä seitsemänkymppisiin. Äkkiseltään voisi ajatella, että vanhemmat osallistujat pelasivat mölkkyä, heittelivät hernepusseja ja kävivät pienillä leppoisilla kävelyretkillä nuorempien valloittaessa serpentiinirinteitä. Väärin.

Kestävyyslajien harrastajien ollessa kyseessä, on turha puhua iästä tai sen tuomista rajoitteista. Todella suuren virheen tekee, jos ryhtyy arvioimaan ihmisten suorituskykyä iän perusteella. Väitän, että leirimme 69-vuotias aktiivinen herrasmies kiipesi vaativia serpentiininousuja huomattavasti ketterämmin, kuin valtaosa suomalaisista kolmekymppisistä olisi pystynyt kiipeämään. Itse asiassa suurin osa suomalaisista 30-40-vuotiaista, ei olisi päässyt pyörällään ensimmäistä mutkaa pidemmälle.

(Kuva: Fiilistelyä Moganin nousun päällä)

Leirin upeat hyväkuntoiset eläkeläiset pistävät aina ajattelemaan ihmisten omaa vastuuta kunnostaan. Kuka sanoo, koska olet liian vanha juoksemaan? Entä kuka kalenterin täyttää niin, ettei työssäkäyvä ihminen löydä muka millään aikaa liikunnalle? Niinpä. Olen paasannut tästä aiemminkin, mutten kyllästy aiheeseen ikinä. Oma hyvinvointi on omissa käsissä, piste.

Huippukuntoisten iäkkäämpien osallistujiemme tekemisestä paistoi aina ilo ja rentous. Jos tuntui hyvältä, tehtiin pidempi lenkki ja jos vähän väsytti, pidettiin kevyempi päivä. Liikunnan lisäksi nautimme hyvästä ruoasta, viinistä, naurusta ja auringosta. Ryppyotsaisemmalla treeniasenteella olisin luultavasti treenannut taas yli ja leirin hyödyt olisivat kääntyneet haitoiksi. Nyt treenitunteja tuli kahden viikon aikana yli 50, mutta kroppa kesti mainiosti (osin joka-aamuisen liikkuvuusharjoittelun ja venyttelyn vuoksi).

Jos siis haluat olla huippukunnossa 70-vuotiaana, ei ole liian myöhäistä aloittaa kunnon rakentamista vaikka 50-vuotiaana. 70-vuotiaana on kurja murehtia huonoa kuntoaan ja kaikkia menetettyjä liikkumattomia vuosia. Siispä kolmekymppiset ja keski-ikäiset (huom, itse olen kolmekymppinen enkä vielä keski-ikäinen ;)): Lakatkaa käyttäytymästä kuin raihnaiset vanhukset. Lopettakaa marina ajanpuutteesta ja antakaa itsellenne paras joululahja ikinä – säännöllinen liikuntahetki joka päivälle!

Oma loppuvuoteni sujuu vielä tämän viikon juoksu-, uinti- ja salitreenien parissa, sitten palauttelen Afrikan auringossa viikon verran ja joulun tienoilla aloitan tavoitteellisemman harjoittelun toivottavasti jo hiihtäen. Joulu on syömisen lisäksi mitä parhainta treeniaikaa, nauttikaa siitä.

Ihanaa ja rentouttavaa joulua!

– Johanna

(Kuva: Aurinkoinen välipala pyörälenkillä, maistuu vähän paremmalta kuin energiageelit…)

(Kuva: Vaikuttava pyörärivistömme taukopaikalla)

(Kuva: Sain pyöräni säädöt millilleen kohdilleen bike fittingissä. Suosittelen!)

Tällä viikolla marraskuu on hyökännyt kaikella voimallaan päälle. Marraskuuhun liitetään tyypillisesti sanat pimeys, märkyys, vesisade, tuuli, räntä, ankeus… ja masennus. Olen tästäkin huolimatta valmis puolustamaan myös marraskuuta, vaikkei se lempikuukausiini kuulukaan.  JA hei, onhan marraskuussa kauniitakin päiviä!

On aika paljon itsestä kiinni, kuinka paljon jää märehtimään pimeyteen ja kurjuuteen. Kyllä minullakin on vaikeita hetkiä ja välillä tekee tiukkaa vetää lenkkikamat niskaan ja lähteä puskemaan tuuleen ja sateeseen. On huomattavasti helpompaa herätä kauniina kesäaamuna kuudelta aamulenkille asiakkaan kanssa, kuin vääntäytyä lämpimästä kolosta sysipimeään tuulitunneliin. Hetkellisestä valituksesta ja lähtemisen tuskasta huolimatta, en missään nimessä haluaisi kuitenkaan pysytellä päiviä kokonaan sisällä. Tiedän kokemuksesta, että keli tuntuu aina sisältä katsottuna paljon pahemmalta, kuin miltä se tuntuu lenkkeillessä. Kun vaan pääsee ulos ja varustus on oikea, kurjalta näyttävän kelin unohtaa hyvinkin pian.

Liikunnan vaikutuksesta masennukseen on tehty lukuisia tutkimuksia ja liikunnan on todettu monessa tapauksessa korvaavan masennuslääkkeet. Jos itse jäisin marraskuuksi sisälle enkä liikkuisi, olisi marraskuu varmasti monin verroin rankempi: jos ei herätä itseään ulkoilemalla edes vähän aamulla ja katkaise päivää työpäivän jälkeen treenillä, pimeys vaan jatkuu ja keho sekä mieli vaipuvat marraskuun horrokseen. Näillä vinkeillä selviydyt pimeimmistä kuukausista:

1. Liiku joka päivä. Kokeile uusia lajeja, hyödynnä uimahalleja ja uhmaa säätä lenkkeillen.
2. Hanki kunnon varusteet. Kun päällä on goretexit, sade ei työmatkallakaan haittaa! Juoksulenkillä pieni kastuminen ei haittaa sillä keho tuottaa niin paljon lämpöä, ettet ehdi ainakaan lyhyemmän lenkin jälkeen vielä paleltua. Joulupukin toivomuslistaan voi merkitä ainakin hyvän aluskerraston, tuulenpitävän ja hengittävän takin, hyvän pipon ja hanskat, kävely- ja pyöräilymatkoja varten vedenpitävän kuoriasun ja vedenpitävät kengät, teknisen välipaidan, korkeavartisia juoksusukkia ja sisätreenejä varten tietenkin paljon värikkäitä kivoja treenivaatteita, joita on pakko päästä heti testaamaan.
3. Katso lämpömittaria. Jos ulkona on +6 astetta, et tarvitse juoksulenkillä vielä toppavarusteita… etkä niitä kyllä tarvitse talvellakaan.
4. Tärkeintä on liikkeelle lähtö. Kun olet päässyt ulos, olet jo voittaja.
5. Kovemmille juoksulenkeille oikeastaan paras keli on pieni tihkusade: ilma on happirikasta ja kotiin päästyäsi fiilis on normaaliakin lenkkifiilistä parempi.
6. Sauno, fiilistele kynttilöillä, venyttele (ota pieni lasillinen punaviiniä 😉 ) ja nauti sateen ropinasta.
7. Käytä heijastinta ja pyörässä valoa. Marraskuu on mukavampi elävänä, kuin auton alle liiskaantuneena.

Nyt kun olen aikani paasannut marraskuun ihanuudesta, voinkin paljastaa lähteväni etelään kahdeksi viikoksi treenaamaan. Marraskuu on myös vuoden paras aika matkustaa muualle! Kahden viikon aikana luvassa on pyöräilyä Canarian serpentiiniteillä, juoksua rannoilla ja uintitreenejä altaassa ja meressä. Ohjattavaksemme leirille lähtee lähes neljäkymmentä aktiiviliikkujaa eli menoa riittää. Leirikuulumisia saatte kuulla seuraavassa blogitekstissäni.

Pysykää liikkeessä ja raahatkaa kaverinnekin väkisin liikkumaan!

– Johanna

p.s. Olen tilannut Suomeen talven ja kunnon hanget siihen mennessä, kun tulen leiriltä takaisin. Joulukuun toisella viikolla päästään siis hiihtämään…

Varusteet kuntoon ja tuulta päin!

Syksyllä omissa treeneissäni fokuksessa on ollut uinti, kuten ehkä otsikosta jo päättelittekin. Tai enpä nyt tiedä, tuovatko nuo sanat ensimmäiseksi uinnin mieleen, jos ei satu lajia harrastamaan…

Merkittävin saavutus uinnin saralla on mielestäni se, että olen oppinut nauttimaan halliuintisessioista! Kaisan & Sebastianin vinkeillä olen koettanut hioa käsivetoa optimaalisemmaksi ja toki kaikkea muuta siinä sivussa. Pari vuotta sitten 25 metrin räpiköinti altaan päästä päähän ei vielä kroolilla onnistunut – tai siis se muistutti lähinnä Tarzanin eloonjäämistaistelua krokotiilien kanssa. Siitä olen onneksi päässyt jo aika paljon eteenpäin ja olen nopeiden radalla jo oikeasti aika nopea.

Tässä 10 huomiotani uinnista:

1. Juuri kun luulet osaavasi jotain, sinulle kerrotaan 100 muuta korjattavaa asiaa. Kun vedon alkuosa menee suhteellisen hyvin, pettää loppu ja kun loppu on kunnossa, ovat potkut taas lähinnä jarruttavia jne. Lista on loputon.
2. Uimaleluille tarvitaan kohta oma huone! Luulin, että vain lapset raahaavat uimaleluja mukanaan, mutta omasta uintikassistani löytyvät uikkareiden, lasien ja uimalakin lisäksi myös räpylät ja lättärit (nämä ovat siis erilaisia tekniikkaharjoituksissa käytettäviä apuvälineitä). Pullari ja lauta onneksi löytyvät uimahallista ja metronomia käytämme Jussin kanssa yhteiskäytössä.
3. Joidenkin tekniikkaharjoitusten (lue: hukkumisharjoitus) tarjoituksena on vaan saada perusuinti tuntumaan lasten leikiltä.
4. Joidenkin miesten itsetunto ei kestä uimahallissakaan sitä, että nainen menee ohi: seuraavalla kierroksella on pakko taas ryysiä ohi ja jäädä jumittamaan hitaampaa vauhtia eteen. 
5. Ruuhka-aikaan rinta-uintia nopeiden radalla erittäin rauhallisesti uiva henkilö saa verenpaineen nousemaan vaarallisesti.
6. Vaikka tekniikkaharjoitukset ovat välillä hukkumisharjoituksia, ovat ne uimahallitreenien suola. Pelkkä perusuinti olisi tylsää. Ja tuleepahan ainakin kaikki pään ontelot välillä huuhdeltua kunnolla 😉
7. Uimahallin vakiomummojen saunakeskustelut ovat aivan oma taiteenlajinsa.
8. Potkuissani on ilmeisesti hieman hiomista, sillä pääsen edelleen kovempaa pullarin kanssa (jolloin potkuja ei siis ole lainkaan), kuin potkujen kanssa. 
9. Ennestään suhteellisen leveät hartiani ovat taas levinneet lisää. Hiihtokauden alettua alan luultavasti muistuttaa kaappia. 
10. Pari hyvää vetoa riittää tuomaan leveän hymyn koko päiväksi. Se, että oppii aikuisena koko ajan uutta, muttei tule valmiiksi, on mahtavaa. 

Mitä sitten ovat killerit? Nimensä mukaisesti killereitä eli vatsalihaspitoa vedessä, varpaat pinnalla ja käsillä eteenpäin kauhoen. 

Tänään on taas uintipäivä ja treeninä aion tehdä taas tekniikkaharjoituksia. Parin viikon päästä pääsenkin sitten pulahtamaan Canarialla avoveteen ja ulkoaltaaseen…

Hyvää treeniviikkoa!

– Johanna

(11. Uimalakki ei pue ketään. Tyylinäyte Kuopio Triathlonilta 2012)

 

 

Luin uusinta Fit-lehteä, jossa kerrottiin (onneksi sopivan sarkastisella vivahteella) uudesta hittidieetistä – Nautintodieetistä!

Kuinka omaperäinen dieetti onkaan taas kyseessä. Tätä huipputrendikästä dieettiä noudattavat kuulemma mm. Kate Winslet ja joukko supermalleja. Sinänsä periaate, että pyritään kuuntelmaan omaa kehoa, sen tarpeita ja elämään sopusoinnussa itsensä kanssa, on ihan järkevä. Mutta entä jos sisäinen ääni kehottaa syömään joka päivä pelkkää pizzaa ja suklaata?

Tämän superdieetin perustelut ovat, hmm…mielenkiintoisia:
– Dieetti kuulemma perustuu siihen, että aineenvaihdunta paranee ja keho ”pääsee rasvanpolttovaihteelle” kun miellyttävät kokemukset vähentävät stressihormoneja
– Dieetin mukaan keho kuulemma osaa käyttää ihanan makuista ruokaa paremmin hyväkseen (!!)
– Erityisen viihdyttävä on väite, että kauniisti asetellun aterian ravinteiden luvataan imeytyvän jopa 70 prosenttia tehokkaammin kuin vähemmän kauniin mättöannoksen. 
Riittää siis, että asettelet roskaruokasi kauniisti esille ja nautiskelet.

Vaikka tämä dieetti on sinänsä täyttä puppua, piilee seassa pieni totuus: läsnäolo ja arvon antaminen. Tuo läsnäolo pätee sekä ruokailuun, että liikuntaan. Jos keskityt siihen mitä teet, syntyy myös tuloksia. On eri asia syödä suklaapala nautiskellen ja ajatuksella, kuin levyllinen huomaamatta työnteon ohessa. On myös eri asia tehdä treeni siihen keskittyen, kuin samaan aikaan facebookia päivittäen tai lehtiä lukien.   

Ehkä tuo ruoan asettelu johtaa myös ruokailun monipuolistumiseen? Pelkästä einespizzasta saa kauniimman annoksen, kun vierelle kokoaa kauniin salaatin? Toki kauneus on aina katsojan silmissä: jos itse fiilistelen täydellisen kauniin tomaatin ulkonäköä, joku toinen kokee makkaran kauniiksi. Ainahan voi myös jäljitellä valmisruokien ”tarjoiluehdotuksia” 😉

On houkuttelevaa ajatella, että kehomme kertoisi, mitä se kaipaa ja osaisimme syödä sen mukaan. Valitettavasti asia ei vaan ole näin yksinkertainen. Jos on tottunut monta vuotta syömään miten sattuu, ei keho todellakaan automaattisesti osaa kaivata oikeita ravintoaineita. On asia erikseen himoita krapulapäivänä suolaista ruokaa, kuin tunnistaa itse, saako ruoastaan esimerkiksi tarpeeksi kalsiumia tai tärkeimpiä vitamiineja. Nautintodieettiä voi siis noudattaa, mutta ensin pitäisi opetella nauttimaan oikeista asioista.

Itse kannatan ehdottomasti nautintodieettiä: nautintojani ovat esimerkiksi herkullinen kaurapuuro, mustikat, runsas salaatti, täydellinen latte, mehukas päärynä ja loistavasti kulkenut lenkki. Ja päivän päätteeksi Greyn anatomia telkusta. 

(Nautintoja vaelluksella. Kiinnitä huomiota kauniiseen asetteluun ja aistikkaaseen tarjoiluastiaan!)

 

Berliinin maraton juostiin pari viikkoa sitten ja mekin olimme mukana. Wilson Kipsang juoksi uuden maailmanennätyksen 2.03.23 rikkoen vanhan ennätyksen 15 sekunnilla. Hurja vauhti!

Minulla ja Jussilla juoksu kulki mukavasti. Jussi teki oman ennätyksensä 2.40. ja minä pääsin pitkästä aikaa lähemmäs ennätysten rikkomista ajalla 3.22. Pitkästä aikaa fiilis oli sellainen, että oma ennätykseni 3.18 voisi mennä vielä lähivuosina rikki. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että kilometrivauhti pysyi tasaisena ja koko matkan aikana kilometrien keskivauhti vaihteli vain n. 8 sekunnin sisällä. Selvisin siis ilman pahempia notkahduksia.

(rakeinen otos loppusuoralta)

Merkittävää näissä tuloksissa on se, että molemmat pääsivät edellisvuosia parempiin tuloksiin aiempaa vähäisemmällä juoksumäärällä. Väite, että triathlonharjoittelu vaikuttaa usein positiivisesti myös juoksuvauhteihin tuli taas todistettua. Kestävyystreeniä meille on toki kertynyt huimat määrät, mutta eri lajeja vaihdellen. Pitkät lenkit olemme tehneet pääosin hiihtäen ja pyöräillen. Toki juoksua on ollut koko ajan viikottaisessa harjoittelussa mukana ja pitää muistaa myös se, että molemmilla meillä on vahva pohja juoksun osalta rakennettuna. Ennen maratonia panostimme noin 1,5 kuukautta juoksuun ja teimme muutamia hyviä täsmätreenejä maratonvauhtia etsien. 

Olen saarnannut monipuolisuuden puolesta jo kyllästymiseen asti, mutta saarnaanpa silti edelleen. Syksy on upeaa juoksuaikaa ja kuulaat syyslenkit ovat vertaansa vailla. Muistakaa hyvät ihmiset kuitenkin talven aikana tehdä muutakin kuin juosta, jotta paikat eivät kevään koittaessa ole hajalla! 

Berliinin maratonilla tunnelma ja kannustus ovat vertaansa vailla – Berliinissä siis kannustetaan, ei pelkästään katsota. Tänä sunnuntaina juostaan Vantaan maraton, jonne monet juoksijat ovat menossa ennätyksiään rikkomaan. Itse taidan mennä paikalle kannustamaan. Toivottavasti moni muukin lähtee paikalle kannustusjoukkoihin. Katsojat harvoin arvaavatkaan, kuinka suuri ero katsomisella ja kannustamisella voi juoksijalle olla.

Ja naiset: Jos tavoittelette ennätystä, uskaltakaa mennä epämukavuusalueelle… peruslenkit ovat peruslenkkejä, kilpailut kilpailuja. Ylittäkää muurit heittämällä!

– johanna

P.S. Minulla oli maratonkäytössä nyt ensi kertaa jalassa adidaksen Energy Boostit, jotka toimivat aivan loistavasti (ja tämä ei ole mikään ostettu mainos)! Välipohjamateriaalin huomattava kimmoisuus auttoi eteenpäinvievän askeleen ylläpitämisessä etenkin lopun raskailla kilometreillä. 

 

Olen viime vuoden aikana joutunut todistamaan mielenkiintoisia tapauksia:

1. Elämäntapamuutoksen juuri tehnyt ja juoksusta uudelleen innostunut asiakas menee työterveyslääkärille, koska on huolissaan kipeytyneestä polvestaan. Lääkäri toteaa, että lopeta juoksu, se ei sovi sulle. Kyytipojaksi asiakas saa mukaansa tulehduskipulääkekuurin ja kehotuksen levätä. Asiakas laittaa minulle murheissaan viestin, että ilmeisesti pitää lopettaa koko juoksu.

2. Toinen asiakas on alkanut aktiivisesti liikkumaan, parantanut kuntoaan roimasti, pudottanut painoaan ja muuttanut ruokailutottumuksiaan terveellisemmiksi. Kolesteroliarvot ovat työterveyshoitajan mittauksessa edelleen voimakkaan sukurasituksen vuoksi hieman koholla, mutta tulleet kuitenkin alaspäin entisistä arvoista. Triglyseridien arvot ovat ruokailutottumusten ja liikunnan myötä myös laskeneet. Koska kolesteroliarvot ovat edelleen koholla, asiakas saa vielä lähetteen työterveyslääkärille. Lääkäri toteaa, että ”siinä se nyt nähdään, ei sillä ruokavaliolla mitään väliä ole” ja jatkaa vielä perään että hän on huomannut arvojensa olevan sitä alemmat, mitä enemmän punaista lihaa hän syö. Asiakas on taas hämillään.

Okei, lääkärilläkin voi olla huono päivä, vaimo oli aamulla hankala ja ehkä harmittaa, kun ei itse saa persettään irti penkistä ja itseään liikkeelle. En missään nimessä halua yleistää ja leimata lukuisia upeaa työtä tekeviä lääkäreitä, mutta mielestäni kansanterveyden kannalta ei ole varaa yhteenkään puolihuolimattomaan tokaisuun. Lääkärin sana on monelle laki ja sitä kunnioitetaan. Vastuu on suuri, niin myös minulla.  Jos nämä kuvaamani henkilöt olisivat olleet vasta liikuntataipaleensa alussa ja vielä etsineet omaa motivaatiotaan, olisi heidän elämäntapamuutoksensa tyssännyt noihin muutamaan lauseeseen. Mitä väliä, ihan sama treenaanko vai en ja kolesteroliarvot pysyvät koholla vaikka söisin päivät pitsaa ja makaisin sohvalla!

Näissä tapauksissa patistin polvivaivaisen fysioterapeutille, jossa kivun alkuperäinen aiheuttaja selvitettiin ja polven toiminta tuli kuntoon muutamilla täsmäliikkeillä. Lähdettiin siis selvittämään syytä, ei hoitamaan vain akuuttia seurausta kipulääkkeillä. Monesti polvien kipeytyminen johtuu myös huonosta juoksutekniikasta, ei siitä, että ”juoksu ei nyt vaan sovi sinulle”.

Toinen asiakas oli onneksi jo siinä vaiheessa, että oli jo huomannut liikunnan ja ruokavalion konkreettiset hyödyt jaksamisen, elämänlaadun ja kunnon suhteen eikä onneksi ajatellut lähteä noudattamaan lääkärin ohjetta ja syömään mahdollisimman paljon punaista lihaa. Korkean sukurasitteen vuoksi kolesteroliarvoja ei ehkä omalla toiminnalla saa mallilukemiin, mutta liikunnan ja ravinnon muita hyötyjä ei pidä unohtaa.

En missään nimessä yritä olla lääkäri enkä ole koulutukseltani myöskään fysioterapeutti. Ohjaan asiakkaitani kulloisenkin tarpeen mukaan eri asiantuntijoiden pakeille ja jatkan sitten asiakkaan kanssa muiden asiantuntijoiden ohjeet ja mielipiteet huomioiden. Minun ammattitaitoani ei horjuta se, että yksi ihminen ei voi tietää kaikesta kaikkea ja sen vuoksi eri aloille on omat asiantuntijansa. En voi olla ihmettelemättä tiettyjen lääkäreiden nihkeää suhtautumista fyssareihin. Kaikilla on omat erikoistumisalueensa ja fysioterapeutit nyt sattuvat tietämään ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta aika paljon. Eihän se ole työterveyslääkärin ammattitaidosta pois, jos hän antaa lähetteen fysioterapeutille. Lääkärit hoitavat oman tärkeän osuutensa, fysioterapeutit täydentävät pakettia omalla osuudellaan, asiakas antaa oman panoksensa tekemällä määrätyt harjoitteet ja minä jatkan näiden ihmisten työtä ja koetan ottaa huomioon kokonaisuuden.

Itse koen, että minulla on asiakkaiden suhteen suuri vastuu. Yritän toimia niin, että jokainen saavuttaisi omia tavoitteitaan, pysyisi terveenä ja nauttisi liikunnasta. Jos heittelisin treenejä asiakkaitten ohjelmiin lonkalta ja laukoisin huolimattomia kommentteja esimerkiksi ravintoon liittyen, toimintani luultavasti loppuisi lyhyeen. Yrittäjänä ei ole varaa tehdä asioita huonosti. Jokainen on loppujen lopuksi vastuussa omasta elämästään, mutta ammattilaisten pitäisi ymmärtää, kuinka suuri vaikutus heidän sanomisillaan voi asiakkaalle olla.

Onnistun työssäni välillä hyvin, välillä huonommin, mutta jos saan itseni kiinni väliinpitämättömyydestä asiakkaiden suhteen, on aika vaihtaa alaa.

– Johanna

Kuva: Lasse Roiha

Tein eilen mahtavan treenin mieheni ja kahden asiakkaani kanssa – suolla. Olimme suojuoksemassa eli juoksimme polkuja pitkin sopivalle suolle ja teimme siellä kukin omaa vauhtiamme 3 minuutin tiukkoja intervalleja. Sauvat upposivat, turve lensi, kengät ja housut kastuivat, syke nousi lähelle maksimia ja hauskaa oli. Tämä hieman erikoisempi (joskin hiihtäjien yleisesti suosima) treenimuoto sai minut pohtimaan taas kerran monipuolista treenaamista ja sen hyötyjä.

Sekä minä että mieheni saamme välillä eri lajien harrastajilta ja kisakumppaneilta hämmästeleviä ja jopa hieman arvostelevia kommentteja siitä, että teemme sekalaisia juttuja emmekä keskity niin puhtaasti yhteen lajiin. Mieheni kohdalla voin todeta ainoastaan, että tulokset ja iloisuus puhukoot puolestaan. Kunto on kova ja tuloksia syntyy, vaikkei hommaan niin ryppyotsaisesti suhtautuisikaan. Omalla kohdallani kehitystä tapahtuisi enemmän, jos pystyisin keskittymään enemmän omiin treeneihini, mutta koska olen valinnut työkseni muiden ihmisten liikuttamisen, kompromisseja on tehtävä… enkä kyllä tätä työtä ihan helposti muuhun vaihtaisi!  

Olen aina puhunut monipuolisuuden puolesta: vammariski pienenee, keho saa erilaisia ärsykkeitä, vahvistuu tasapuolisesti ja tekemisessä säilyy hauskuus sekä mielenkiinto. On totta, että ominaisuutta, jota halutaan kehittää, pitää myös harjoittaa – jos haluaa selvitä maratonista kunnialla, pitää juosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka lenkki pitäisi tehdä juosten.

Tänä vuonna olen keskittynyt pitkälti triathlonharjoitteluun. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Kuten tiedämme, triathlon koostuu uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Olen kuitenkin tehnyt paljon muutakin.

Jos tarkastellaan viime syksyä, talvea ja kevättä, suurin muutos edeltäviin vuosiin verrattuna oli varmasti uintiharjoittelu. Pyrin viime talvena käymään uimassa kerran viikossa ja keskityin pelkästään tekniikkaharjoituksiin. Välillä uintikertoihin tuli monen viikon taukoja, mutta en siitä jaksanut liikaa stressata. Muutaman yksityistunnin avulla pääsin lajissa huimasti eteenpäin ja mikä parasta, kehittymisen myötä opin pitämään myös uintitreeneistä.

Talvella tein pääosan omista lenkeistäni hiihtäen. Toki juoksuakin oli viikoissa aina mukana jo ihan työnkin puolesta, mutta ainakin pitkät lenkit sujuivat suksilla. Myös monet kilpailut tuli kierrettyä ja tekniikka hyppäsi taas harppauksen lähemmäksi oikeaa hiihtoa. Viikottainen spinning sekä pari mahtavaa etelänreissua takasivat sen, ettei pyöräilykään päässyt unohtumaan (joo, tässä suhteessa olen erityisen onnekas, sillä olin marras- ja huhtikussa etelässä polkemassa ihan työn puolesta). Kun me hiihdimme, moni juoksija keräsi kilometrejä ainoastaan juosten – ja oli valitettavasti hajalla keväällä kisakauden alkaessa. 

Suomen luonto luo upean mahdollisuuden monipuoliselle harrastamiselle ja ainakin itse käytän tuota mahdollisuutta hyväkseni: kesällä pyöräillään, talvella hiihdetään ja koko vuoden voi juosta, uida ja vaeltaa. Mikä sitten yhdistää pyöräilyä, juoksua, hiihtoa ja vaellusta? Kestävyys. Sydän ei tiedä, millä tavoin etenemme ja saamme sykkeen sopivalle tasolle. Kestävyys kehittyy monipuolisuudesta huolimatta ja ennen kaikkea siitä johtuen: juoksija hyötyy välillä pitkistä pyörälenkeistä, jotka voivat kestoltaan olla pitkiä juoksulenkkejä pidempiä ja hiihtotreenien myötä myös ylä- ja keskivartalon voima ja hallinta paranevat. 

Itse näen triathlonin ensisijaisesti kestävyyslajina ja enemmän kuin osiensa summana. Triathlon antaa luvan ja oikeutuksen monipuoliselle harjoittelulle, jopa kannustaa siihen. Kieltäydyn suhtautumasta lajiin liian ryppyotsaisesti ja vääntämään pyörälenkkejä olohuoneessani keskellä talvea hiihtokelien ollessa parhaimmillaan. Haluan tehdä harjoituksia suolla, vedessä, tiellä, tunturissa, laduilla ja saleilla. Ja olla hieman kapinallinen ja sopivasti hullu.

Syksy on mahtavaa liikunta-aikaa. Menkää vaikka suolle, juoskaa polkuja, kokeilkaa kuntokeskusten uusia lajeja, tehkää ruskavaelluksia, hyödyntäkää vielä viimeiset pyöräilykelit ja nauttikaa kirpeistä juoksulenkeistä. Itse huomaan jo pian haaveilevani salaa ensimmäisistä hiihtolenkeistä. Ennen suksien esiin kaivamista ajattelin kuitenkin vielä käväistä toisen kerran suolla, hyödyntää pitävän alustan kunnon mäkitreenissä ja juosta Berliinin maratonin.

 

Harjoittelun ei kuulu olla loputonta suota ja harjoitusohjelmassa väkisin rämpimistä. Siitä saa ja pitää nauttia, vaikka välillä vähän upottaisikin.

Hyvää alkanutta syksyä!  

– Johanna