Viikonloppuna ainakin Helsingin laduilla näytti siltä, että suomalaiset ovat taas vahvasti hiihtokansaa. Menijöitä, varusteita ja tyylejä löytyi joka lähtöön ja vaikka ladut välillä ruuhkautuivatkin, sopivalla luovimisella sain omat treenini kunnialla tehtyä. Yhteensä 4,5 tuntia viikonloppuna Paloheinän laduilla viettäneenä ehdin tehdä monia huomioita kanssahiihtäjistä.
Lauantaina hiihdin 1,5 tuntia vapaata 3 x 15min vk-vedoilla, päälle 30 minuuttia juoksua ja loppuun tein vielä 45 minuutin uintitreenin. Tiukan vedon lopussa jyrkintä ylämäkeä hiihtäessäni kuulin jonkun tulevan ihan takanani. Mäen päällä tyyppi kommentoi keliä raskaaksi luistella (totta!) ja jatkoimme laskun aikana juttelua kelistä, vetoharjoituksestani ja suksien luistosta. Suksemme luistivat täsmälleen samaa vauhtia ja pitkän laskun aikana ehdimme jutella yllättävänkin paljon. Mäen jälkeen hyppäsin Itse luistelu-uralle jatkaakseni tiukempaa vetoani ja juttukaverini jäi ladulle pökkimään ehkä kauneinta ja eteenpäinvievintä tasatyöntöä, jota olen Paloheinässä nähnyt. Tämä tyyppi oli Jari Isometsä. Jatkoin harjoitustani suu leveässä virneessä – eipä sitä joka päivä saa hiihdellä tuon tason kavereiden kanssa. Muutenkin treenini sujui pitkästä aikaa niin vahvasti, teknisesti hyvin ja liikunnan riemua tuntien, että koko loppupäivän leijailin pilvissä.
Sunnuntaina hiihtelimme tunnin pertsaa ja pari tuntia vapaata, yhteensä noin 41 kilometriä. Laduilla ilahdutti etenkin pienten hiihtäjien letka, joka eteni noin kymmenen metriä siinä aikana, kun me ehdimme välissä hiihtää kolmen kilometrin lenkin. Letkaa veti supliikki nuorimies, joka leveällä savonmurteellaan kertoi tarinoita puista, kivistä ja muista metsän ihmeistä. Noille alle kouluikäisille lapsille noin kilometrin mittainen metsälenkki oli jo suuri hiihtovaellus ja innostuneista ilmeistä näki, että tuo retki ei varmasti jäänyt lasten ainoaksi hiihtokokemukseksi. Virneen suupieliini saivat aikaan myös tasaisella pyllähtelevät turistit ja vanhoissa anorakeissaan pitkillä liu’uilla sivakoivat vanhat herrat ja rouvat.
Väkeä katsellessani (ja ohitellessani) mietin sitä, miten pienillä tekniikkavinkeillä moni saisi hiihtonsa näyttämään oikeasti hiihdolta kävelyn sijaan. Tässä muutamia vinkkejä pertsaan ja hiihtoetiketin alkeita:
1. Sauvojen asento: Moni hiihtää perinteistä niin, että heilauttaa sauvat kauas eteen, töksäyttää ne maahan metrin kehonsa edessä ja kampeaa sitten itsensä sauvojen yli. Väärin. Katso, että sauvan sompa tulee maahan monosi viereen ja työntö lähtee siitä. Sauvat osoittavat siis koko ajan taaksepäin noin 45 asteen kulmassa ja kyynärpäitä koukistamalla ja ojentamalla sekä yläselän lihaksia voimakkaasti käyttämällä saadaan aikaan työntö. Tarkoituksena ei siis ole hiihtää suorilla käsillä ja jaloilla vaan viedä käsi koukussa vartalon eteen ja saattaa työntö vartalon taakse ojentamalla kyynärpää suoraksi.
2. Potku: Perinteisen hiihdossa on siis potku, ei jalan siirto eteen. Kokeile sauvoitta hiihtoa ja koeta painaa suksi voimakkaasti ladun pintaan ja jatka voimakasta potkua niin, että suksen kanta irtoaa ladusta. Keskivartalo pitää asennon kasassa ja paino siirtyy joka potkulla toiselta sukselta toiselle. Jos et saa potkua aikaiseksi, ei mikään suksi voi toimia. Ylämäessä sinun täytyy potkulla saada suksen pitoalue maahan, jotta suksi voi pitää. Sauvoittahiihto on hyödyllinen tekniikkatreeni kokeneillekin hiihtäjille, suosittelen.
3. Haarakäynti: Jos joudut ylämäessä siirtymään haarakäyntiin, siirry kunnolla pois ladulta, jotta vuorohiihtoa nousevat pystyvät jatkamaan hiihtoaan latua pitkin.
4. Alamäki: Opettele laskemaan, muuten olet vaaraksi itsellesi ja muille. Kun horjut pystyssä selkä suorana ja pahimmassa tapauksessa tökit sauvoilla edestä jarrua, kaadut sata kertaa todennäköisemmin kuin oikeassa laskuasennossa laskien. Lisäksi loukkaat kätesi, kun yrität jarruttaa edestä vauhtia. Laskit sitten missä asennossa tahansa, sauvat osoittavat aina suoraan TAAKSE päin, ei sivulle. Meinasin eilenkin monta kertaa saada sauvan piikin silmääni, kun laskin toista latua ohi ja viereisellä ladulla oleva henkilö päätti heittää sauvansa suoraan sivulle. Vie siis peppuasi taakse, koukista reilusti polvet, nojaa kyynärpäillä polviisi ja linjaa sauvat osoittamaan suoraan taaksepäin (ei töröttämään kainaloista suoraan takaviistoon ja sivulle). Jos sinun täytyy jostain syystä hidastaa tai jarruttaa, tuo asentoa pystymmäksi, jolloin ilmanvastus toimii jo jarruna. Jos sekään ei riitä, nosta toinen jalka ladulta ja auraa sillä kevyesti rikkomatta kuitenkaan latua. Kokeile joskus harjoitusmielessä laskea pienissä mäissä vain yhdellä suksella (ei ruuhkaladulla). Laskuharjoituksilla kehität hiihdossa tarvittavaa tasapainoa tehokkaasti 🙂
5. Säännöt: Noudata hiihtosuuntaa ja jos ulkoilet ilman suksia, pysy poissa laduilta (myös luistelu-uralta!). Piste.
On mahtava juttu, että ihmiset ovat innokkaina laduilla. Nyt vaan kun latuja on vielä niin vähän, vaaditaan kaikilta pelisilmää, ennakoimista, tilan antamista ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Itse pääsen kyllä hitaampien ohi pienestäkin raosta, kunhan edessä ei ole keskelle latua juoruilemaan pysähtyneiden ihmisten muuri.
Ymmi Hinaajan sanoin: ”Aivan aivan, todellakin todellakin. Ei se yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla, että me kaikki vaan hiihdeltäis mihin suuntaan sattuu.”
Iloisia talvipäiviä ja lennokkaita hiihtolenkkejä kaikille!
– Johanna
Pitkä nousu palkitsee lopulta…
tahto 
Kiitos Johanna tekniikkavinkeistä. Noin kirjalllisina ne vaikuttavat aika ”helpoilta” 🙂 Sukset jalassa ladulla ja baanalla ihmetellen tilanne onkin sitten vähän toisenlainen…Suksien asento, kulma, liuku, painonsiirto ja rytmi tuovat mukavaa haastetta istumatyöläiselle! Eli eikun ulos ja lumelle; hiihtämistä ei ehkä kannata edes yrittää opetella teoriassa ja koneen äärellä? Hyviä lenkkejä – törmäillään taas jossakin!
Jep, hiihtämään oppii vaan hiihtämällä… Tosin nyt olympialaisten aikaan voi ottaa välillä oppitunteja tv:n äärelläkin 🙂 Hyviä lenkkejä ja tsemppiä hiihdon opetteluun!