Ruokakiihkoa

Ravitsemuskeskustelu on kiihtynyt sosiaalisen median kautta taas aivan uusiin sfääreihin. Hiilarit, maito, kookos, rasvat, superfoodit… ruoka puhuttaa.  Karppauksesta on vähin äänin siirrytty muihin uskontoihin ja tietyt ”asiantuntijat” liputtavat omia ruokavalioitaan ja syyttävät virallisten ravitsemussuositusten laatijoita salaliitoista. Itse olen niin kyllästynyt koko keskusteluun, etten jaksa enää kaikkien vouhottajien kommentteja edes lukea. Ruokakeskustelussa nousee muutama asia ylitse muiden, joihin kuitenkin haluan puuttua:

1. Oikeiden asiantuntijoiden lyttääminen. Se, että joku on elitarviketieteiden tohtori, edellyttää pitkää opiskelua ja tutkimusta. Siihen ei riitä omilla asiakkailla tehty ”empiirinen tutkimus”. Itse arvostan laadukasta tieteellistä tutkimusta ja peräänkuulutan myös sivistynyttä keskustelua. Sosiaalisessa mediassa kärkevien mielipiteiden laukominen on helppoa ja ruoka herättää jostain ihmeen syystä järjetöntä raivoa. Miksi ihmiset hanakasti kyseenalaistavat elintarviketieteiden tohtorin ammattitaidon ja motiivit, mutta eivät esimerkiksi syöpätutkimusta tekevän lääkärin?

   Mikael Fogelmholmin haastattelu tuo esiin keskustelun raadollisen puolen. Pelottavaa keskustelun agressiivisuudessa on se, että monet ravitsemuksen asiantuntijat eivät enää uskalla antaa haastatteluja: ”Tiedän, että on aika paljon ravitsemusasiantuntijoita, esimerkiksi ravitsemusterapeutteja, jotka ovat alkaneet kieltäytyä haastatteluista. Se kaventaa niiden ihmisten lukumäärää, jotka uskaltaa näihin asioihin ottaa kantaa.”, Fogelholm toteaa Ylen haastattelussa. Kun korkeakoulutetut ravitsemusterapeutit vaikenevat, itseoppineet ”ideologiaravintoasiantuntijat” saavat lisää ääntä kuuluviin.

2. Ravitsemussuositusten pakkomielteinen kieltäminen ja kärjistäminen. Tuntuu, että jotkut kommentoijat elävät toista murrosikäänsä ja haluavat periaatteen vuoksi  olla kaikesta eri mieltä. Ravitsemussuositukset perustuvat tieteelliseen tutkimukseen eikä niitä laadita hetken trendien mukaan.

   Ravitsemussuositusten mukaan voi syödä erittäin monella eri tavalla. Itse en esimerkiksi syö gluteiinia (en ollakseni trendikäs, vaan siksi, ettei vatsani vaan siedä ohraa, vehnää eikä ruista) enkä lihaa, mutta perustan silti oman ruovalioni ravitsemussuositusten pohjalle. Mielestäni suositusten tärkeimmät asiat ovat kasvisten määrä, kuidun määrä, rasvan laatu ja punaisen lihan käytön rajoittaminen. Tämä antaa jo aika paljon liikkumavaraa. Ketään ei väkipakolla pakoteta syömään kilokaupalla leipää päivittäin tai juomaan litroittain maitoa ruokajuomana. Järjen käyttö on sallittua. Jos ruisleipä aiheuttaa toistuvasti vatsavaivoja, ei sitä väkisin tarvitse syödä.

3. Vastuu omasta terveydestä. Kaikkien ihmisten ei tarvitse eikä kannatakaan syödä samalla tavalla. Jo eri kulttuurit määrittävät pitkälti sitä, mitä syömme. Riittävä vitamiinien ja  kivennäisaineiden saanti on kuitenkin terveytemme kannalta tärkeää. Jokainen ihminen on vastuussa omasta terveydestään ja pystyy järkevällä, terveellisellä ruokavaliolla  ennaltaehkäisemään monia kansantauteja. Ruokavalio ei ole loppupeleissä täysin oma asia. Veronmaksajana maksan joka päivä jonkun toisen ravintovalintojen aiheuttamista seurauksista.
4. Kaikkien personal trainereiden vetäminen samaan lokaan. Jos muutama PT julistaa omaa vahvasti ravitsemussuositusten vastaista ideologiaansa, ei se tarkoita sitä, että kaikki PT:t kuuluvat samaan jengiin. Olen itse PT-koulutukseni ja liikunnan ammattitutkinnon myötä saanut kattavan peruspaketin ravitsemuksesta ja erityisesti urheiluravitsemuksesta. Tämän lisäksi olen kouluttanut Olli Ilanderin (yksi Suomen johtavia urheiluravitsemuksen asiantuntijoita) opissa FAF Nutrition Coachiksi. Tuossa koulutuksessa syvennettiin urheiluravitsemuksen osaamista. En nosta itseäni ravitsemusterapeuttien yläpuolelle, sillä heillä on ravitsemuksesta minua pidempi koulutus ja sen myötä myös laajempi osaaminen.

   Olen työskennellyt pitkään kestävyysliikunnan valmentamisen ja ravitsemuksen parissa ja saanut paljon hyviä tuloksia aikaan asiakkaitteni kanssa. Kenenkään kanssa emme ole kokeilleet mitään ihmedieettejä tai poikenneet ravitsemussuositusten luomasta perustuksesta. Kenenkään kohdalla en ole myöskään koettanut leikkiä lääkäriä ja lähtenyt hoitamaan sairauksia ruokavalion avulla – enkä aio tehdä sitä jatkossakaan. Omaa työtäni on auttaa ihmisiä voimaan hyvin, treenaamaan järkevästi ja syömään terveellisesti. Ruoka on yksi, joskin tärkeä, osa kokonaisuutta, mutta pelkästään ruokavalion avulla ei tehdä ihmeitä.

5. Ruokailu voisi olla iloinen asia. Miksi teemme siitä niin vaikeaa? Itselleni ruoka on polttoaineen lisäksi nautinto ja usein myös sosiaalinen tapahtuma. En syö aina täydellisesti, mutta pyrin perusjärkeviin valintoihin arjessani. Lapseni syö aika usein purkkiruokaa erilaisilla tuoreilla kasviksilla höystettynä – iloisena ja hyvällä ruokahalulla. Tästäkin kai joidenkin ideologioiden mukaan pitäisi varmaan kantaa huonoa omaatuntoa, mutta enpä viitsi.

Olen kokenut elämänvaiheen, jolloin koko elämä pyöri ruoan, sen ajattelemisen ja tiukkojen sääntöjen ympärillä. Enää en halua. Älkää ihmiset tehkö ruokailusta liian vaikeaa. Hyvää ruokahalua!

Johanna

P.S. Tämän sivun kommenttien moderointi on tiukkaa eli ei kannata tuhlata aikaansa kiukkuisen kommentin kirjoittamiseen – sitä ei nimittäin julkaista 😉