Rakkaat lukijat, en viitsi enää pahoitella sitä, että kirjoittelen blogia aivan liian harvoin. Tyydyn vain toteamaan, että olen priorisoinut treenit, en blogin päivittämistä.
Toki kevät oli myös aika hektinen töiden osalta ja lastenvaunut vaihtoivat kuljettajaa lennosta milloin minkäkin firman pihalla. Kaikki juoksu- ja triathlonkoulut saatiin kuitenkin kunnialla pidettyä, asiakkaat uusilla ennätyksillä maaliviivojen yli ja pt-asiakkaatkin pysyivät toimeliaina harjoitusohjelmiensa parissa (ja tekivät myös upeita kisasuorituksia). Nyt 8 kuukauden ikäinen poikamme pääsi töihin keväällä useaankin otteeseen mukaan ja otti tilanteet sopivalla rentoudella (=nukkui pääosin kärryssä ja nautti vauhdin hurmasta).
Vaikka kesä ei ehkä ollut kaikkein aurinkoisin, minulle aurinko paistoi, kun pääsin taas kisaamaan! Kausi meni yllättävän hyvin. En olisi viime joulu-tammikuussa uskonut, että ylipäätään pystyn enää ikinä istumaan pyörän selässä saati sitten tekemään ennätyksiä kesän kilpailuissa. Tässä (liian pitkiä) raportti kuluneesta kisakaudesta.
Vantaa Triathlon, sprintti aikaan 1.26.
Kisa meni kuntoa testaillessa. Uinti ihan ok, mutta pyöräosuudella vastatuuli hyydytti vauhtia yllättävän paljon. Juoksu mäkisessä maastossa on aina tappoa, mutta sain hyvin porukkaa ohiteltua ja olin lopulta oman sarjani kolmas. Kiva oli päästä jälleen kisaamaan ja Vantaalla Tri For Funin järjestelyt ovat aina huippuluokkaa. Kisan jälkeen alkoikin sitten toinen tiukka vaihtoharjoitus: piti ehtiä vielä neljäksi häihin Tampereelle. Ei muuta kuin pikainen imetys, suihku, autoon, välipalaa autossa, meikki ja hiukset taidokkaasti moottoritiellä ja vaatteiden vaihto juhlapaikan parkkipaikalla vesisateessa nakuillen. Voisihan sitä toki helpommallakin päästä 😉
Paavo Nurmi maraton aikaan 3.41.
Ensimmäinen maraton sitten pojan syntymän eli 6 kuukautta synnytyksestä. Lähtö oli hässäkkää, imetin vielä 15 min ennen starttia, geelit olivat hukassa, vessassa käymättä, vaseliinit laittamatta… Huolehdin, että juoksutiimini jäsenet pääsevät lähtöön ja itse jätin näppärästi kaiken viime tinkaan. No alkuverryttely tuli siis hoidettua imettäen ja siitä suoraan lähtökarsinaan. Tiesin, että normaaleja kilometrivauhteja en vielä pysty kisassa pitämään eli normaalia reilusti hitaampi aika oli ihan odotettu. Eka kierros sujui ihan hyvin, mutta kun toiselle kierrokselle sai lähteä ihan yksin taivaltamaan kaikkien muiden juoksijoiden jäädessä juhlimaan puolimaratonin maaliinpääsyä, hiipui sekä vauhti, että myös vähän motivaatio.
Puolimaratontapahtumana Paavo Nurmi on hauska, mutta maratonin saa kyllä juoksennella aika yksin. No, olin kuitenkin iloinen, että pystyin maratonin juoksemaan ja viikonlopun pääasia oli, että juoksutiimini Team Tahto menestyy 🙂 Uusia ennätyksiä syntyikin useita ja niitä juhlittiin illallisen merkeissä.
Joroinen, puolimatka aikaan 5.22. (uusi PB)
Joroisten kisa alkoi tuttuun tapaan imetyksellä… ja siitä mahdollisimman myöhään lähtöpaikalle. Aurinko helli ja keli oli muutenkin kohdillaan. Tuttuja Joroisilla on aina niin paljon, että muutaman metrin siirtyminen paikasta toiseen vie yllättävän paljon aikaa. Oli kyllä aivan mahtavaa päästä itse kisaamaan, viime vuonna kun joudun tyytymään kannustajan rooliin.
Uinti meni hirveässä ruuhkassa rimpuillessa, mutta kuitenkin ihan ok aikaan (35.05). On muuten aivan älytöntä ja epäreilua, että kaikki naiset tungetaan yhteen lähtöön, jolloin lähtöryhmä kasvaa ihan suhteettoman suureksi moneen muuhun ryhmään nähden. Vielä, kun naiset joutuvat lähtemään viimeisten lähtöryhmien joukossa, tulee jo saaren kohdalla vastaan aiempien lähtöjen hitaita uimareita. Ja loppumatkastakaan ei helpota, sopasta löytyy tuolloin jo monien aiempien lähtöjen porukkaa. Vinkvink järjestäjät, naisia sorsitaan tässä! Homma on ehkä toiminut silloin, kun naisosallistujia oli kourallinen, muttei enää…
Pyöräilyssä oli ruuhkaa ja hieman oli toisilla peesaussäännöt (ja etenkin ohitussäännöt) hukassa, mutta ihan hyvän pyöräilyn sain aikaan. Uudet kiekot ja uusi takapakka ehkä toivat lisää vauhtia tai antoivat ainakin itseluottamusta lisää, sillä Rantasalmella kääntöpaikalla keskari näytti alkumatkan osalta muistaakseni 33 km/h. Keli oli mainio ja ensimmäistä kertaa kunnolla nautin pyöräilystä kisassa. Tuntui, että virtaa riittää ja vain viimeisellä kympillä vastatuuli ja ylämäet hidastivat vauhtia. Pyöräilyn selvitin ajassa 2.47, mutta ilman lopun hidastumista 2.45 olisi ollut ihan realistinen. Keskariksi sain 32,4 (ja jälkeenpäin ajateltuna aika kevyellä tuntumalla).
Juoksu on yleensä ollut minulle lajeista tavallaan helpoin, vaikka ainahan se kahden muun lajin jälkeen pahalta tuntuu. Joroisilla juoksu oli kuitenkin aika tuskaa mahakrampin takia. Vatsalihakseni eivät vielä raskauden jäljiltä ole ihan täydessä iskussa ja pitkissä suorituksissa luultavasti sisemmät vinot vatsalihakset alkavat krampata. Ei muuten ole kiva tunne. Eka kierros meni taistellessa, tokan lopulla vähän helpotti ja lopussa pystyin jo vähän kirimään. Olin todella tyytyväinen tuohon 5.22. aikaan ja muistin jopa tuulettaa 🙂 Maalissa odotti mummin seurassa hyvin viihtynyt, onnellinen, mutta nälkäinen poika. Joroisilla tunnelma oli taas kohdallaan ja tuttuja oli hurjasti sekä kannustamassa, että kisaamassa. Suurkiitos kaikille tsempeistä!
Kuopio Triathlon, perusmatka aikaan 2.34 ja Naisten kuntosarjan voitto
Kuopiossa olin työreissulla. Vuoden projekti saatiin päätökseen, kun EY Triathlon Clubin osallistujat ylittivät itsensä ja maaliviivan. Suurelle osalle kyseessä oli ensimmäinen triathlonkilpailu ja suoritukset olivat huimia. Kisasin itse aamulähdössä valmenettavien mukana ja omalta osaltani kisa meni oikein hyvin.
Uinnissa (27.41) lähdin vasemmasta reunasta ja sain uida hyvin omaa linjaani. Uinti sujui rennosti ja suunnitellusti. Pyöräily tuntui tukkoiselta ja uinnin aikana tullut sadekuuro hidasti alamäkien ja tiukkojen mutkien ajoa ensimmäisellä kierroksella. Kuopiossahan ajetaan perusmatkalla neljä pyöräkierrosta ja kierros sisältää paljon tiukkoja mutkia sekä mäkiä ja uutuutena myös mukulakivipätkiä. Aika-ajoasennossa saa posotella vain aika lyhyitä pätkiä eli mikään ennätysvauhtien kisa tuo ei ole. Sain pyöräilyyn lähtiessäni kuulla olevani toinen nainen ja sainkin edellä menevän naisen kiinni jo ensimmäisen kierroksen kääntöpaikalla. Johtoasema toi lisää taistelutahtoa ja muutaman kierroksen jälkeen pyörä alkoi kulkea vähän paremmin. Vaihtoon saavuin ajassa 1.14 ja keskari oli kellon mukaan 31.6.
Juoksussa lähdin matkaan valmennettavan kanssa yhtä matkaa ja koetin epätoivoisesti pitää yllä järkevää vauhtia 😉 Jussi huusi tien varressa, että olen toinen nainen juoksussa. Tätä hieman ihmettelin, sillä en tiennyt että edelläni menisi ketään. Koetin siis epätoivoisesti pitää vauhtia ja saada kärkeä kiinni. Toiselle kierrokselle lähtiessäni näin pyörän, joka ajaa kilpailun johdossa olevan edellä. Kesti vähän aikaa tajuta, että pyörä odottelikin minua ja lähti ajamaan edessäni. Se Jussin ensimmäisenä pitämä tyyppi olikin ollut sprintin osallistuja. Toinen kierros meni sopivan tuskaisesti vauhtia ylläpitäen ja valmentajien kanssa yläfemmoja reitillä heitellen. Elämäni ensimmäistä kertaa sain juosta voittajana maaliin, vieläpä maalivaatteen läpi. Kylläpä tuntui kivalta! Juoksuajaksi tuli 47 minuuttia.
Maalissa herätin taas hilpeyttä imettämällä – no, poika on onneksi tottunut piknik-ruokailuihin ja kun nälkä on kova, ei äiti ehdi välillä lähteä mihinkään suihkuihin tai muualle. Jälkeenpäin hieman harmittelin, etten ollut kisannut iltapäivän sm-sarjoissa. Olisin näköjään voittanut oman sarjani sm-kullan kirkkaasti. No, tärkeintä oli kisata yhdessä valmennettavien kanssa ja nauttia samasta fiiliksestä heidän kanssaan. Iltapäivä sujuikin sitten muita lähtöjä katsoessa ja Jussia kannustaessa.
Turku Triathlon Weekend TTW, puolimatka aikaan 5.19 (uusi PB taas)
Triathlonkauden päätti Turku Triathlon Weekend 16.8. Olimme ensin lauantaina kannustamassa porukkkaa sprintissä ja samalla auttamassa juoksureitillä liikenteen ohjauksessa. Ensimmäistä kertaa järjestetty kilpailu onnistui hienosti, ja keli aurinkoinen ja lämmin keli oli mitä parhain.
Moni kauhisteli etukäteen Aurajoessa uintia, niin myös minä. Kun joukko triathlonisteja laskeutui jokeen, fiilis kuitenkin muuttui täysin. Täytyy sanoa, että tämän kilpailun uintiosuus oli kesän hauskin! Oli hieno fiilis uida isojen laivojen vieressä, ihastella Suomen Joutsenta alhaalta päin ja nauttia yleisön kannustuksesta. Suunnistaminenkin oli normaalia helpompaa, sillä joen muurit ohjaavat kyllä nopeasti oikeaaan suuntaan. Uinti sujui ehkä hieman liiankin rennolla fiiliksellä 34 minuuttiin ja nousin vedestä heti Alexin jälkeen. Jussi oli noussut minua muutaman sekuntin aiemmin ja ehdimme nähdä vaihtopaikalla.
Pyöräilyssä suunnattiin ensin pieni lenkki kohti Pansiota ja sen jälkeen jatkettiin matkaa Tku-Hki moottoritielle. Moottoritiellä pyöräily oli kyllä kokemus sinänsä. Liikenteenohjaus sujui mallikkaasti ja autot pysyivät kiltisti omalla kaistallaan pyöräilijöiden käyttäessä moottoritien sisempiä kaistoja. Reitillä ajettiin neljä kierrosta moottoritiellä aina Kupittaan ja Raadelman kohdilla kääntyen. Aluksi ajattelin, että nyt kyllä jää pyöräilyvauhti surkeaksi. Kääntöpaikalla kuitenkin tajusin, että alkumatka oli ollut loivaa ylämäkeä ja vastatuulta, takaisin sujui huomattavasti vauhdikkaammin. Motarilla pyöräily ei ollut ihan niin nopeaa, kuin ennakkoon ajattelin: asvaltti oli aika karkea ja vastatuuli teki omat hidasteensa. Energiatäydennys ei mennyt ihan nappiin ja vatsa alkoi sattua kesken pyöräilyn. Sain kuitenkin ihan ok pyöräilyvauhdin alle ja ajaksi tuli 2.48. Lopussa jouduin jonoon, jota en viitsinyt lähteä enää ohittamaan ja se toi ainakin minuutin lisää aikaan.
Juoksu tuntui aika vaikealta jälleen kerran. Jalat kyllä jaksoivat, mutta koska energiat eivät oikein olleet imeytyneet, oli olo aika huono ja matkanteko taistelua. Neljä kierrosta Aurajoen rannoilla tuli kuitenkin kierrettyä (aika 1.51) ja yllätyksekseni ylitin maaliviivan uudella ennätysajalla 5.19. Olin ikäsarjani kolmas ja palkinnoksi sijoittujat saivat osallistumisen ensi vuoden TTW-tapahtumaan. Triathlonkesälle hyvänä loppuhuipennuksena olimme koko perhetiimi lavalla tuulettamassa, kaikki palkinnoilla.
Kesä oli siis kaikin puolin onnistunut ja osoitus siitä, että pienen lapsen äitinäkin voi harjoitella, kilpailla ja jopa pärjätä. Vaikka pyörälenkit jäivät todella vähäisiksi, jokin pyöräilyssä tällä kaudella kuitenkin loksahti kohdilleen. Tarinoin tästä lisää erillisessä blogitekstissä.
Nyt viikko on mennyt flunssaa parannellessa, mutta vielä käännän katseen yhteen kilpailuun: Berliinin maratoniin syyskuun lopussa. Ennätysaikaa ei tosiaankaan ole luvassa, mutta innolla lähden juoksemaan lempimaratoniani. Sitä ennen pitää kuitenkin tehdä muutama täsmäharjoitus. Hyvää syksyn alkua kaikille!
Johanna
tahto 