Rakkaat lukijat, anteeksi, että jouduitte odottamaan tätä kirjoitusta. Muutama päivä ennen joulua kauan odotettu poikamme päätti saapua maailmaan ja saimme maailman parhaan joululahjan. Arki on siitä lähtien muuttunut aika tavalla.
Palaan vielä hetkeksi viime vuoteen liikunnan osalta. Synnytystä edeltävänä päivänä tein vielä parin kilometrin uintitreenin ja päälle vesijuoksun eli liikkumaan pystyin hyvin loppuun asti. Heiaheian mukaan liikuin vuonna 2014 yhteensä 831 tuntia ja tässä ei ole mukana hyötyliikunta. Ihan hyvä määrä siihen nähden, että olin vuodesta 9 kuukautta raskaana. Juoksua tuli normaalia huomattavasti vähemmän, 162 kertaa, uintia taas normaalia enemmän, 95 kertaa, kehonhuoltoa 95 kertaa, voimaharjoittelua 60 kertaa ja loppuraskaudessa kävelylenkkejä treenimielessä 58 kertaa. Lisäksi toki pyöräilyä, spinningiä, joogaa, kahvakuulaa, hiihtoa, pari triathlonia…
Yli neljä kiloa painanut poika laittoi äitinsä sen verran lujille, että synnytyksen jälkeen ensimmäinen viikko meni toipuessa ja jo kävely muutaman korttelin ympäri tuntui urheilusuoritukselta. Pian kuitenkin pääsin taas elävien kirjoihin ja salille palasin alle 2 viikon kuluttua. Lihaskuntotreeni avasi jumittunutta ylävartaloani mukavasti. Ihanimmalta tuntui päästä hiihtämään pojan ollessa 3 viikon ikäinen: pitkästä aikaa sain antaa sykkeitteni nousta kunnolla ja painaa räkä poskella. Tekniikka oli vähän hukassa ja raskaalta tuntui, mutta kivaa oli!
Muuten olen nyt liikkunut tuntuman mukaan ja päässyt jo aika mukavasti treeneihin kiinni; Hiihtoa, sisäpyöräilyä, lihaskuntotreeniä, pitkiä kävelylenkkejä vaunuilla ja uintia kuuluu tällä hetkellä viikkoihini. Osallistuimme myös koko perheen voimin Turku Triathlon Weekendin viikonlopun mittaiselle harjoitusleirille ja pääsimme molemmat vuorotellen treenailemaan. Poika kuunteli selkeästi kiinnostuneena harjoitusleirin luentoja ja osallistui mallikelpoisesti illalliselle 😉 Mahtava juttu oli myös päästä ohjaamaan pitkästä aikaa spinningiä. Edellisen kerran olinkin ollut ohjaajan pyörän selässä elokuussa. Ainoa vielä takkuileva laji on se rakkain eli juoksu. Sen tarkemmin tässä nyt erittelemättä voin vaan todeta, että kroppani ei vielä kestä juoksun tärähtelyä.
Vielä olo ei toki ole samanlainen, kuin ennen raskautta ja olenkin päättänyt ottaa tulevan kesän kilpailut ilman mitään aikatavoitteita ja kisailla vain osallistumisen ilosta. Oma keho tuntuu edelleen hieman vieraalta (vatsalihasten tilalla on jotain epämääräistä höllyvää ja painoa on vielä vähän normaalia enemmän), mutta kai se siitä pikkuhiljaa palautuu. Vinoja vatsoja ja poikittaista vatsalihasta treenasin onneksi myös raskauden aikana loppuun asti, eli ihan kokonaan keskivartalon hallinta ei ole hakusessa.
Jos tätä lukee nyt joku raskaana oleva tai juuri lapsen saanut, haluan rohkaista kaikkia liikkeelle, omien tuntemusten mukaan tietenkin. Olen sitä mieltä, että moni äiti tekee itselleen karhunpalveluksen linnoittautumalla kotiin. Itse ajattelen, että lapsen isä osaa yhtä lailla osallistua lapsen hoitoon, enkä ole huono äiti, vaikka otan aikaa omille liikunta(ja työ-)hetkilleni.
Meillä isovanhemmat eivät asu samassa kaupungissa eikä lastenhoitoapua ole näin ollen ihan helposti saatavilla, mutta silti olemme onnistuneet molemmat treenaamaan ihan kohtuullisen hyvin. Mies onneksi pystyy juoksemaan lenkkejä kärryjen kanssa ja poikamme tuntuukin nukkuvan oikein hyvin kaikenlaisessa liikkeessä ja hytkynnässä – taitaa olla peruja jo kohtuajoilta. Hiihtolenkkejä toteutamme niin, että mies juoksee kärryjen kanssa lenkin sillä aikaa, kun minä hiihdän vähän pidempään. Vuoronvaihdon jälkeen nappaan lapsen pukukoppiin, vaihdan kuivaa päälle ja pian poika jo herääkin syömään. Suunnittelemme viikkoja niin, että molemmat ehtivät treenaamaan, vaikka välillä se vaatiikin vähän säätämistä. Itse olen ollut aina parhaimmillani aamutreeneissä, mutta nyt huonosti nukuttujen öiden jälkeen ennen seitsemää aloitettu treeni (yllätys yllätys) sujukaan yhtä helposti. Tuolloin on toki pakko hieman antaa armoa, ja keventää treeniä tarvittaessa. Onneksi olen siinä suhteessa onnekas, että rakas aviomieheni ymmärtää minun liikkumiseni tärkeyden ja sen merkityksen perheen hyvinvoinnin kannalta.
Työrintamalla olen jatkanut juoksu- ja triathlonkouluissamme ja nuo muutamat valmennusillat ovat ihan tervetullutta vaihtelua arkeen. Lisäksi jatkan harjoitusohjelmien tekoa vakioasiakkailleni. Pojan kanssa puuhailu täyttää kyllä päivät niin tehokkaasti, että uusia töitä en halua juurikaan ottaa.
Nyt täytyy taas mennä valmistautumaan iltaan. Minä pääsen vetämään triathlonkoululaisille hiihto+juoksu-treenejä ja poika pääsee isänsä kanssa juoksulenkille.
Nauttikaahan lumesta, nyt kun sitä vielä vähän on…
– Johanna
tahto 