Positiivista palautetta

Terveisiä Alpeilta! Viikon lomareissu oli rentouttava, aurinkoinen ja vauhdikas. Laskimme telemarkia seitsemän päivää putkeen ja reidet huusivat sopivasti armoa. Välillä tekniikkani ei ehkä ollut kauneinta mahdollista, mutta onneksi säästyin pahoilta kaatumisilta ja vammoilta. Teki hyvää liikkua välillä normaalista treenistä poikkeavalla tavalla, nauttia pitkistä päivistä ulkona ja juosta aamulenkkejä uusissa maisemissa.  

(aamulenkillä Bad Gasteinissa)

Välillä on hyvä päästää irti tutusta treenirutiinista ja vaihtaa maisemaa. Olen nyt viime aikoina törmännyt muutaman kerran siihen, että moni triathlonharrastaja kokee koko ajan alemmuuden tunteita verratessaan omaa harjoitteluaan muihin ja ahdistuu siitä, ettei ehdi tehdä tarpeeksi treenejä: aina tuntuu siltä, että muut harjoittelevat enemmän, kovempaa ja paremmin. Triathlonharrastajien parissa harjoitustuntien määrät alkavat helposti hämärtyä ja moni ajautuu huomaamattaan kilpailemaan treenituntien määrässä toisten kanssa. Alussa hauskalta tuntuvasta harrastuksesta saattaakin yllättäen tulla lisää stressiä aiheuttava tekijä, ei stressiä poistava harrastus.

Eniten negatiivisia tunteita ihmiset tuntuvat kokevan uinnissa. Aluksi vapaauinnin opettelu on aikamoista räpellystä, mutta voi sitä onnistumisen tunnetta, kun ensimmäistä kertaa pystyy uimaan vaparia hukkumatta pidemmän matkan! Tämän saavutuksen ilo loppuu usein kuitenkin lyhyeen, kun tekniikkaa aletaan hioa paremmaksi – parannettavien asioiden lista on nimittäin loputon.

Olen saanut seurata monien uimaopettajien toimintaa itse altaassa räpeltäen sekä myös asiakkaitteni kautta ja tuntuu siltä, että positiivisen palautteen antaminen unohtuu liian helposti. Vaikka parannettavia asioita olisi kuinka paljon tahansa, pitäisi aina löytää myös niitä pieniä edistymisen merkkejä, jotka taas ruokkivat innostusta ja motivaatiota. Ei kukaan jaksa tuijotella loputtomasti kaakeleita, jos tuntuu siltä, että mitään edistysaskelia ei tapahdu. Itse lähetän asiakkaitani luotto-opettajalle uintitekniikankuvauksiin, sillä tiedän, että hän huomaa myös positiivisia asioita ja asiakkaat saavat aina tapaamisista lisää itseluottamusta uimataitojensa suhteen. Positiivisten asioiden huomioiminen ei tarkoita silmien sulkemista kehitettäviltä asioilta, mutta on valittava muutama juttu, joita kehitetään kerrallaan. Mielestäni on parempi iloita pienistäkin edistysaskelista sen sijaan, että miettisi pelkästään sitä, kuinka paljon on vielä kehitettävää. Ja ei, en ole mikään superpositiivinen pusipusinaminami-ihminen…

Sama pätee muuhun harjoitteluun, esimerkiksi juoksuun. Itse olen tehnyt juoksutekniikkani eteen töitä tavoitteellisesti jo kymmenen vuotta, mutta vieläkään se ei ole lähellekään täydellistä. Oikeisiin asioihin huomiota kiinnittämällä tiedän kulkevani kuitenkin oikeaan suuntaan. Valitettavasti tässäkään asiassa ei ole oikotietä onneen eikä huippujuoksijaksi tekevää pilleriä ole vielä keksitty. 

Ihmiset voisivat enemmän olla tyytyväisiä siihen, mitä ehtivät tekemään sen sijaan, että kuluttavat paljon energiaa treenimääriensä voivotteluun. Jotta treenit tulee tehtyä, pitää ne sovittaa kalenteriin ja tehdä valintoja muiden menojen suhteen. Kukaan ei tule kiireisille ihmisille tarjoamaan treenihetkiä, ellei niitä itse päätä sovittaa aikatauluihinsa. Kuitenkin, jos treenien sovittaminen alkaa näkyä yöunista nipistämisenä, täysin kuihtuneena sosiaalisena elämänä tai parisuhteen säröinä, pitäisi hälytyskellojen soida. Eri ihmiset pystyvät käyttämään uhreiluharrastuksiinsa eri määrän aikaa eri elämänvaiheissa ja se on vain hyväksyttävä. Täytyy myös muistaa, että enempi ei ole aina parempi. Kestävyyspohjan rakentaminen vaatii toki paljon treenejä, mutta ylärajakin on olemassa. Tunnustan itse olevani siinä määrin elämäntapaliikkuja, että lepopäivien pitäminen on minulle harjoittelun haastavin osuus. Yritän kuitenkin rytmittää harjoitteluani järkevästi ja tehdä sen verran, mitä tunnen oman kroppani kestävän viikon työliikkumisten lisäksi.  

Nauttikaa siis treeneistänne ja minimaalisistakin onnistumisista. Kukaan ei tule kilpailussa veden alle katsomaan, meneekö käsiveto juuri oppikirjan mukaan. Tärkeintä on, että pysytään pinnalla ja päästään eteenpäin – niin uinnissa, kuin elämässäkin.

Hauskaa treeniviikonloppua!

– Johanna

(Telemarkia alppitunnelmissa. Kuva: Ilkka Järvimäki)