Superdieetit

Jutta & puolen vuoden superdieetit on viihdyttävä tv-ohjelma. Monesta meistä on ainakin salaa kiva katsella ylipainoisten ihmisten rehkimistä orjapiiskuri-personal trainereiden ohjauksessa. Moni varmasti samaistuu ohjelmaan hakeneiden ihmisten tilanteeseen ja kamppailee ainakin osin samojen ongelmien kanssa. Moni varmasti myös aidosti iloitsee näiden ihmisten onnistumisista ja saa toivonkipinän siitä, että itsekin voisi onnistua. Jos ohjelma motivoi muutokseen, voidaan sitä pitää tietenkin hyvänä asiana.

Ohjelman käsikirjoitukseen varmasti kuuluu, että sarjassa PT:t ovat tiukkoja orjapiiskureita ja mukaan  varmasti on leikattu ne kaikki rankimmat treenipätkät. Tai ainakin toivon, että kyse on leikkaajan ja tuotannon valinnoista, eikä siitä, että kaikki treenit todella tapahtuvat vain salilla ja suurilla painoilla.

En voinut olla älähtämättä ääneen ensimmäisen jakson nähtyäni. Myönnän, että harjoitusfilosofiani eroaa voimakkaasti ohjelman tekijöiden ajatuksista. Itse olen keskittynyt kestävyyslajeihin ja toki sekä minun, että useimpien asiakkaitteni harjoittelu painottuu näin pääosin muuhun, kuin maksimaaliseen lihasmassan kasvattamiseen ja sisätreenailuun. MUTTA en silti voi ymmärtää sitä, että erittäin ylipainoinen sohvaperuna istutetaan laitteeseen ja pumpataan sitten liikkeitä menemään itku ja oksennus kurkussa. Ainoa ulkona tapahtuva liikunta, jota ensimmäiseen ohjelmaan oli kuvattu, oli maksimaalinen porrastreeni haarahypyillä höystettynä. Mihin jäi peruskestävyyden rakentaminen ja sitä kautta yleisen jaksamisen paraneminen myös arjessa? No, eihän se kovin kiinnostavaa katsojan kannalta olisi seurata kahden tunnin sauvakävelylenkkiä… Toivon siis edelleen, että peruskestävyysharjoittelu on vain jäänyt ohjelman leikkaajan pöydälle. Ainakin tänään tulleessa jaksossa treenattava jopa ulkoili, tosin taas näytettiin porrastreeniä ja mäkien nousua ähkien.

Jos nyt kuitenkin joku ohjelman innoittamana lähtee tekemään muutosta ja ottaa itseään niskasta kiinni, on suurena vaarana että hän yrittää jäljitellä ohjelman vinkkejä itsenäisesti: marssii siis salille, tekee x määrän toistoja isoilla painoilla (ja luultavasti väärällä tekniikalla ilman PT:n apua), sheikkailee treenin jälkeen palautusmömmöjä (ja varmuuden vuoksi myös kaikkia mahdollisia ”rasvasieppareita”) ja seuraavana päivänä lähtee tekemään mäkitreeniä – täysillä, sillä eihän treeni tehoa, jos se ei tunnu missään. Ihan liian moni treenaa juuri näin jo ilman näitä superohjelmiakin ja ihmettelee sitten joskus kuntotestissä, että hapenkuljetuselimistön kunto onkin lähinnä välttävä eikä niitä vatsalihasliikkeitäkään oikein jaksanut tehdä.

Kun ohjelmassa puhutaan painonpudotuksesta, on aika outoa, että paljon energiaa kuluttavaa pitkäkestoista aerobista treeniä ei mainita juuri ollenkaan. Kyllähän lihasmassa toki lisää hieman peruskulutusta ja painonpudotuksessa on tärkeää tehdä lihaskuntoharjoittelua, jotta nimenomaan läski lähtisi ja lihasmassa säilyisi ja jopa kasvaisi, mutta ei siitä hauiksestakaan kovasti iloa ole, jos edelleenkään ei jaksa kävellä kauppaan hengästymättä.

Ensimmäisen jakson lopussa puolen vuoden superdieetin jälkeen nainen totesi, että ajatteli nyt seuraavan kuukauden ottaa vähän rennommin ja aloittaa sitten taas viimeisten kilojen karistamisen. Yeah, right! Kyse oli hänen kohdallaan nimenomaan superdieetistä, ei elämäntapamuutoksesta. En oikein usko, että liikuntakokemukset jäivät hänen mieleensä positiivisina elämyksinä saati että hänelle olisi syntynyt positiivista riippuvuutta liikkumiseen. Toivottavasti olen väärässä.

Ohjelman PT:t ovat varmasti asiansa osaavia ammattilaisia enkä halua mitenkään väheksyä heidän työtään. Tiukkuutta tarvitaan välillä ja joka asiakas vaatii erilaista ohjausta – myös tarpeeksi kiitosta ja kannustusta. Peräänkuulutan katsojilta kuitenkin medialukutaitoa ja tervettä järkeä. Kannattaa miettiä, haluaako todella superdieettiä ja sen jälkeen mahdollisesti paluuta entiseen vai lähteekö muuttamaan elämäntapojaan pysyvästi. Tämän päivän jaksossa henkilö kertoi jääneensä mukavasti koukkuun treenaamiseen. Hyvä niin.

Yhdessä tunnin jaksossa saattaa näkyä huikea muutos. Muistutan, että tuo muutos ei kuitenkaan ole tapahtunut tunnissa. Oikotietä onneen ei ole. Jotta loppuelämäänsä ei tarvitsisi harrastaa superdieettejä, on hyvä muistaa muutama asia: hyvä painonpudotusruokavalio on sellainen, jota voi vaivatta noudattaa lopun elämäänsä, lisäravinteet eivät ole onnistumisen edellytys ja liikunnasta voi ja saa oikeasti nauttia. Ja lopuksi vielä: peruskestävyys on kivijalka, jonka rakentamista ei voi ohittaa!