Lupasin vielä lyhyen kisaraportin Challenge Turku -kilpailusta. Täältä pesee.
On upeaa, että Suomeen saatiin vihdoin kilpailu, johon saapui myös kansainvälisiä huippunimiä. Olin kilpailussa mukana myös viime vuonna, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa, tuolloin tosin ilman Challenge-statusta. Mieleeni jäi hyvin järjestetty, reitiltään sujuva ja sympaattinen kilpailu, joka tosin vielä kärsi muutamista lastenvaivoista. Tänä vuonna kansainväliseen triathlonperheeseen liittyminen toi selvästi lisää ammattimaisuutta ja hyvää pöhinää kilpailun ympärille. Päällimmmäisenä mieleeni on kilpailusta jäänyt hyvä yhteinen tekemisen meininki sekä vapaaehtoisten kannustava ja innostava asenne. Ja ehkä vähän myös se oma voitto 😉
Itselleni kilpailu oli erityinen sen vuoksi, että Ilkan kanssa valmentamani EY Triathlon Clubin jengi oli mukana kilpailemassa. Meitä oli yhteensä melkein kolmenkymmenen hengen porukka, joten mustakeltaisia EY:n kisa-asuja näkyi joka välissä. Monelle kyseessä oli ensimmäinen puolimatkan kilpailu ikinä, toisille ensimmäinen triathlonkilpailu ikinä, toisten kohdalla kisassa rikottiin jopa pisimmän pyörälenkin ja pisimmän juoksulenkin ennätyksiä. Erityinen päivä siis.
Kilpailuaamu valkeni harmaana ja sateisena. Aamupalalla valmennettavien tunnelma oli odottavan jännittynyt ja kun lähdimme jonossa pyöräilemään kohti kilpailupaikkaa, oli sopiva kisajännitys käsin kosketeltavissa. Onneksi pahin sade ehti hellittää ja ilma oli kohtuullisen lämmin. Vielä kerran kävimme läpi vaihtoalueella toimintaa ja vedimme märkäpuvut päälle. Kun starttitorvi törähti klo 9.08, koetin kääntää ajatukset omaan suoritukseen.
Hassua, mutta Aurajoessa uinti on minusta ihan mahtavaa, vaikka moni sitä kammoksuukin. Vesi ei maistu pahalta, ei haise merivettä kummemmalta ja pohjaan nyt ei missään Suomen lätäkössä näe. Naiset oli sijoitettu +40 miesten kanssa viimeiseen lähtöryhmään ja ehkä osin tämän takia koin viime vuotta hieman enemmän ruuhkaa. Ensimmäiselle poijulle päästessä pääsin kuitenkin aika hyvin jo uimaan omaa uintia. Lähdin kerrankin hieman rohkeammin etujoukoissa ja kiihdytin alussa kunnolla. Minulla on tapana aina löysäillä uinnissa liikaa ja lillua mukana mukavuusalueella. Nyt laitoin hieman enemmän tehoa koneeseen, keskityin vahvaan vetoon ja muistin jopa suunnistaa. Se kannatti, nousin vedestä itselleni ennätysajassa (1,9 km / 33 min). Heh, kerrankin uin Alexia ja Jussia reippaammin.
Pyöräilyreitti oli hieman muuttunut edelliseen vuoteen nähden. Nyt kohti moottoritietä suunnattiin suoraan ilman Pansion lenkkiä. Moottoritiellä tehtiin neljä kierrosta Skanssi-Hepojoki -akselilla. Kilpailun ainoa negatiivinen tapaus sattui heti pyöräilyosuuden alussa: Ratapihankadun ratakiskot ja erityisesti kiskojen reunoilla oleva leveä teräslevy oli mielettömän liukas. Vaikka ennen kiskoja vapaaehtoiset huusivat hidastamaan ja varomaan, moni tuli kiskoille silti hieman liian kovaa tai vinosti ja menetti pyörän hallinnan. Itse pyrin tulemaan kiskoille ihan suoraan ja vauhtini oli aivan minimissä, mutta silti takarengas meinasi lähteä luistamaan. Ympärilläni melkein kaikki kaatuivat, mutta itse selvisin onneksi säikähdyksellä. Moni ei varmasti (kilpailun järjestäjät mukaan lukien) osannut aavistaa, että kohta voisi olla niin liukas. Onneksi takaisin tullessa kiskojen päälle oli saatu matto ja varmasti ensi vuoden kilpailussa kiskojen liukkaus osataan ottaa vielä paremmin huomioon.
Challenge Turun pyöräreitti on hyvin suoraviivainen. Moottoritiellä ei paljon tarvitse kääntyillä ja jarrutella – voi keskittyä puhtaasti pyörittämiseen. Itselläni pyörä tuntui kulkevan ihan kohtuullisesti ja vaikka välillä satoi vettä, ei se suuremmin menoa haitannut. Parilla keskimmäisellä kierroksella keskari oli 35 km/h tienoilla, mutta viimeisin kierroksen kääntöpaikalla alkanut voimakas vastatuuli hidasti lopussa ja lopullinen keskivauhti jäi 33 km/h paikkeille. Nyt tuntui, että olin sinut Ridleyni kanssa ja kroppa vastasi siihen, mitä siltä pyydettiin.
Pyöräilyosuudella törmäsin taas erikoiseen miesilmiöön: minulla oli todella monta kertaa tilanne, että ajoin edellä ajavan miehen kiinni (vauhtini oli selvästi reippaampi kuin edellä ajavalla), posotin ohi ja hetken päästä tuo ohittamani mies runttasi väkisin taas eteeni ja hidasti siihen. ÄRSYTTÄVÄÄ! Onko se tosiaan niin iso kolaus egolle päästää nainen eteen?Joka kilpailussa on aina tilanteita, että jonkun tyypin kanssa ajetaan vuorotahtiin edessä ja takana. Tämä on ihan luonnollista, jos vauhti on suunnilleen sama ja vahvuudet esim ylä- ja alamäissä hieman vaihtelevat. Tämä eteen kiilaaminen on kuitenkin kokonaan eri ilmiö eikä mielestäni oikein kuulu reilun pelin henkeen. Pari kertaa huomautin myös selvästä peesaamisesta ja sain varmasti hiljaisia kiroiluja osakseni.
Nautin pyöräilyosuudesta, mutta en voinut sille mitään, että mietin niitä ratakiskoja ja sitä, onko meidän porukkamme kunnossa. Kun pääsin vaihtoalueelle, koetin huudella kannustusjoukoillemme ovatko kaikki kunnossa. Onnistuin kerrankin tekemään aika nopean vaihdon ja kun sain lenkkarit jalkaani, jalat tuntuivat yllättävän kevyiltä.
Juoksuosuus kiertää neljä kierrosta Aurajoen rannoilla eikä pahempia mäkiä reitillä ole. Juoksu tuntui ihanalta! Tai kamalaahan se aina tuossa vaiheessa on, mutta jalat toimivat olosuhteisiin nähden hyvin ja noin 4.40-4.50 min/km vauhdin pitäminen oli vaivatonta. Huolto toimi hyvin ja omat kannustusjoukot mylvivät niin kovaa, ettei hidastaminen tullut kuuloonkaan. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin voinut juoksussa vielä kiristääkin vauhtia. Viimeiselle kierrokselle sain vielä lisää virtaa, kun Jussi kierroksen alussa huusi väliaikatiedoiksi että sarjani johdossa oleva nainen menee noin minuutin päässä. Kiristin maltillisesti vielä hieman vauhtia ja koetin saada hahmotettua, missä tuo johdossa oleva nainen juoksee. Kun kilpailussa on neljä kierrosta, on välillä aika hankalaa hahmottaa, kuka juoksee samaa kierrosta ja kuka taas on edellä / jäljessä. Napsin tasaisesti selkiä kiinni ja luultavasti noin kilometri ennen maalia ohitin tuon sillä hetkellä johdossa olleen naisen ja sain tuuletella maaliin voittajana! Juoksuajakseni tuli 1.42 ja kokonaisajaksi 5.08, joka on 10 minuutin parannus viime vuoden kisoihin ja samalla oma ennätykseni. Mahtava fiilis!
Oman onnistuneen kilpailun kruunasi valmennettavien upeat suoritukset. Maalissa nähtiin väsyneitä, mutta iloisen onnellisia tuuletuksia ja uskon, ettei tämä jäänyt ensikertalaisten ainoaksi triathlonkilpailuksi…
Tähän suoritukseen oli hyvä päättää triathlonin kilpailukausi. Kiitos ja kumarrus. Ensi vuonna tähtäimessä on ainakin Challenge-sarjan Championship-kilpailu Slovakiassa, johon lunastin paikan Turun kilpailusta. Onneksi myös Jussi sai paikan sijoittuen hienosti kovassa sarjassaan neljänneksi ja myös isäni pääsi omassa sarjassaan palkinnoille lunastaen hänkin paikkansa Slovakiassa. Challenge Championships 2017
Nyt on aika keskittyä hetkeksi taas peruskestävyyden ja -voiman kasvattamiseen sekä ehkäpä huitaista vielä joku juoksukisa.
Johanna
P.S. Tässä vielä muutama Ilkka Järvimäen loistava otos Challenge Rothin kisasta. Kiitos taas hovikuvaajalle!
tahto 